Buffalo reititin + huawei e353 asennus ei onnistu
|
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
26. heinäkuuta 2012 @ 23:26 |
Linkki tähän viestiin
|
Buffalon wzr hp-g300nh:n kanssa on ollut ongelmaa kun alunperin hankittiin saunalahdelta mokkula(zte mf 668) ja yritettiin asentaa sitä mutta aina valitti jostain yhteysongelmasta. Sitten käytettiin parillakin nörtillä tutkittavana mikä on vialla ja sanovat että mokkula ei tue laitetta(jos joku muu ei ole huomannut buffalon kotisivut on ihan perseestä paskojen asennusjuttujen lisäks). Sitpä hommattiin uus mokkula(huawei e1820) ja sen kanssa toimi hyvin. Nyt hiljattain on tullut tarvetta myös käyttää laitetta huonolla kuuluvuusalueella, joten päätettiin hankkia antenni. Onneksi eräässä elektroniikkaliikkeessä ollut mukava mies kertoi että mokkulassa ei ole induktiivista yhteyttä. Eli siis antennista olisi hyötyä yhtä paljon kuin kuminauhasta mokkulan ympärillä ja hän kertoi että kannattaisi vaihtaa mokkulaa ja senpä tänään teimme elisa shopitissa. Hän myös kertoi että mokkula tod näk olisi huawei e353, jonka liikkeessä antaisivat ja näinhän asia oli. Hänellä oli liikkeessään myynnissä hyvä lisäantenni tälle mokkulalle ja teimme täten kaupat siitä. Asennus buffalon laitteen kanssa ei kuitenkaan sujunut oikeastaan mitenkään. Mikään ei taaskaan toiminut aivan kuin ensimmäisen mokkulan(mf 668) kanssa. Mahtaakohan olla olemassa mokkulaa johon saa lisäantennin ja joka toimisi tässä reitittimessä? Vai voiko ongelma piileä ihan muualla kuin yhteensopivuudessa? Kaikki mokkuloista toimivat suoraan koneeseen kytkettynä eikä pin koodin kysely ole käytössä. Luulen että mokkulan pitäisi saada nettiyhteys asennuksen aikana mutta se jatkaa sinisen valon vilkuttamista eli edelleen yrittää saada 3g yhteyttä. Firmwaren päivityskään ei onnistu koska antaa jonkun errorin siinäkin. Koetellessamme manuuaalista asennusta(aiemmin cd-levyltä) huomasimme reitittimen asetuksista että laite ei ole havainnut koko mokkulaa.....
Vituttaa niin paljon tämä koko paska että miljoonat kiitoksen heille jotka osaisivat auttaa asiaa.
Intel core i7 4700mq, nvidia geforce GTX765m,8GB, 750GB 7200rpm
|
AfterDawn Addict
8 tuotearviota
|
27. heinäkuuta 2012 @ 07:42 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 7520G: Sitpä hommattiin uus mokkula(huawei e1820) ja sen kanssa toimi hyvin. Nyt hiljattain on tullut tarvetta myös käyttää laitetta huonolla kuuluvuusalueella, joten päätettiin hankkia antenni. Onneksi eräässä elektroniikkaliikkeessä ollut mukava mies kertoi että mokkulassa ei ole induktiivista yhteyttä. Eli siis antennista olisi hyötyä yhtä paljon kuin kuminauhasta mokkulan ympärillä ja hän kertoi että kannattaisi vaihtaa mokkulaa ja senpä tänään teimme elisa shopitissa.
Huawei E1820 nettitikussa erillinen antenni ei vaikuta tikun ilmoittamaan signaalin vahvuuteen, mutta todellisuudessa se liitin kuitenkin toimii ja mahdollinen lisäantenni kasvattaa yhteyden nopeutta ja alentaa yhteyden latenssia.
http://3g-modem.wetpaint.com/page/Huawe...820%2C+E1823%29
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 7520G: Mahtaakohan olla olemassa mokkulaa johon saa lisäantennin ja joka toimisi tässä reitittimessä?
Melkein suosittelisin vaihtamaan reititintä. Buffalolla on aika heikko 3G-modeemien tuki. Muilla firmoilla sentään ilmoittavat mitkä toimivat ko. laitteiden kanssa (esim. A-Link WNAP). Tiedä sitten saisiko DD-WRT avulla toimimaan. Ainakin E367 pitäisi toimia tuon DD-WRT kanssa.
http://www.dd-wrt.com/wiki/index.php/Mobile_Broadband#HUAWEI
http://www.dd-wrt.com/site/support/router-database
Tikun saattaminen toimintaan voi sitten olla aika tuskan takana dd-wrt kanssa.
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
27. heinäkuuta 2012 @ 17:08 |
Linkki tähän viestiin
|
Kiitos vastauksesta. Mistähän sitä dd wrt:tä sais ladattua kun kax eri versioo tänään latasin mutta reititin sano molemmissa tapauksissa että ei toimi....
Intel core i7 4700mq, nvidia geforce GTX765m,8GB, 750GB 7200rpm
|
AfterDawn Addict
8 tuotearviota
|
27. heinäkuuta 2012 @ 17:30 |
Linkki tähän viestiin
|
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
27. heinäkuuta 2012 @ 18:10 |
Linkki tähän viestiin
|
Nonniiin. nyt latasin ja asensin ja nyt ei sitten pala muutakuin virta ja langaton -valot eikä toimi vieläkään. Ehkä se sitten tikun vaihto on edessä.....
Intel core i7 4700mq, nvidia geforce GTX765m,8GB, 750GB 7200rpm
|
AfterDawn Addict
8 tuotearviota
|
27. heinäkuuta 2012 @ 18:18 |
Linkki tähän viestiin
|
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 27. heinäkuuta 2012 @ 18:19
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
27. heinäkuuta 2012 @ 19:30 |
Linkki tähän viestiin
|
Juu kyllä sen tiedän et ei tosiaankaan oo nii helppoa että vaan tökkää kiinni mut kun ei anna tehdä asennusta cd:ltä. DD-WRT kyllä toimii, muttei auttanu netin toimimiseen...
|
AfterDawn Addict
8 tuotearviota
|
27. heinäkuuta 2012 @ 20:19 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 7520G: mut kun ei anna tehdä asennusta cd:ltä.
Kun käytössä on DD-WRT, niin sillä CD:llä ei tee mitään. Se pitää ihan käsin pistää toimimaan tuon linkkaamani ohjeen avulla.
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
27. heinäkuuta 2012 @ 21:01 |
Linkki tähän viestiin
|
Ok. Mutkun mokkula ei yhdistä 3G:hen tai yleensäkkään internettiin vaan yrittää koko ajan eikä ddwrt asetuksista löytyny mitään mokkuloihin viittaavaa.
e: vaikka mokkula toimii hyvin suoraan koneeseen kytkettynä.
Intel core i7 4700mq, nvidia geforce GTX765m,8GB, 750GB 7200rpm
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 27. heinäkuuta 2012 @ 21:01
|
AfterDawn Addict
8 tuotearviota
|
28. heinäkuuta 2012 @ 18:12 |
Linkki tähän viestiin
|
EDIT: Näemmä atheroksen piiri, eli joudut seuraamaan sitä monimutkaista ohjetta.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 28. heinäkuuta 2012 @ 18:25
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
28. heinäkuuta 2012 @ 18:25 |
Linkki tähän viestiin
|
Mitäs eroa ensinnäkin Big ja Mega -tiedostoilla on ja sitten nv60:lla, nv64:lla ja sitten ihan pelkällä megalla tai bigillä??
Intel core i7 4700mq, nvidia geforce GTX765m,8GB, 750GB 7200rpm
|
AfterDawn Addict
8 tuotearviota
|
28. heinäkuuta 2012 @ 18:26 |
Linkki tähän viestiin
|
Seuraa tätä ohjetta: http://www.dd-wrt.com/wiki/index.php/Ce..._WAN_connection
HUOM! Koko sivu on sitä ohjetta, ei vaan joku osa X.
EDIT: Tietty poislukien reitittimen flashaus, eli ensimmäinen kohta, koska se on jo tehty.
EDIT2: Oikeasti olisi helpompaa vaan hankkia joku OIKEASTI 3G modeemeja tukeva reititin, kuten vaikka tuo A-Linkin WNAP.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 28. heinäkuuta 2012 @ 18:49
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
28. heinäkuuta 2012 @ 21:56 |
Linkki tähän viestiin
|
Asensin sen Mega -firmiksen sieltä ylhäältä aikaisemmin linkitetyltä sivulta ja taitaa olla ihan väärä.....nyt ei toimi koko laite yhtään, punanen diag- valo vaan vilkahtaa kahesti peräkkäin muutaman sekunnin välein eikä reset -nappula tee mitään vaikutusta. Kun käynnistää uudelleen, vilkuttaminen alkaa taas uudelleen 5 sek päästä.....mitäs nyt sitten?
E:Ja mistähän tuon tuolla ohjeissa mainitun DD-WRT v24 sp1:n voi ladata...???? Tuolta lataus sivulta ei löydy sellasta....
Intel core i7 4700mq, nvidia geforce GTX765m,8GB, 750GB 7200rpm
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 28. heinäkuuta 2012 @ 21:58
|
AfterDawn Addict
8 tuotearviota
|
28. heinäkuuta 2012 @ 21:58 |
Linkki tähän viestiin
|
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 28. heinäkuuta 2012 @ 22:02
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
28. heinäkuuta 2012 @ 22:41 |
Linkki tähän viestiin
|
Ai se oli jo oikea firmware.......mutta tuo recover from bad flash resetointi ei auta vaikka tehtiin TÄSMÄLLEEN ninkuin ohjeessa käskettiin ja vielä myös koiteltiin pidempiä aikoja. Ja kun tää enkku on vielä peruskoulutasolla ni en saa ymmärrettyä tuota tekstiä mite ntehään tuo TFTP juttu.....
E: Taitaa se näin olla että buffalo lentää takapihalle mutta jos ois mahollisuus vielä se saada elvytettyä....mitenkäs onko se a-link wnap hyvä laite? Se vahvan signaalin kantama pitäis olla sen 10m. Ja asennus varmaan helpompi kun buffalossa? 42? taitaa halvin hinta olla mutta sillähän tästä jatkuvasta asentelusta pääsis. Onko kokemuksia tästä laitteesta?
Intel core i7 4700mq, nvidia geforce GTX765m,8GB, 750GB 7200rpm
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 29. heinäkuuta 2012 @ 08:38
|
AfterDawn Addict
2 tuotearviota
|
29. heinäkuuta 2012 @ 09:41 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 7520G: Ai se oli jo oikea firmware.......mutta tuo recover from bad flash resetointi ei auta vaikka tehtiin TÄSMÄLLEEN ninkuin ohjeessa käskettiin ja vielä myös koiteltiin pidempiä aikoja. Ja kun tää enkku on vielä peruskoulutasolla ni en saa ymmärrettyä tuota tekstiä mite ntehään tuo TFTP juttu.....
E: Taitaa se näin olla että buffalo lentää takapihalle mutta jos ois mahollisuus vielä se saada elvytettyä....mitenkäs onko se a-link wnap hyvä laite? Se vahvan signaalin kantama pitäis olla sen 10m. Ja asennus varmaan helpompi kun buffalossa? 42? taitaa halvin hinta olla mutta sillähän tästä jatkuvasta asentelusta pääsis. Onko kokemuksia tästä laitteesta?
On kokemuksia jo pitemmältä aikaa WNAP:n (rev. b), huihai e169:n ja Elisan kanssa.
Lyhyesti: Toimii!
Ainoa ongelma oli Sony:n BD-soittimen saamisessa WNAP:in wlan:iin salattuna Sony:n omalla adapterolla, mutta WNAP:in firmiksen päivitys hoiti homman...
T: Vesku
Täydellisen tietämättömyyden antamalla 100% varmuudella
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
29. heinäkuuta 2012 @ 11:25 |
Linkki tähän viestiin
|
Juu hyvä. Entäs huawei e353:n kanssa?
Intel core i7 4700mq, nvidia geforce GTX765m,8GB, 750GB 7200rpm
|
AfterDawn Addict
2 tuotearviota
|
29. heinäkuuta 2012 @ 14:19 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 7520G: Juu hyvä. Entäs huawei e353:n kanssa?
Ohjeita...
T: Vesku
Täydellisen tietämättömyyden antamalla 100% varmuudella
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 29. heinäkuuta 2012 @ 14:20
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
29. heinäkuuta 2012 @ 17:09 |
Linkki tähän viestiin
|
Tänään ostettiin Telewellin TW-EA510 v3(c) ja nyt toimii erinomaisesti. Kantomatka on huomattavasti pidempi, kuin buffalolla, mutta yhditää n.5 min mokkulaa nettiin vrt buffalon 1,5min. Reititin/modeemi ei juuri huononna yhteysnopeutta.
Kiitos kaikille viesteihini vastanneille :)
Intel core i7 4700mq, nvidia geforce GTX765m,8GB, 750GB 7200rpm
|
Mainos
|
|
|
Senior Member
6 tuotearviota
|
29. heinäkuuta 2012 @ 22:08 |
Linkki tähän viestiin
|
Muuten, kuinkas saisi viivettä mahdollisesti pienennettyä kun vieläkin liian iso(150-200ms) tahtoo olla verkkopeleihin wlanin kautta ainakin. Kuinka paljon auttaa jos käyttää sillattua porttia 4 wlanin sijaan? Voiko jotenkin sillata myös wlanin? Onko siitä haittaa jos palomuuri ei valvoisi wlania? Mikäs se DNS juttu on ja voiko sen muuttaminen auttaa viiveeseen?? Kun taitaa n.15-20ms pidempi viive olla verrattunna buffalo hp-g300nh + e1820 nii mietin vaan....
Intel core i7 4700mq, nvidia geforce GTX765m,8GB, 750GB 7200rpm
|