Bluescreen nettiä selaillessa + muuta ongelmaa
|
|
WM_
Junior Member
|
16. elokuuta 2011 @ 22:19 |
Linkki tähän viestiin
|
Eli olen vikaa etsimässä. Koneeni on koottu -09, siinä on XP Home ja nyt on alkanut ongelmaa ilmenemään:
Pari-kolme kuukautta sitten alkoi vilkutella bluescreeniä nettiä selatessa. Yleensä jos avasi muutaman välilehden, eli kun antoi pientä rasitusta selaimelle. Asensin Firefoxin uudelleen mutta ongelma pysyi. Erään bluescreenin jälkeen koko kone ei enää suostunut käynnistymään Windowsin latausikkunaa pidemmälle vaa iski BS.
Koetin sitten saada tärkeimmät tiedostot turvaan kovalevyiltä. Koetin Ubuntun levyltä-, sekä USB-tikulta asennusta. Ei toiminut. Tämän jälkeen törkkäsin XP:n asennuslevyn sisään ja se ei kysynyt mitään, ei tehnyt mitään mutta kone aukesi kuin mitään ongelmaa ei olisi ollutkaan! Sanoi sitten työpöydälle päästyä että joku loki oli epäkunnossa ja se on korjattu.
Eipä tosin alkuperäinen ongelma nettiä selatessa ollut kadonnut, joten asensin Windowsin uudelleen. Nyt taas ei toiminut äänet, mikserilaitetta ei löytynyt. Asensin Windowsin taas uudelleen, koetin korjaus -vaihtoehtoakin. Luin monet foorumit läpi ja koetin kaikki keinot mitä vastaan tuli. Luovutin hetkeksi ja annoin tyttöystävän kokeilla ja se joidenkin ohjeiden mukaisesti sai äänet kuulumaan!
Mutta nettiä käyttäessä kone jäätyy yhä -> BS.
Tuo itse jäätyminen tapahtuu niin, että selain jäätyy. Voi klikata vielä esim käynnistä-nappia mutta pian sekin jäätyy. Ctrl+Alt+Del käynnistää sen ruutunsa, mutta sekin jäätyy ja pian paukahtaa BS.
Missä siis mahtaa olla vika?
Laitteista sen verran että kyseessä on:
Club 3D GeForce 9600 GT - näytönohjain
AMD Athlon 64 X2 6000+ prossu
Asus M3A-H/HDMI AMD 780G emolevy
Joillain osilla on vielä takuuta Verkkokaupasta, mutten uskalla lähettää niille mitään kun en tiedä missä vika -perisivät kuitenkin kohtuuttomasti rahaa etsiessään toimivia kamoja.
Jos en selittänyt tarpeeksi kattavasti, vastaan kysymyksiin.
Kiitos avusta etukäteen!
|
WM_
Junior Member
|
17. elokuuta 2011 @ 07:34 |
Linkki tähän viestiin
|
Ja nyt heti kun eilen kirjoitin tuon aloitusviestini, koneeni ei nyt seuraavana aamuna suostu käynnistymään vaan lyö bs heti win-latauksen jälkeen.. Mukava tapa aloittaa päivä!
|
AfterDawn Addict
17 tuotearviota
|
17. elokuuta 2011 @ 07:50 |
Linkki tähän viestiin
|
iMac 27" 3.5GHz Quad-core Intel Core i7, Turbo Boost up to 3.9GHz- 8GB 1600MHz DDR3 SDRAM 2X4GB-256GB Flash Storage- NVIDIA GeForce GTX 780M 4GB GDDR5- Apple USB SuperDrive Apple Magic Mouse + Magic Trackpad- Elisa-viihde 100/10 valokuitu. Asus X70AC Series.
|
WM_
Junior Member
|
17. elokuuta 2011 @ 08:37 |
Linkki tähän viestiin
|
Kiitos. Tuskin olen tuossa päässyt tyrimään kun ei ole valinnanvaraa tehdä virheitä?
|
WM_
Junior Member
|
19. elokuuta 2011 @ 09:36 |
Linkki tähän viestiin
|
Voiko olla, ettei kenelläkään ole mitään sanottavaa? Haluaisin saada vian paikannettua, jotta tiedän mikä osa pitäisi uusia (mikäli laitteissa vika).
Alustin ja asensin taas Windowsin, joten nyt kone käynnistyy, mutta joku aamu se taas jättää toimimasta..
|
AfterDawn Addict
5 tuotearviota
|
19. elokuuta 2011 @ 09:43 |
Linkki tähän viestiin
|
Voisiko olla, että olet itse antanut niin vähän tietoa että vaikea on sanoa mitään. Juurikin ne BSOD:t voisivat paljastaa vikasi lähteen, ei niitä hyvikseen heitellä ruutuun.
BlueScreenViewillä voit jälkeenpäinkin tarkastella mitä koodeja BSOD:t sisältävät.
|
WM_
Junior Member
|
19. elokuuta 2011 @ 10:35 |
Linkki tähän viestiin
|
Koetinkin antaa kaiken tarpeellisen ja sanoin että annan mitä vaan vielä pydetään :) Latasin tuon ohjelman, muttei näytä mitään viestejä, johtuneeko siitä ettei ole tullut vielä kun juuri asensin XP:n uudelleen?
Laitan tänne heti mikäli saan luetuksi jonkun niistä.
Tosin, jos niitä tulee eikä kone käynnisty niiden takia niin enhän voi tuolla ohjelmalla saada luettua niitä. Pitää napata kamera käteen..
|
AfterDawn Addict
5 tuotearviota
|
19. elokuuta 2011 @ 14:53 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WM_: Tosin, jos niitä tulee eikä kone käynnisty niiden takia niin enhän voi tuolla ohjelmalla saada luettua niitä. Pitää napata kamera käteen..
Edes vikasietotilassa?
|
WM_
Junior Member
|
19. elokuuta 2011 @ 20:07 |
Linkki tähän viestiin
|
Ei käynnisty mitenkään mikäli simahtaa -edes vikasietotilassa. Nyt on tosiaan kahdesti simahtanut lopullisesti, eli niin ettei käynnisty MITENKÄÄN. Ainoa apu on asentaa windows uudelleen. Sitten taas joku aamu kone ei käynnisty MITENKÄÄN ja taas pitää windows asentaa..
Muisteja ovat useampi sanonut että voisi vika olla. En tiedä miten sen testaa? Koneen ollessa siinä tilassa, ettei kännistynyt mitenkään, irroitin vuoron perään yksitellen muistikammat (niitä on neljä ja otin tosiaan yhden kerrallaan, eli kolme oli aina kiinni) mutta kone ei käynnistynyt.
Nyt kun koneeseen on taas Windows asennettu ja sen saa käyntiin niin pitäisikö taas koettaa nuo kammat läpi ja millaista muutosta minun pitäisi nähdä toiminnassa?
Kuulemma näytönohjaintakin pitäisi koettaa vaihtaa, mutten omista toista. Tietääkö kukaan kertoa onko tuossa emolevyssä itsessään näytönohjainta jota voisin käyttää? Muistaakseni kirjoitin aloitusvietiin mikä emo on kyseessä.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 19. elokuuta 2011 @ 20:10
|
1pertti
AfterDawn Addict
|
19. elokuuta 2011 @ 20:50 |
Linkki tähän viestiin
|
|
WM_
Junior Member
|
20. elokuuta 2011 @ 09:57 |
Linkki tähän viestiin
|
Kiitos! Kerron testin tulokset jahka olen käyny ostamassa levyn ja tehnyt tuon!
|
WM_
Junior Member
|
21. elokuuta 2011 @ 14:37 |
Linkki tähän viestiin
|
Joo eli memtest oli päällä 19 tuntia eikä löytänyt vikaa.
|
1pertti
AfterDawn Addict
|
21. elokuuta 2011 @ 16:25 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WM_: Joo eli memtest oli päällä 19 tuntia eikä löytänyt vikaa.
Muistit näyttävät siis olevan kunnossa. Onko kone edelleen kaatunut? Mikä virhekoodi ruutuun tulee? Onko joitakin ajureita mainittu?
|
WM_
Junior Member
|
21. elokuuta 2011 @ 18:05 |
Linkki tähän viestiin
|
Koneeseen olen nyt ajureita ja tarpeellisimpia ohjelmia asentanut ja jtn youtube liitännäisiä yms.. Odottelen että se nyt ei joku aamu enää käynnistykään ja saisin BS:n virheilmoituksen.
Ei olisi tapaa testata näytönohjainta mitenkään? Saisi siitäkin varmuuden..
|
AfterDawn Addict
17 tuotearviota
|
21. elokuuta 2011 @ 21:02 |
Linkki tähän viestiin
|
iMac 27" 3.5GHz Quad-core Intel Core i7, Turbo Boost up to 3.9GHz- 8GB 1600MHz DDR3 SDRAM 2X4GB-256GB Flash Storage- NVIDIA GeForce GTX 780M 4GB GDDR5- Apple USB SuperDrive Apple Magic Mouse + Magic Trackpad- Elisa-viihde 100/10 valokuitu. Asus X70AC Series.
|
WM_
Junior Member
|
21. elokuuta 2011 @ 21:21 |
Linkki tähän viestiin
|
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 21. elokuuta 2011 @ 22:24
|
AfterDawn Addict
|
22. elokuuta 2011 @ 09:06 |
Linkki tähän viestiin
|
Ja alustus kannattaa tehdä sillä hitaammalla. Toi ohje neuvoo pikaalustuksella. Hitaampi alustus tekee sen huolella ja poistaa tarkasti kaikki tiedostot levyltä. Pikaalustus on enimmäkseen muistitikkuja/ulkoisia levyjä varten.
|
WM_
Junior Member
|
22. elokuuta 2011 @ 09:23 |
Linkki tähän viestiin
|
Jep. Teen hitaalla, koetin tosin kerran myös nopeaakin. Viimeisin on hitaalla.
|
AfterDawn Addict
|
22. elokuuta 2011 @ 09:26 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WM_: Jep. Teen hitaalla, koetin tosin kerran myös nopeaakin. Viimeisin on hitaalla.
Ja tämä pätee myös jos on myymässä omaa konetta. Eli
1. Asenna Windows uudestaan hitaalla alustuksella
2. Ylikirjoita kovalevy 3 kertaa Ccleaner ohjelmalla.
|
AfterDawn Addict
2 tuotearviota
|
22. elokuuta 2011 @ 14:50 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Vingeri: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WM_: Jep. Teen hitaalla, koetin tosin kerran myös nopeaakin. Viimeisin on hitaalla.
Ja tämä pätee myös jos on myymässä omaa konetta. Eli
1. Asenna Windows uudestaan hitaalla alustuksella
2. Ylikirjoita kovalevy 3 kertaa Ccleaner ohjelmalla.
Tai jyrää koko _aska Dban:illa ja asenna -toosa sitten vasta uudestaan, jos sitä edes tarvitaan...
T: Vesku
Täydellisen tietämättömyyden antamalla 100% varmuudella
|
WM_
Junior Member
|
23. elokuuta 2011 @ 08:43 |
Linkki tähän viestiin
|
Nyt on kolmesti tullut Bluescreen ja aina lukee tekstiä Watchdogista. (katso linkittämäni kuvat ylempää!)
Lähden nyt töihin, mutta mitä nopeasti kerkesin googletella, muillakin on ollut saman kaltaisia ongelmia.
Onko tämä watchdog teille tuttu?
|
WM_
Junior Member
|
23. elokuuta 2011 @ 13:10 |
Linkki tähän viestiin
|
Nonii, vahtikoiran merkitys ja tehtävä selvisi.
Osuuko ottamistani kuvista silmään mitään mitä korjata?
Sain työkaverilta näytönohjaimen lainaan niin koetan pelittääkö kone sillä.
|
WM_
Junior Member
|
23. elokuuta 2011 @ 19:33 |
Linkki tähän viestiin
|
|
WM_
Junior Member
|
25. elokuuta 2011 @ 20:57 |
Linkki tähän viestiin
|
Ok.
Ei bluescreeniä tuolla työkaverilta lainaamalla näyttiksellä kun pidin muutaman päivän.
Vaihdoin takaisin omani ja sain taas ihastella sinistä ruutua.
Koetan parhaillaan myös emolevyn näytönohjainta (jonka olemassaoloa en tiennyt kun en tiennyt tietokoneen sisuskaluista aikaisemmin mtn, mutta se hyvä tässä on ollut, että olen oppinut jos en vaihtamaan jtn osaa niin ainakin nimeämään sen.)
Tuo aikaisemmin raportoimani jäätyminen tosin varjostaa mieltäni. En keksi mistä johtui. Voiko vaan olla satunnainen jäätyminen? Windows on kyllä hetki sitten uudelleen asennettu.
Taidan pistää Verkkokaupalle viestiä ja näytönohjaimen mukaan kun siinä on vielä takuuta. Toivotaan että se vika sitten olisi siinä.
Vai onko jotain eriäviä mielipiteitä? Kaikki vinkki otetaan vastaan!
EDIT:
Ei ongelmat kyllä vissiin silti ole ohi. Usein youtubea käyttäessä kuva ja selain jäätyy, videon äänet kyllä jatkuu, kursori muuttuu tiimalasiksi ja noin minuutin päästä taas kaikki jatkuu ok. Mutta eihän tuo nyt normaalia ole!
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 26. elokuuta 2011 @ 19:36
|
Mainos
|
  |
|
WM_
Junior Member
|
27. elokuuta 2011 @ 23:51 |
Linkki tähän viestiin
|
|