Suosituksia tallentavan boxin hankintaan?
|
|
jarmojs
Newbie
|
2. heinäkuuta 2012 @ 14:02 |
Linkki tähän viestiin
|
Inverto vilkutti aamulla punaista valoa eikä suostunut heräämään. Ensimmäinen veikkaukseni on että kiintolevyssä tuli tunnit täyteen. Laite on jo pitemmän aikaa kiukutellut enemmän tai vähemmän ja ikääkin sillä taitaa olla kohta neljä vuotta joten taidan suosiolla lähteä kaupoille.
Mutta minkä hankkisin? Vaatimuksena on oikeastaan vain kaksi antenniverkon viritintä ja kohtuukokoinen tallennustila. Hintakin mieluummin lähempänä kolmea kuin viittäsataa.
Jossain vaiheessa Samsungin BD-8500 herätti kiinnostusta kunnes tajusin että siinä on vain yksi antenniverkon viritin. Onko näissä edes tapahtunut mitään isompaa kehitystä sen jälkeen kun tallentavat boxit tulivat markkinoille?
|
I hate titles
35 tuotearviota
|
2. heinäkuuta 2012 @ 16:03 |
Linkki tähän viestiin
|
Mitään kovin hyviä HD-bokseja ei tunnu oikein markkinoille tulevan, jokaisessa tuntuu olevan omanlaistaan bugia -- ja pelkkää SD-boksia ei oikein enää kannattaisi ostaa, ellei sitten ihan sikahalvalla jostain saa. Melkein kallistuisin suosittelemaan tuota wbox 2:sta, josta löytyy sekä kaapeli-, että antenniviritin (sis. myös DVB-T2 ja molemmat virittimet ovat tuplana). Parilla kaverilla on tuollainen ja suht tyytyväisiä ovat olleet -- kun taas wbox1:n hankkineet, kuten allekirjoittanut, eivät ihan niin tyytyväisiä olleet :-)
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 2. heinäkuuta 2012 @ 16:06
|
jarmojs
Newbie
|
2. heinäkuuta 2012 @ 17:34 |
Linkki tähän viestiin
|
OK, kiitos vinkistä. Tuo laite kävi kyllä mielessäni mutta aika paljon oli kyllä saanut negatiivisiakin kommentteja osakseen. Entäs HUMAX HDPVR-5000T DVB-T2? Tuo olisi noin satkun halvempi?
|
arffman
Senior Member
|
2. heinäkuuta 2012 @ 23:03 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarmojs: OK, kiitos vinkistä. Tuo laite kävi kyllä mielessäni mutta aika paljon oli kyllä saanut negatiivisiakin kommentteja osakseen. Entäs HUMAX HDPVR-5000T DVB-T2? Tuo olisi noin satkun halvempi?
http://www.satshop.fi/
Entäs tuolta?
Intel i2500k@4,0Ghz | EVGA GTX680 OC 2g | GSkill 2 x 4gb 1333 DDR3 | Gbyte GA-Z77 , Fractal Define R3 | Corsair HX75OW |Noctua NH-D14
|
jarmojs
Newbie
|
3. heinäkuuta 2012 @ 07:06 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arffman:
http://www.satshop.fi/
Entäs tuolta?
Kiitos taas vinkistä. Aika laaja tarjonta kaiken kaikkiaan. Miracleboxista tai Icecryptistä en ole ennen kuullutkaan. Vähän kyllä pelottaa tuon edellisen Inverton jälkeen ettei vaan taas tule ostettua laitetta, jonka käyttömukavuus ja toimintavarmuus alittaa tason jota muut perheenjäsenet vaativat. Noista näytti puuttuvan vakiona kiintolevy jos oikein ymmärsin.
Wbox HD2 oli samoissa hinnoissa kuin muuallakin.
|
AfterDawn Addict
2 tuotearviota
|
3. heinäkuuta 2012 @ 11:18 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarmojs: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arffman:
http://www.satshop.fi/
Entäs tuolta?
Kiitos taas vinkistä. Aika laaja tarjonta kaiken kaikkiaan. Miracleboxista tai Icecryptistä en ole ennen kuullutkaan. Vähän kyllä pelottaa tuon edellisen Inverton jälkeen ettei vaan taas tule ostettua laitetta, jonka käyttömukavuus ja toimintavarmuus alittaa tason jota muut perheenjäsenet vaativat. Noista näytti puuttuvan vakiona kiintolevy jos oikein ymmärsin.
Wbox HD2 oli samoissa hinnoissa kuin muuallakin.
Turha pelätä Miraclea, jotkut ovat kehuneet, että jopa helpompi kuin muut....
Lisäksi siinä pelaa "plussakortti":kin.
MB9 on mielestäni vähiten "huono" nykyboksi....
T: Vesku
Täydellisen tietämättömyyden antamalla 100% varmuudella
|
Tepsu9
Senior Member
|
3. heinäkuuta 2012 @ 15:16 |
Linkki tähän viestiin
|
|
jarmojs
Newbie
|
3. heinäkuuta 2012 @ 15:42 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vps358:
Turha pelätä Miraclea, jotkut ovat kehuneet, että jopa helpompi kuin muut....
Lisäksi siinä pelaa "plussakortti":kin.
MB9 on mielestäni vähiten "huono" nykyboksi....
T: Vesku
Mutta onko tuo jokin "kasaa itse irtohelyistä"-tyylinen laite? Ei viitsisi kauheasti paneutua eri komponenttien ominaisuuksiin ja mahdollisiin yhteensopivuusongelmiin. Haluaisin vaan laitteen, joka on "plug and prey" kun sen ottaa paketista ;)
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 3. heinäkuuta 2012 @ 15:42
|
AfterDawn Addict
2 tuotearviota
|
3. heinäkuuta 2012 @ 15:52 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tepsu9: Millainen tuo Dreambox mahtaa olla käytössä?? Pitäisi varmaan perehtyä kyseiseen laitteeseen tarkemmin.
http://www.compusat.fi/tuotehaku.asp?sua=1&lang=1&ak=83
Pelkkä poksi 300 + virittimet päälle, lisäksi ei saa T2-virvoja, käyttöohjeita ei suomeksi (ei haittaisi mua), ja itte pitäisi vielä kovalevy hommata.
Aika kova hinta jo ajastajääneestä...
Miracleboxin saa samaan hintaan tuplavirittimillä (S2 tai T2) millä tahansa kombinaatiolla, lisäksi tuo T2-viritin käy kaapeliverkkoonkin...
T: Vesku
Täydellisen tietämättömyyden antamalla 100% varmuudella
|
jarmojs
Newbie
|
5. heinäkuuta 2012 @ 06:14 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD: Mitään kovin hyviä HD-bokseja ei tunnu oikein markkinoille tulevan, jokaisessa tuntuu olevan omanlaistaan bugia -- ja pelkkää SD-boksia ei oikein enää kannattaisi ostaa, ellei sitten ihan sikahalvalla jostain saa.
No nyt tuli ostettua se halpa, ensi kerralla ehkä sitten se hyvä. Toivottavasti tuolla kuitenkin pärjää jonkun vuoden.
Veikon poistomyynnistä löytyi LA Digital DVB-T 4201, jonka sai mukaansa 149 eurolla. Toivottavasti ei ainakaan huonompi ole kuin edeltäjänsä Inverto.
|
Tepsu9
Senior Member
|
5. heinäkuuta 2012 @ 22:19 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vps358: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tepsu9: Millainen tuo Dreambox mahtaa olla käytössä?? Pitäisi varmaan perehtyä kyseiseen laitteeseen tarkemmin.
http://www.compusat.fi/tuotehaku.asp?sua=1&lang=1&ak=83
Pelkkä poksi 300 + virittimet päälle, lisäksi ei saa T2-virvoja, käyttöohjeita ei suomeksi (ei haittaisi mua), ja itte pitäisi vielä kovalevy hommata.
Aika kova hinta jo ajastajääneestä...
Miracleboxin saa samaan hintaan tuplavirittimillä (S2 tai T2) millä tahansa kombinaatiolla, lisäksi tuo T2-viritin käy kaapeliverkkoonkin...
T: Vesku
Asiaa sen verran sivuten että itselläni on sekä antenni että kaapeliverkon boxit käytössä (kesämökki ja kaupunkiasunto) niin mikä tässä Dreamboxissa on ajastajäännettä? Koska kyseiseen laitteeseen en ole perehtynyt niin en asiaa tiedä. Tulevaisuutta ajatellen niin tässä on se asia miksi tätä tiedustelen kun hsnkin seuravan boxin. Tähän asiaan liittyen niin sen jälkeen kun operaattori vaihtui Soneraan (kaapeli) niin kaikki on mennyt päin persettä verrattuna Turun kaapelitelevisioon joka oli entinen operaattori. Kuva pätkii, on puheessa noin 1-2 sek- viiveitä sekä lähetyksessä että boxilta katottaessa ohjelmia jolloin tallennus pätkii enemmän kuin jos katsottaisiin suoraan teeveestä ilman tallennusta.
Viimeiset kaapeliverkon päivitykset/korjaukset olivat n.1.5kk päättyen kesäkuun 29 päivä tänä vuonna tuottamasta oikeastaan sen parempaa korjausta asiaan.
En tiedä johtuuko nämä häiriöt sitten siitä että meillä on 11 vuotta vanha 32 tuumainen Philips tv. Silti naapurissa on on myös vanha "putki tv" jolla on sama ongelma.. Meillä on tallentava Topfield ja hänellä ei tallentava boxi.Toisaalta toisella naapurilla on 46 tuumainen Panasonic n. 1/2 vuotta vanha "töllö", hinta n. 700 ? ilman mitään ongelmia kuvassa. Vituttaa vain se että kun Sonera tuli tänne säheltämään niin kaikki asiat ovat menneet päin persettä.
Tässä niistä ongelmista lisää kun vaihtui Soneraan.
http://keskustelu.afterdawn.com/t.cfm/f...nijohto-916779/
|
AfterDawn Addict
2 tuotearviota
|
6. heinäkuuta 2012 @ 11:37 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tepsu9: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vps358: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tepsu9: Millainen tuo Dreambox mahtaa olla käytössä?? Pitäisi varmaan perehtyä kyseiseen laitteeseen tarkemmin.
http://www.compusat.fi/tuotehaku.asp?sua=1&lang=1&ak=83
Pelkkä poksi 300 + virittimet päälle, lisäksi ei saa T2-virvoja, käyttöohjeita ei suomeksi (ei haittaisi mua), ja itte pitäisi vielä kovalevy hommata.
Aika kova hinta jo ajastajääneestä...
Miracleboxin saa samaan hintaan tuplavirittimillä (S2 tai T2) millä tahansa kombinaatiolla, lisäksi tuo T2-viritin käy kaapeliverkkoonkin...
T: Vesku
Asiaa sen verran sivuten että itselläni on sekä antenni että kaapeliverkon boxit käytössä (kesämökki ja kaupunkiasunto) niin mikä tässä Dreamboxissa on ajastajäännettä? Koska kyseiseen laitteeseen en ole perehtynyt niin en asiaa tiedä. Tulevaisuutta ajatellen niin tässä on se asia miksi tätä tiedustelen kun hsnkin seuravan boxin.
Dreamboxiin ei saa T2-virittimiä (ehdoton antenniHD-vaatimus) ja tietääkseni ei myöskään hybridi-virittimiä ( T+C).
Miracleboxin T2-virittimet on hybridivirittimiä, eli käyvät myös kaapeliverkkoon...
T: Vesku
Täydellisen tietämättömyyden antamalla 100% varmuudella
|
Tepsu9
Senior Member
|
6. heinäkuuta 2012 @ 12:52 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vps358: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tepsu9: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vps358: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tepsu9: Millainen tuo Dreambox mahtaa olla käytössä?? Pitäisi varmaan perehtyä kyseiseen laitteeseen tarkemmin.
http://www.compusat.fi/tuotehaku.asp?sua=1&lang=1&ak=83
Pelkkä poksi 300 + virittimet päälle, lisäksi ei saa T2-virvoja, käyttöohjeita ei suomeksi (ei haittaisi mua), ja itte pitäisi vielä kovalevy hommata.
Aika kova hinta jo ajastajääneestä...
Miracleboxin saa samaan hintaan tuplavirittimillä (S2 tai T2) millä tahansa kombinaatiolla, lisäksi tuo T2-viritin käy kaapeliverkkoonkin...
T: Vesku
Asiaa sen verran sivuten että itselläni on sekä antenni että kaapeliverkon boxit käytössä (kesämökki ja kaupunkiasunto) niin mikä tässä Dreamboxissa on ajastajäännettä? Koska kyseiseen laitteeseen en ole perehtynyt niin en asiaa tiedä. Tulevaisuutta ajatellen niin tässä on se asia miksi tätä tiedustelen kun hsnkin seuravan boxin.
Dreamboxiin ei saa T2-virittimiä (ehdoton antenniHD-vaatimus) ja tietääkseni ei myöskään hybridi-virittimiä ( T+C).
Miracleboxin T2-virittimet on hybridivirittimiä, eli käyvät myös kaapeliverkkoon...
T: Vesku
Ok. Dziękuję bardzo
|
AfterDawn Addict
8 tuotearviota
|
6. heinäkuuta 2012 @ 17:37 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vps358: Dreamboxiin ei saa T2-virittimiä (ehdoton antenniHD-vaatimus)
Ei ainakaan vielä saa. Toki nuo wboxin virittimet saattavat toimia. Jossain vaiheessa tulevat kyllä nuo T2 virittimet myös dreamboxin puolelle.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vps358: tietääkseni ei myöskään hybridi-virittimiä ( T+C).
Saa hybridejä. Ainakin kun viimevuonna katsoin niin saksassa myytiin valmiiksi asennettuna, että myös yksittäin ostettavana.
Dreamboxissa on myös sellainen hieno ominaisuus, että voit kytkeä siihen USB-virittimen kiinni. Ajurit vaan kuntoon, niin viritin ilmestyy dreamboxin valikkoon ja voit käyttää sitä TV:n katsomiseen. Sama homma ilmeisesti myös tuossa wboxissa(?)
|
AfterDawn Addict
2 tuotearviota
|
7. heinäkuuta 2012 @ 11:23 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:
Dreamboxissa on myös sellainen hieno ominaisuus, että voit kytkeä siihen USB-virittimen kiinni. Ajurit vaan kuntoon, niin viritin ilmestyy dreamboxin valikkoon ja voit käyttää sitä TV:n katsomiseen. Sama homma ilmeisesti myös tuossa wboxissa(?)
Löytyy myös Miracle:sta...
T: Vesku
Täydellisen tietämättömyyden antamalla 100% varmuudella
|
VarMi
Member
12 tuotearviota
|
30. lokakuuta 2012 @ 05:15 |
Linkki tähän viestiin
|
yhtä hyvää boksia käytettävyydeltään kuin inverto saa hakea, siksi suosittelen vaihtamaan konkat. virtalähteet ja kovalevyn alta. huuto.net ssä on myynnissä, samat kuin philipsissä. sellanen vielä tarkista virtaliittimen kunto, omassa oli aikanaan heti kättelyssä kovalevy hukassa ja johtui löysästä virtaliittimestä.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 30. lokakuuta 2012 @ 05:21
|
AfterDawn Addict
2 tuotearviota
|
30. lokakuuta 2012 @ 10:42 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti VarMi: yhtä hyvää boksia käytettävyydeltään kuin inverto saa hakea, siksi suosittelen vaihtamaan konkat. virtalähteet ja kovalevyn alta. huuto.net ssä on myynnissä, samat kuin philipsissä. sellanen vielä tarkista virtaliittimen kunto, omassa oli aikanaan heti kättelyssä kovalevy hukassa ja johtui löysästä virtaliittimestä.
Ja varoituksen sana: Virtalähteeseen ei kelpaa mikä tahansa elektrolyyttikondensaattori, vaan niitten on oltava low-ESR-tyyppejä ja mieluiten vielä Rubycon:eja joista niistäkin on piraattikuraa liikkeellä...
T: Vesku
Täydellisen tietämättömyyden antamalla 100% varmuudella
|
VarMi
Member
12 tuotearviota
|
30. lokakuuta 2012 @ 10:53 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti vps358: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti VarMi: yhtä hyvää boksia käytettävyydeltään kuin inverto saa hakea, siksi suosittelen vaihtamaan konkat. virtalähteet ja kovalevyn alta. huuto.net ssä on myynnissä, samat kuin philipsissä. sellanen vielä tarkista virtaliittimen kunto, omassa oli aikanaan heti kättelyssä kovalevy hukassa ja johtui löysästä virtaliittimestä.
Ja varoituksen sana: Virtalähteeseen ei kelpaa mikä tahansa elektrolyyttikondensaattori, vaan niitten on oltava low-ESR-tyyppejä ja mieluiten vielä Rubycon:eja joista niistäkin on piraattikuraa liikkeellä...
T: Vesku
huuto.net väittää ainakin. En tiedä sitte onko kopioita? mistäs ne erottaa?? tällä kyseisellä tyypillä on myynnissä ollut jo pitkään noita elkoja/paketteja eri bokseihin/laitteisiin. ja onko sillä niin väliä jos laittaa perus halpis konkkia ja säästää 30? ja boksi ei kestäiskään kuin sen 4vuotta eteenpäin? eiköhän se aika ole jo siinä vaiheessa ajanut ohi?
SAMSUNGista yhdenlainen kokemus. kaikkialta muualtakin kuulee saman suuntaista, Oulussa ohiajaessani jossain (oliskohan ollut Zeppeliinin Prismassa?) 500G version todella halvalla 249;- onneksi älysin tarkistaa puhelimella noista tietoa.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 30. lokakuuta 2012 @ 11:06
|
Mainos
|
|
|
jarmojs
Newbie
|
30. joulukuuta 2012 @ 18:37 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jarmojs:
Veikon poistomyynnistä löytyi LA Digital DVB-T 4201, jonka sai mukaansa 149 eurolla. Toivottavasti ei ainakaan huonompi ole kuin edeltäjänsä Inverto.
No eipä ole kovin vakuuttanut tuo LA Digital. Ensinnäkään edes insinööri ei meinannut alkuun ymmärtää laitteen käyttölogiikkaa (tai ehkä juuri siksi ;). Älkääkä väittäkö että olette itse lukeneet uuden digiboxin tms. laitteen ohjekirjan ajatuksella läpi.
Toisekseen EPG ei välillä toimi edes peruskanaville 1-4.
Kolmanneksi ehkä 20% ajastinnauhoituksista on epäonnistunut.
Ja viimeisimn muttei vähäisin ongelma on se että laite buuttailee itsekseen, joskus tunnin välein. Tästä olin jo yhteydessä edustajaan ja pyysivät lähettämään takuuhuoltoon.
|