Sähköiskut..
|
|
Senior Member
|
7. tammikuuta 2013 @ 18:41 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti olliensio: Nämä o-johdot ja maadoitukset ovat meikäläiselle vähän epäselviän termejä.
Asun vanhassa kerrostalossa. Sain muutama vuosi sitten jostain päähäni, että pistorasiat tulisi maadoittaa.
Valtuutettu asennusliike kävi sitten töihin ja pistorasiat vaihdettiin.
Nyttemmin olen ymmärtänyt, että firma teki ns. valemaamaadotuksen (O-johtoon).
Kun ketjussa on ilmeisiä sähköalan asiantuntijoita, niin kysyn, onko tällainen maadoitus toimiva ja turvallinen?
On täysin toimiva. Jos rasialle tulisi oma maadoitus (ke-vi johdin) kuten nykyään, olisi se keskuksella kuitenkin kytketty samaan nollan kanssa, eli ns. PEN kiskolle. Asennustapa on kuitenkin sallittu vain vanhojen korjauksessa, ei kuitenkaan märkätiloissa.
PE = Maa
N = Nolla
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 7. tammikuuta 2013 @ 18:42
|
Senior Member
4 tuotearviota
|
7. tammikuuta 2013 @ 19:02 |
Linkki tähän viestiin
|
I(ykkönen), nolla ja maadoitus on kyllä asioita mitkä kuuluu yleissivistykseen.
Ainakin 90-luvun alussa nämä asiat kuului ihan perus ylä-aste opetukseen.
Olikohan jossain fysiikan yhteydessä kun käsiteltiin ylä-asteella ihan perus vaihtovirran ja tasavirran perusteita.
Nuo on kuitenkin asioita joiden kanssa on jokapäivä tekemisissä.
|
Senior Member
|
7. tammikuuta 2013 @ 19:46 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ugge: I(ykkönen), nolla ja maadoitus on kyllä asioita mitkä kuuluu yleissivistykseen.
Ainakin 90-luvun alussa nämä asiat kuului ihan perus ylä-aste opetukseen.
Olikohan jossain fysiikan yhteydessä kun käsiteltiin ylä-asteella ihan perus vaihtovirran ja tasavirran perusteita.
Nuo on kuitenkin asioita joiden kanssa on jokapäivä tekemisissä.
Ei pahalla, mutta väärin meni se "ykkönen". Se nimittäin on "L". Tulee, mistäs muualtakaan kuin englannin kielestä, sanasta "line".
PE = protective earth
N = Neutral
TasaJÄNNIITTEN kanssa tuolla ei ole mitään yhteyttä, vaikka et suoraan siihen viitannutkaan.
E:typoja prkl ja tarkennettu
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 7. tammikuuta 2013 @ 19:53
|
AfterDawn Addict
20 tuotearviota
|
7. tammikuuta 2013 @ 19:51 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus: Joku vois valaista asiaa mistä.. helevetistä johtuu, että välillä saan sähärin koskiessani hiireen..
Porukka ehdottelemassa täällä kaikenlaista pistorasioiden vaihtoa ym. Hiiri ei ole verkkosähkökäyttöinen laite, joten siitä ei verkkosähköiskua saa. Tai voi saada, mutta ei sulla siinä vaiheessa enää toimivaa konetta ole. Ja lisäksi, jos vika olisi siinä pistorasiassa, niin sen sähköiskun saisi joka kerta, ei vain "välillä".
Staattisesta sähköstä siis kyse, ei sen kummempaa. Korjautuu sillä että pidät vähemmän villaa ja/tai polyesteriä sisältäviä vaatteita tai kosketat ennen hiireen koskettamista lämpöpatteriin tai muuhun maadoitettuun esineeseen
Tietokoneesta voi tosiaan saada "sähköiskun", jos kone on maadoittamattomassa pistorasiassa ja kosketat toisella kädellä konetta ja toisella lämpöpatteria, kaapeliTV-johtoa, tiskipöytää tai muuta vastaavaa maadoitettua esinettä. Tämä johtuu siitä, että virtalähteen häiriönpoistokonkat on toisesta päästä kytketty "maihin", eli ilman maadoitettua pistorasiaa koneen rungossa kelluu noin ~110 voltin jännite mitättömällä virralla.
|
Senior Member
|
7. tammikuuta 2013 @ 19:54 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:
Porukka ehdottelemassa täällä kaikenlaista pistorasioiden vaihtoa ym. Hiiri ei ole verkkosähkökäyttöinen laite, joten siitä ei verkkosähköiskua saa. Tai voi saada, mutta ei sulla siinä vaiheessa enää toimivaa konetta ole. Ja lisäksi, jos vika olisi siinä pistorasiassa, niin sen sähköiskun saisi joka kerta, ei vain "välillä".
Staattisesta sähköstä siis kyse, ei sen kummempaa.
Totta, varsinkin kun hiiret ovat (ainakin yleensä) muovia. Tarina vaan vähän karkasi ohi aiheen...
|
Senior Member
4 tuotearviota
|
7. tammikuuta 2013 @ 19:58 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ugge: I(ykkönen), nolla ja maadoitus on kyllä asioita mitkä kuuluu yleissivistykseen.
Ainakin 90-luvun alussa nämä asiat kuului ihan perus ylä-aste opetukseen.
Olikohan jossain fysiikan yhteydessä kun käsiteltiin ylä-asteella ihan perus vaihtovirran ja tasavirran perusteita.
Nuo on kuitenkin asioita joiden kanssa on jokapäivä tekemisissä.
Ei pahalla, mutta väärin meni se "ykkönen". Se nimittäin on "L". Tulee, mistäs muualtakaan kuin englannin kielestä, sanasta "line".
PE = protective earth
N = Neutral
TasaJÄNNIITTEN kanssa tuolla ei ole mitään yhteyttä, vaikka et suoraan siihen viitannutkaan.
E:typoja prkl ja tarkennettu
Joo, ykkönen tulee kirjoitus ja puhekieleeni väkisinkin kun työpaikan vanhat jäärät puhuun vain ykkösistä.
sorry offtopicista
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 7. tammikuuta 2013 @ 19:59
|
AfterDawn Addict
20 tuotearviota
|
7. tammikuuta 2013 @ 20:30 |
Linkki tähän viestiin
|
L tulee englanninkielen sanasta live, ei line
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Toniman92: Voltit ei merkitse mitään, vain virran määrä, kun on kyse tälläisestä sähköstä.
Ihan vain esimerkkinä lamautinaseessa on 50-100 tuhannen voltin jännite mutta virran määrässä puhutaan <0,01mv
Ohmin laki kannattaa opetella ja ymmärtää. Silloin ymmärtää että kun tarpeeksi lyödään jännitettä, niin pienelläkin virralla saa jo mikropiireissä tuhoa aikaan. Tai ison miehen sillä lamauttimella maahan. Ja muutenkin, se tietty jännite vaaditaan, että saadaan se virta kulkemaan. Ilman läpilyöntijännite on noin 1kV/mm, eristeiden suurempi, materiaalista riippuen. Esim. normaalin juomalasin reunasta ei vielä 20 kilovolttiakaan mene läpi, kokeiltu on.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aba120: Itse asun myös 1970 luvun lopulla rakennetussa kerrostalossa,jossa maadoitettuja rasioita ei ole,kun vessassa & keittiössä.
Kone on makkarissa johon olen keittiön ja makkarin välisen seinän läpi vetänyt
keittiön puolelta maadoitetusta rasiasta virrat makkariin asennettuun
maadoitettuun rasiaan.
Kai vaihdoin kaikki makuuhuoneessa olevat pistorasiat maadoitetuiksi? Jos et, kyseessä on a) laiton asennus ja b) vikatilanteessa hengenvaarallinen asennus. Oletetaan, että sinulla on huoneessasi nollaluokan metallikuorinen jalkalamppu, joka vikaantuu siten, että sen kuoreen pääsee verkkojännite. Nyt siis lampun kuoressa kelluu täysi verkkojännite ja jos satut koskettamaan samaan aikaan tuota lamppua ja tietokonettasi, saat täyden verkkojännitteisen sähköiskun näpeillesi. Ei kannata kauhean kauaa ottaa sähköshokkia, tulee muuten ruumiita. Ihminen muodostaa niin suuren resistanssin, että verkkojännitteellä virta jää muutamiin kymmeniin milliampeereihin. Eli liian pieneksi, että sulake palaisi, mutta riittävän suureksi aiheuttamaan kammiovärinän sydämeen.
Verkkojännitteessä on vielä sekin ikävä puoli, että 50Hz taajuus saa lihakset kouristelemaan, eli jos sattuu tukevasti ottamaan kiinni jännitteisestä osasta, ei siitä pääse irti.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 7. tammikuuta 2013 @ 21:07
|
Member
|
7. tammikuuta 2013 @ 21:51 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:
Hyvä teme565! Asiaa!
|
AfterDawn Addict
|
7. tammikuuta 2013 @ 23:22 |
Linkki tähän viestiin
|
Tällä jälkeenpäin makkariin laitetulla maadoitetulla rasialla ei ole mitään
yhteyttä huoneen muihin rasioihin.Ne ovat eri sulakkeen takana.
Mikäs siitä tekee laittoman kytkennän,kun virta otetaan seinän toiselta puolelta
maadoitetusta rasiasta,seinän toisella puolella olevaan toiseen maadoitettuun rasiaan.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 7. tammikuuta 2013 @ 23:28
|
Toniman92
Senior Member
1 tuotearvio
|
7. tammikuuta 2013 @ 23:44 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565:
Automaatio-sähkö-elektroniikkaa-asentaja oppinut olen, ohmin laki on kyllä ihan hyvin tiedossa... Virta, jännite ja resistanssi on toisistaan riippuvaisia, eli niiden määrät riippuu toisten suureiden arvoista.
Voi olla vaikka miljoona volttia 0,01mA virralla, kuha vaa tarpeeks isoa resistanssia pistää siihen.
On tullut kokeiltua generaattorella...
Sit toho laitejuttuun.
Kaikki elektroninen toimii virralla, ei jännitteellä... Sama prosessorissa, se toimii virralla joka syntyy 1,15-1,5V jännitteen ja mikä ny ikinä onkaan emolevyn resistanssin kaavalla.
Kannattais ite opetella millä laitteet toimii ennenkuin alkaa yrittää päteä.
Toniman.
## ASUS Z87-A | i5-4670K w/ CM Hyper 212 EVO| 8GB RAM | ASUS GTX 560 TI TOP | Kingston SSDNOV V+300 240Gb | Seagate 1TB | XFX 550W | Bitfenix Raider | 24" display | Razer Lycosa | Logitech G300 | SteelSeries Siberia V2 ##
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 7. tammikuuta 2013 @ 23:47
|
Negative81
Suspended due to non-functional email address
|
8. tammikuuta 2013 @ 00:17 |
Linkki tähän viestiin
|
Mietin vaan jos noi staattiset sähköt ei tuhoa komponentteja.. ni miks kaikki firmat pakkaa uudet komponentit ns harmaaseen "folioon" joka estää staattisen sähkön.
I7 2600K 4,2Ghz, Corsair 1000w, 8Gb DDR3 1666mhz, 2x MSI 680 Lightning 2GB Sli, Windows 7 64 bit Professional, ASus PB278Q 27" 2560x1400.
|
Toniman92
Senior Member
1 tuotearvio
|
8. tammikuuta 2013 @ 00:37 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Negative81: Mietin vaan jos noi staattiset sähköt ei tuhoa komponentteja.. ni miks kaikki firmat pakkaa uudet komponentit ns harmaaseen "folioon" joka estää staattisen sähkön.
http://www.youtube.com/watch?v=ZTGar7aoLDs
Lähinnä estetiikan ja naarmuuntumisen ehkäisyn takia se paketti siihe pistetää.
Toniman.
## ASUS Z87-A | i5-4670K w/ CM Hyper 212 EVO| 8GB RAM | ASUS GTX 560 TI TOP | Kingston SSDNOV V+300 240Gb | Seagate 1TB | XFX 550W | Bitfenix Raider | 24" display | Razer Lycosa | Logitech G300 | SteelSeries Siberia V2 ##
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 8. tammikuuta 2013 @ 00:39
|
Member
|
8. tammikuuta 2013 @ 07:24 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aba120: Tällä jälkeenpäin makkariin laitetulla maadoitetulla rasialla ei ole mitään
yhteyttä huoneen muihin rasioihin.Ne ovat eri sulakkeen takana.
Mikäs siitä tekee laittoman kytkennän,kun virta otetaan seinän toiselta puolelta
maadoitetusta rasiasta,seinän toisella puolella olevaan toiseen maadoitettuun rasiaan.
Varsinaiset sähkötyöt ovat luvanvaraisia. On tiettyjä asioita mitä voi maallikko tehdä itse.
Raisioilla on yhteys, eri sulake ei vaikuta asiaan. On olemassa ns. 4m sääntö, eli maadoitetun ja maadoittamattoman pistorasian välillä pitää olla vähintään se 4 metriä. Syyn teme565 jo selvitti.
Toniman92, et ole ymmärtänyt Ohminlakia!
Talotekniikassa tehdään käyttöönottomittauksia esim. eristysvastusmittarilla 500V ja mitättömällä virralla. Siinä juodutaan suojaamaan esim. valaisimien elektrooniset kytkentälaitteet juuri isolta potentiaalierolta (500V).
|
AfterDawn Addict
20 tuotearviota
|
8. tammikuuta 2013 @ 08:54 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Toniman92: Kaikki elektroninen toimii virralla, ei jännitteellä... Sama prosessorissa, se toimii virralla joka syntyy 1,15-1,5V jännitteen ja mikä ny ikinä onkaan emolevyn resistanssin kaavalla.
Kannattais ite opetella millä laitteet toimii ennenkuin alkaa yrittää päteä.
No hyvä että ymmärrät. Sen takia vaan tartuin kirjoituksiisi kun alkuun ainakin itse sain niistä sen käsityksen että olet kuullut tämän "ei jännite tapa vaan virta" ja sitten ajatellut ettei jännitteellä ole väliä.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aba120: Tällä jälkeenpäin makkariin laitetulla maadoitetulla rasialla ei ole mitään
yhteyttä huoneen muihin rasioihin.Ne ovat eri sulakkeen takana.
Mikäs siitä tekee laittoman kytkennän,kun virta otetaan seinän toiselta puolelta
maadoitetusta rasiasta,seinän toisella puolella olevaan toiseen maadoitettuun rasiaan.
Juuri se maadoituksen tuominen sinne alunperin nollaluokiteltuun tilaan tekee asennuksesta sekä laittoman että vikatilanteessa vaarallisen.
Nollaluokan laitteissa yksi suojaustekijä on se, että käyttöympäristössä (eli tuo 4 metriä, käytännössä yksi ja sama huone) huonepinnat ovat sähköisesti eristäviä, eikä siellä ole missään maapotentiaalia. Tästä syystä on voitu vuosikymmenien saatossa vähän oikoa nollaluokan sähkölaitteiden teossa, kun on voitu luottaa siihen, että vaikka se laitteen eristys pettäisi, niin käyttöpaikan maapotentiaalittomuus pelastaa tilanteen. Tästä syystä esim. kukaan meistä ei ole nähnyt ulkokäyttöön tarkoitettua nollaluokan laitetta.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 8. tammikuuta 2013 @ 08:55
|
AfterDawn Addict
|
8. tammikuuta 2013 @ 10:47 |
Linkki tähän viestiin
|
Eikö lopputulos ole sitten sama,jos vetää keittiön maadoitetusta rasiasta jatkojohdolla virrat jalkalistoja pitkin makkariin.
Näköjään Jatkojohdollakaan ei saisi viedä maadoitetusta rasiasta virtaa tilaan jossa on maadoittamattomia rasioita.
Elikkä se rasia,mikä honeessa on,niin vastaavaa jatkojohtoa olis käytettävä.
Jonkun tiedon mukaan jatkojohtojakin suositellaan,kun väliaikaiseen käyttöön.
Vai pitääkö sitten ottaa laitteisiin virrat maadoittamattomista rasioista.
Siinäkin tapauksessa joutuu käyttämään jatkojohtoa,kun huoneessa on vaan 2 rasiaa.
Laitteet.
Kone.
Näyttö.
Tulostin.
Skanneri.
Tasovalaisin.
Kaiuttimet.
Modeemi.
Tietenkään kaikki laitteet ei ole päällä samaan aikaan.
Onhan se kuitenkin pääasia,että turvallisuus taataan,
oli sitten sähkölaitteiden käyttöpaikka mikä tahansa.
Eihän mikään ole niin varmaa,kun epävarma.
No pitäneen järjestellä näitä hommia uudelleen varmuuden vuoksi.
Tuoltahan löytyi.
http://www.tukes.fi/kodinsahkoturvallisuus/1_6.html
http://www.tukes.fi/tiedostot/sahko_ja_...hkoturvopas.pdf
http://www.tukes.fi/fi/Kuluttajille/Kot.../Sahkolaitteet/
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 8. tammikuuta 2013 @ 20:00
|
Senior Member
11 tuotearviota
|
8. tammikuuta 2013 @ 11:21 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti aba120: Tällä jälkeenpäin makkariin laitetulla maadoitetulla rasialla ei ole mitään
yhteyttä huoneen muihin rasioihin.Ne ovat eri sulakkeen takana.
Mikäs siitä tekee laittoman kytkennän,kun virta otetaan seinän toiselta puolelta
maadoitetusta rasiasta,seinän toisella puolella olevaan toiseen maadoitettuun rasiaan.
Laki määrää että samassa tilassa ei saa olla maadoittamattomia ja maadoitettuja pistorasioita. Eli jos sinulla on maadoittamattomia rasioita et saa laittaa samaan huoneeseen maadoitettuja. Ja mitä tulee tuohon aikaisemmin puhuttuun nollakytkentään missä tehdään PEN-johdin niin sen saa enää tehdä päättyvään pistoraiaan.
Mutta sittten tuohon alkuperäiseen uutiseen. Jotkin emolevymallit keräävät itseensä sähkövarausta jos ne ei ole maadoitetussa pistorasiassa. Tästä on yleensä maininta valmistajan ohjeissakin. Pahimmassa tapauksessa tietokone voi olla hengenvaarallinen. Tiedän tapauksen jossa 6-vuotias tyttö joutui viikoksi sairaalaan saatia sydäninfarktin räpeltämällä tietokoneen johtoja. Tuttu kävi silloin tilauksesta tarkastamassa koko huoneiston sähköt. Sähköissä ei ollut mitään vikaa vaan ne oli vain maadoittamattomia.
Tietokone; Emo=Asus PRIME B450-PLUS, Prosessori=AMD Ryzen 7 2700X, Nayttis=Asus GTX 970 turbo, Muisti=16gb 3200Mhz DDR4, Kovalevytila=250gb SSD/15TB normaali.
|
Senior Member
|
8. tammikuuta 2013 @ 19:56 |
Linkki tähän viestiin
|
Mulla ei omakohtaista kokemusta ole tuollaisista pöytäkoneista jotka vuotavat maihin, mutta kuinka nuo toimii vikavirtasuojatuissa pistorasioissa? Ei mitenkään(kö)? Tosin henkilösuojaukseen vaadittu raja taisi olla 30mA, mutta jotkut suojat saattavat olla herkempiäkin.
E:Temellle: Live:hän se oli. Kaikki nämä vuodet olen luullut jotain muuta...
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 8. tammikuuta 2013 @ 19:57
|
Member
|
9. tammikuuta 2013 @ 07:26 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu: Mulla ei omakohtaista kokemusta ole tuollaisista pöytäkoneista jotka vuotavat maihin, mutta kuinka nuo toimii vikavirtasuojatuissa pistorasioissa? Ei mitenkään(kö)? Tosin henkilösuojaukseen vaadittu raja taisi olla 30mA, mutta jotkut suojat saattavat olla herkempiäkin.
Kyllä 30mA on rajana, käytännössä on alle tuon (sekin asia testataan käyttöönottomittauksissa). En usko että on ongelmia sen suhteen, tiedän vain että lämmitysvastukset vuotavat usein uutenakin reilummin.
Nykyiset määräykset tosiaan vaatii periaatteessa kaikkiin uusiin pistorasiaryhmiin vikavirtasuojakytkimet.
|
jartar
AfterDawn Addict
2 tuotearviota
|
9. tammikuuta 2013 @ 08:09 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Toniman92:
Kaikki elektroninen toimii virralla, ei jännitteellä... Sama prosessorissa, se toimii virralla joka syntyy 1,15-1,5V jännitteen ja mikä ny ikinä onkaan emolevyn resistanssin kaavalla.
Kannattais ite opetella millä laitteet toimii ennenkuin alkaa yrittää päteä.
Mikään laite ei toimi virralla. Kaikki laitteet toimivat teholla ja ne kuluttavat watteja.
Se kaava on P = U x I
Missä P = teho, U = jännite ja I = virta
Tietokone + Chord Hugo + Grado GS2000e = heaven
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 9. tammikuuta 2013 @ 08:11
|
Member
|
9. tammikuuta 2013 @ 11:25 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Toniman92:
Kaikki elektroninen toimii virralla, ei jännitteellä... Sama prosessorissa, se toimii virralla joka syntyy 1,15-1,5V jännitteen ja mikä ny ikinä onkaan emolevyn resistanssin kaavalla.
Kannattais ite opetella millä laitteet toimii ennenkuin alkaa yrittää päteä.
Mikään laite ei toimi virralla. Kaikki laitteet toimivat teholla ja ne kuluttavat watteja.
Se kaava on P = U x I
Missä P = teho, U = jännite ja I = virta
Kumpi oli ensin muna vai kana...
Pistorasiassa on jännite, siihen kytketään laite, virta alkaa kulkemaan kun laite laitetaan päälle (virtapiiiri sulkeutuu), kuinka suuri se on riippuu esim. ohmisesta vastuksesta ja se on laitteelle vakio (esim. hehkulamppu). P on ottotehon tunnus ja sitä ilmaistaan wateilla= ilmaistaan kuinka paljon sähköä laite kuluttaa. Joka ilmaistaan esim. arvokilvessä.
Jokainen voi valita näistä kolmesta vaihtoehdosta sopivan :-)
ps. Hyvät linkit aba120!
|
Toniman92
Senior Member
1 tuotearvio
|
9. tammikuuta 2013 @ 15:11 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Toniman92:
Kaikki elektroninen toimii virralla, ei jännitteellä... Sama prosessorissa, se toimii virralla joka syntyy 1,15-1,5V jännitteen ja mikä ny ikinä onkaan emolevyn resistanssin kaavalla.
Kannattais ite opetella millä laitteet toimii ennenkuin alkaa yrittää päteä.
Mikään laite ei toimi virralla. Kaikki laitteet toimivat teholla ja ne kuluttavat watteja.
Se kaava on P = U x I
Missä P = teho, U = jännite ja I = virta
Ägblöö, teho on tehdyn työn tai käytetyn energian määrä. Ei laitteet toimi teholla, vaan ne tuottaa tehoa. (Moottorit esimerkiksi). Vai väitätkö että moottorit toimii teholla jota ne tuottaa?
Ja tiedän resistanssin kaavan, meinasin va että pitäs tietää emolevyn resistanssi tarkkaan laskuun ja en sitä jaksanut alkaa sompaa:)
Riippue mistä haluat laskea niin se on Jännite jaettuna virralla. Tuo laittamasi kaava on tehon (W) laskukaava ja teho ei ole resistanssia.
Toniman.
## ASUS Z87-A | i5-4670K w/ CM Hyper 212 EVO| 8GB RAM | ASUS GTX 560 TI TOP | Kingston SSDNOV V+300 240Gb | Seagate 1TB | XFX 550W | Bitfenix Raider | 24" display | Razer Lycosa | Logitech G300 | SteelSeries Siberia V2 ##
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 9. tammikuuta 2013 @ 15:14
|
Whatta Heck
AfterDawn Addict
|
9. tammikuuta 2013 @ 17:14 |
Linkki tähän viestiin
|
X4 960T @4.4GHz + Ninja 3 + M5A99X evo r2.0 + G.Skill Ares 2x4GB 1866MHz + Samsung 830 128GB & 500GB hdd + XFX R9 270 DD + Asus DVD/RW + Rosewill BlackHawk + Super Flower 500W + Win 7 + Samsung 23" tv/näyttö + Modailen, siis olen
|
jartar
AfterDawn Addict
2 tuotearviota
|
9. tammikuuta 2013 @ 17:37 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti i7Extreme:
Kumpi oli ensin muna vai kana...
Pistorasiassa on jännite, siihen kytketään laite, virta alkaa kulkemaan kun laite laitetaan päälle (virtapiiiri sulkeutuu), kuinka suuri se on riippuu esim. ohmisesta vastuksesta ja se on laitteelle vakio (esim. hehkulamppu). P on ottotehon tunnus ja sitä ilmaistaan wateilla= ilmaistaan kuinka paljon sähköä laite kuluttaa. Joka ilmaistaan esim. arvokilvessä.
Jokainen voi valita näistä kolmesta vaihtoehdosta sopivan :-)
ps. Hyvät linkit aba120!
Kyseessä ei ole mikään muna tai kana ilmiö. Teho huomioi kyllä arvona kaiken eli virran, jännitteen, resistanssin jne. Pelkkä jännite, virta tai resistanssi ei kerro yhtään mitään laitteesta tai sen tehonkulutuksesta.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Toniman92:
Ägblöö, teho on tehdyn työn tai käytetyn energian määrä. Ei laitteet toimi teholla, vaan ne tuottaa tehoa. (Moottorit esimerkiksi). Vai väitätkö että moottorit toimii teholla jota ne tuottaa?
Ja tiedän resistanssin kaavan, meinasin va että pitäs tietää emolevyn resistanssi tarkkaan laskuun ja en sitä jaksanut alkaa sompaa:)
Riippue mistä haluat laskea niin se on Jännite jaettuna virralla. Tuo laittamasi kaava on tehon (W) laskukaava ja teho ei ole resistanssia.
Energian muuttumattomuuslaki on sitten ilmeisesti ihan tuntematon juttu siellä päin. Lisäksi ajatusmaailmasi mukaan ikiliikkuja ja loputon energianlähde on jo keksitty.
Lähdetään nyt kuitenkin siitä että yhdenkään moottorin hyötysuhde ei pääse yhteen eikä missään nimessä sen ylitse. Ei nimittäin lähdetä kirjoittamaan fysiikan lakeja uusiksi. Laitteet kuluttavat enemmän tehoa, kuin mitä pystyvät tuottamaan.
Laitoin tehon kaavan koska se kaava on olennainen tässä tilanteessa. Se kertoo sen, että se pitää sisällään jännitteen ja virran.
Tietokone + Chord Hugo + Grado GS2000e = heaven
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 9. tammikuuta 2013 @ 20:06
|
Whatta Heck
AfterDawn Addict
|
9. tammikuuta 2013 @ 18:36 |
Linkki tähän viestiin
|
Kohta mennään pimeään energiaan... (kevennys tähän väliin)
X4 960T @4.4GHz + Ninja 3 + M5A99X evo r2.0 + G.Skill Ares 2x4GB 1866MHz + Samsung 830 128GB & 500GB hdd + XFX R9 270 DD + Asus DVD/RW + Rosewill BlackHawk + Super Flower 500W + Win 7 + Samsung 23" tv/näyttö + Modailen, siis olen
|
Mainos
|
  |
|
Member
|
10. tammikuuta 2013 @ 11:14 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti KariEs: http://koti.mbnet.fi/~huhtama/ele/index.php?si=ml16.sis
Hyvät kotisivut. Tuli ihan nostalginen fiilis.
|