Acer Aspire 5530 sammuu käytettäessä HDMI-liitäntää
|
|
idli_
Newbie
|
23. helmikuuta 2012 @ 15:08 |
Linkki tähän viestiin
|
Muutaman vuoden vanha Acer Aspire 5530 kannettavani on alkanut sammuilemaan yleensä katsellessani sarjoja koneella. Aluksi ajattelin vian johtuvan tietokoneen kuumenemisesta, joten ostin jäähdytysalustan. Tämä veikin ongelman pois pariksi kuukaudeksi. Sitten ostin television ja HDMI-kaapelin, jota nykyään käytän sarjojen ja elokuvien katsomiseen. Alusta lähtien tietokone käynnistyi uudelleen katsottuani videota hetken aikaa, joskus heti HDMI-kaapelin kytkettyäni. Tuolloin saatoin kuitenkin jatkaa videon katselua odoteltuani uudelleen käynnistymisen, ongelma saattoi kuitenkin toistua hetken päästä uudelleen. Nyt kone on tehnyt muutaman kerran niin, että videota katsellessani se sammuu täysin eikä suostu käynnistymään pitkään aikaan. Noin puolen tunnin kuluttua se kuitenkin suostuu jälleen käynnistymään, mutta vasta irroitettuani HDMI-piuhan.
Johtuukohan ongelma vanhasta koneestani? Voiko HDMI-kaapelin käyttö olla sille liikaa? Muuten tietokone toimii yhä vallan hyvin, joten uuden ostaminen tuntuu tällaisen ongelman takia turhauttavalta. Mietityttää myös, voiko ongelma jatkua myös uudessa koneessa, jos sellaisen päättäisin ostaa.
|
Member
|
23. helmikuuta 2012 @ 16:34 |
Linkki tähän viestiin
|
HWMonitor ohjelmalla näkee minkälaisissa lukemissa lämmöt on.
Pölyt on hyvä aina välillä putsata koneen sisältä, tähän käy esimerkiksi ihan paineilma ja/tai imuri...
Jäähytysalusta on hyvä keksintö mutta myös kerää lisää pölyä koneeseen,joten säännöllinen putsaaminen olis ihan hyvä asia.
Näytönohjaimen ajuritkin olisi hyvä päivittää...
|
idli_
Newbie
|
23. helmikuuta 2012 @ 17:31 |
Linkki tähän viestiin
|
Kiitos vinkeistä! Pienen etsiskelyn jälkeen löysin ohjauspaneelista nuo näytönohjaimen tiedot (ATI Radeon HD 3200 Graphics) ja painoin Päivitä. Kone kuitenkin kertoo ohjaimen olevan ajantasalla:O Kone sammui jälleen juuri hetki sitten, ja huomasin, että uudelleen käynnistyessä näytön alareunaan tulee ilmoitus "Näytönohjain lakkasi vastaamasta ja palautui", eli ongelma siltikin taitaa olla juuri näytönohjaimessa. Mikä nyt avuksi?
|
AfterDawn Addict
|
23. helmikuuta 2012 @ 21:54 |
Linkki tähän viestiin
|
|
idli_
Newbie
|
24. helmikuuta 2012 @ 09:54 |
Linkki tähän viestiin
|
Selvä! Mutta viitsisittekö vielä neuvoa, miten tämä päivitys tapahtuu. Linkittämältäsi sivulta en löytänyt ajuriani. Pahoittelen tietämättömyyttäni, en ole ajureita aiemmin päivittänyt, enkä niistä juuri mitään ymmärrä.
|
AfterDawn Addict
|
24. helmikuuta 2012 @ 10:06 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti idli_: Selvä! Mutta viitsisittekö vielä neuvoa, miten tämä päivitys tapahtuu. Linkittämältäsi sivulta en löytänyt ajuriani. Pahoittelen tietämättömyyttäni, en ole ajureita aiemmin päivittänyt, enkä niistä juuri mitään ymmärrä.
Tuolta sivulta valitset ajurit koneen käyttiksen mukaan
AMD Catalyst 12.2 Pre-Certified driver for Windows Vista & Windows 7 32-bit
AMD Catalyst 12.2 Pre-Certified driver for Windows Vista & Windows 7 64-bit
AMD Catalyst 12.2 Pre-Certified driver for Windows XP 32-bit/64-bit
Ajurien päivitys ohjelma tarkistaa automaattisesti että onko kone yhteensopiva.
|
idli_
Newbie
|
24. helmikuuta 2012 @ 12:03 |
Linkki tähän viestiin
|
Kiitos! Ajurit on nyt siis päivitetty.
Vielä kysyisin tuosta tietokoneen putsaamisesta. Miten se kannettavassa tapahtuu? En ole tuolta pohjasta koskaan luukkuja availlut, mutta niitä siis ilmeisesti pitäisi puhdistaa?
|
Mainos
|
|
|
Member
|
24. helmikuuta 2012 @ 14:19 |
Linkki tähän viestiin
|
Jos ei hirveitä pöly paakkuja ole niin pitäisi putsaantua ihan paineilmalla reippaasti suihkuttamalla tuuletusaukkoihin ja imurilla imee aukoista...
Puhallus kannattaa aloittaa pohjasta ja imu kyljistä/takaa, ja kone sammutettuna.
|