|
Keskustelualueet
Keskustelualueet
|
|
Äänetön pelikone/HTPC ~2000 eur
|
|
Teppoinen88
Newbie
|
14. kesäkuuta 2011 @ 08:55 |
Linkki tähän viestiin
|
Olisi tarkoitus kasailla tehokas pelikone, joka jaksaisi mallikkaasti pyörittää kovimmilla asetuksilla tämän päivän ja mielellään huomisenkin pelit. Näyttönä käytän 46" hd-telkkaria, eli erillistä näyttöä en tarvitse. Myöskään käyttöjärjestelmää, hiirtä, näppistä tai kaiuttimia en tarvitse.
Budjetti olisi n. 2000 euroa, saa heittää jokusen satasen suuntaan tai toiseen. Kuitenkin hinta/laatu -suhde saisi olla kohdallaan. Myös ostopaikkaa saa ehdottaa, myös ulkomaita jos saa merkittävän hintaedun. Ehkä kuitenkin mieluiten pysyttelisin Suomessa.
Koska kone tulisi telkkariin kiinni, olisi se samalla HTPC, eli Blu rayt katselisin sillä. Myös tv-kortin voisin siihen asentaa. Tästä käytöstä johtuen tietokoneen tulisi olla mahdollisimman hiljainen, lähes äänetön. Aikaisemmin olen käyttänyt PS3:sta Blu ray -soittimena ja sen hurina on aivan liian kova tuohon käyttöön. Kotelon siis tulisi olla hiljainen ja myös blu ray-asema saisi olla mahdollisimman hiljainen.
Kiintolevyksi todennäköisesti ssd, johon käyttöjärjestelmä ja pelit. Myöhemmin hankin todennäköisesti perinteisen massamuistin videovarastoksi, mutta sitä ei vielä tarvita. SSD:stä ehdotuksia otetaan kuitenkin vastaan.
Lisäksi jos jollain on kokemuksia tietokoneen kosketusnäytöistä, niin kuulisin mielelläni. Saattaisin jossain vaiheessa asennella toiseen koneeseeni pienen 17-22"-kosketusnäytön, mikäli niistä on mihinkään.
Kiitoksia jo etukäteen kaikille vastanneille!
|
RatCon
AfterDawn Addict
|
14. kesäkuuta 2011 @ 10:17 |
Linkki tähän viestiin
|

Ainoa mistä en ole saletti, on Blu-Ray aseman äänekkyys.
Miltäs muuten vaikuttais ?
*edit*
Ihan pienikokoinen tuohan ei ole...
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 14. kesäkuuta 2011 @ 10:26
|
antsuk
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 10:17 |
Linkki tähän viestiin
|
Varsinaista HTPC:tä ei taida saada tuollaiseen käyttöön. Mutta normaali PC sopivilla osilla varmastikin ajaa asiansa. Tässä pohjaa:
Kpl Hinta Nimi
=================================================================
1 97,80 Fractal Design Define R3, Black Pearl
1 119,80 ASRock Z68 Pro3, Z68
1 184,90 Intel Core i5-2500K, 4 x 3.30GHz, 95W, boxed
1 329,00 MSI N570GTX Twin Frozr III Power Edition/OC
1 480,00 IntelSSD 320 Series 300GB, 2.5", SATA II, bulk
1 38,90 Elixir 4GB PC3-10667U CL9-9-9-24 (DDR3-1333)
1 56,80 XFX Core Edition PRO 550W
1 55,90 LiteOn iHOS104 BD-ROM
1 33,90 Dynatron K129
1 40,00 Kokoamispalvelu yhden vuoden takuulla
1 14,50 Toimituskulut
=================================================================
Yhteishinta: 1 451,50e
Linkki koriin:
http://www.silentrig.com/cart/?products[797]=1&products[268]=1&products[885]=1&products[559]=1&products[846]=1&products[667]=1&products[713]=1&products[98]=1&products[134]=1&products[191]=1&
Budjettia oli sen verran paljon, että laitoin isolla SSD:llä. Toista SSD:tä en vielä ottanut rinnalle, kannattanee ottaa vasta sitten kun tulee konkreettinen tarve (hinnat voivat olla silloin halvemmat). Prossujäähynä passiivinen Dynatron, eli täysin äänetön. Sitten pieni kysymysmerkki on tuo Blu ray asema, Silent rigin valikoimista ei löytynyt LiteOn DH-4O1S -asemaa (mitä on kehuttu äänettömäksi), mutta voihan tuota kysäistä suoraan Silent rigistä. Tai jos heiltä ei saa hiljaista vaihtoehtoa, niin etsi tuo LiteOn DH-4O1S jostain muualta. Tässä vielä linkki mistä bongasin tuon LiteOn DH-4O1S.
Näytönohjaimena ei ole aivan tehokkain malli, mutta hinta/teho suhteeltaan parempi GTX 570. Se taitaa olla tuon paketin äänekkäin osa, mutta en ole varma onko mahdollista saada tehokasta näytönohjainta ainakaan paljoa hiljaisempana. Erilliset näytönohjain coolerit voivat ehkä tulla kyseeseen. Mutta kyllä tuota Twin Frozr III:a on kehuttu että ei olisi mikään hirveä sirkkeli. Toinen hyvä vaihtoehto näytönohjaimista olisi Asuksen DCII -mallit, mutta niistä en ole täysin varma että mahtuvatko ne tuohon R3 koteloon.
|
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 11:13 |
Linkki tähän viestiin
|
Kivoja paketteja.
Abit IP35-E | Core 2 Duo E8400 @ 3.6Ghz @ stock cooler | 4x1GB@800Mhz Kingston DDR2 ValueRAM | Corsair TX750W | XFX Radeon HD4890 Black Edition 1Gb @1Ghz core/1,1Ghz (X4) GGDR5 | Western Digital Caviar 250GB 7200rpm + Western Digital Caviar Green 1TB 7200rpm + 1TB Western Digital My Book + 2TB Western Digital My Book
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 14. kesäkuuta 2011 @ 11:34
|
ropsu44
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 11:15 |
Linkki tähän viestiin
|
Noi toisten paketit ei ollu hiljasii ja ne oli myös liian isoja, joten laitoin sulle tälläsen pienen ja hiljasen.
http://aijaa.com/v.php?i=002888184867.bmp
Seasonicin passiivinen psu. Maailman paras psu oikeastaan. Maailman hiljasimmat laitetuulettimet. Unohdin lisää siihen viel yhen tullettimen. Erittäin hiljanen ja tehokas gtx 580 gainwardilta. 3gb ramii näyttikses. Emoksi laitoin maximus z genen, joka on matx emo. Varmaan parhain matx emo ja se sisältää myös integroidun äänikortin, joten leffa ja pelikokemus on parasta laatua. Koteloksi laitoin Fractalin MATX kotelon, joten menee kätevästi tv:n viereen toisinkuin edellisten kotelot. Laitoin myös multimedia paneelin, jonka kautta voit säädellä. 120gb ssd löytyy ocz:ltä ja ssd on myös sata3, joten nopeudet ovat huipussaan. Normi kovona löytyy samsungin f3, joka on melkein kaikkien lempikovo. Prossujäähy on hiljanen, mutta tehokas Corsai h70.
Kone:
Asus Matrix GTX 580, i5-2500k, Asus P76 sabertooth lga1155, 2x WD 1,5 tb caviar green ja Corsair Force GT 120GB+ 90GB GT, Corsair H100, G Skill 4x4 16gb 1600mhz,CORSAIR 800D, blu ray cd dvd, XFX 1000W 80+ PLATINUM, creative x-fi fatality, 8kpl scythe gentle typhoon 1450rpm tuulettimia, 3 Blacksilent 1200rpm. KAIKKI JOHDOT modattuja.
Oheislaitteet: Asus pro art 1920x1200 näyttö, Razer blackwidow mekaaninen, Razer MAMBA 4G, thermaltake esports 6500dpi, corsair sp2500, Steelseries ja tritton ax720 kuulokkeet, Cyborg Fly 5 ja Iphone 4s
|
ropsu44
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 11:21 |
Linkki tähän viestiin
|
Täytyy IHMETELLä noiden muiden surkeita paketteja. Define xl. ei saatan. itellä sellanen pöydän alla ja ei saatana se on iso paska. Sen takia vaihoin r3:Seen. Sitten tol antsukil ja muilla. 4 osa budjetista johonkin vitun ssd:seen. EI SAATANA. ja NOI Muut paketit on äänekkäitä. Liian isot psu:t. Gtx 580:selle riittää 450w psu!!! ja suurin osa noist psu:ist on äänekkäitä. Ja vielä se, että ei pelkällä ssd:llä pärjää. Toi Mazgin kfa2 anarchy näyttis on hyvä jäähdytyksen puolesta, mutta phantom on hiljasempi ja sillä on pidempi takuu.
Kone:
Asus Matrix GTX 580, i5-2500k, Asus P76 sabertooth lga1155, 2x WD 1,5 tb caviar green ja Corsair Force GT 120GB+ 90GB GT, Corsair H100, G Skill 4x4 16gb 1600mhz,CORSAIR 800D, blu ray cd dvd, XFX 1000W 80+ PLATINUM, creative x-fi fatality, 8kpl scythe gentle typhoon 1450rpm tuulettimia, 3 Blacksilent 1200rpm. KAIKKI JOHDOT modattuja.
Oheislaitteet: Asus pro art 1920x1200 näyttö, Razer blackwidow mekaaninen, Razer MAMBA 4G, thermaltake esports 6500dpi, corsair sp2500, Steelseries ja tritton ax720 kuulokkeet, Cyborg Fly 5 ja Iphone 4s
|
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 11:37 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ropsu44: Täytyy IHMETELLä noiden muiden surkeita paketteja. Define xl. ei saatan. itellä sellanen pöydän alla ja ei saatana se on iso paska. Sen takia vaihoin r3:Seen. Sitten tol antsukil ja muilla. 4 osa budjetista johonkin vitun ssd:seen. EI SAATANA. ja NOI Muut paketit on äänekkäitä. Liian isot psu:t. Gtx 580:selle riittää 450w psu!!! ja suurin osa noist psu:ist on äänekkäitä. Ja vielä se, että ei pelkällä ssd:llä pärjää. Toi Mazgin kfa2 anarchy näyttis on hyvä jäähdytyksen puolesta, mutta phantom on hiljasempi ja sillä on pidempi takuu.
Teppoinen pyysi SSD:tä, ja tuolla budjetilla 240Gb on hyvä. 450W PSU ei riitä GTX 580:lle, vaikka kuinka laadukkaan löytäisit.
Abit IP35-E | Core 2 Duo E8400 @ 3.6Ghz @ stock cooler | 4x1GB@800Mhz Kingston DDR2 ValueRAM | Corsair TX750W | XFX Radeon HD4890 Black Edition 1Gb @1Ghz core/1,1Ghz (X4) GGDR5 | Western Digital Caviar 250GB 7200rpm + Western Digital Caviar Green 1TB 7200rpm + 1TB Western Digital My Book + 2TB Western Digital My Book
|
ropsu44
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 11:40 |
Linkki tähän viestiin
|
Riittää. Nvidian sivuilla kerrotut virta vaatimukset ovat peak ratios eli näytönohjain ylikellotettuna ja maximaalisessa rasituksessa. 450 WATTIA RITTÄÄ. PELKÄLLÄ SSD:LLÄ EI SELVIÄ.
Kone:
Asus Matrix GTX 580, i5-2500k, Asus P76 sabertooth lga1155, 2x WD 1,5 tb caviar green ja Corsair Force GT 120GB+ 90GB GT, Corsair H100, G Skill 4x4 16gb 1600mhz,CORSAIR 800D, blu ray cd dvd, XFX 1000W 80+ PLATINUM, creative x-fi fatality, 8kpl scythe gentle typhoon 1450rpm tuulettimia, 3 Blacksilent 1200rpm. KAIKKI JOHDOT modattuja.
Oheislaitteet: Asus pro art 1920x1200 näyttö, Razer blackwidow mekaaninen, Razer MAMBA 4G, thermaltake esports 6500dpi, corsair sp2500, Steelseries ja tritton ax720 kuulokkeet, Cyborg Fly 5 ja Iphone 4s
|
AfterDawn Addict
7 tuotearviota
|
14. kesäkuuta 2011 @ 13:02 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ropsu44: Riittää. Nvidian sivuilla kerrotut virta vaatimukset ovat peak ratios eli näytönohjain ylikellotettuna ja maximaalisessa rasituksessa. 450 WATTIA RITTÄÄ. PELKÄLLÄ SSD:LLÄ EI SELVIÄ.
ei varmana riitä 450w virtalähde,oma sigussa oleva kone vie max rasituksessa vähän yli 420w ja gtx580 on pahempi virtasyöppö kuin kellotettu ja bios modattu 6950.
Edit:esim tässäkin testissä vie jo 360w pelkkä näyttis http://www.bit-tech.net/hardware/graphics/2010/11/09/nvidia-geforce-gtx-580-review/8
Asus ROG Zenith II Extreme Alpha//AMD Ryzen 9 3950X 3.5GHz//Corsair 128GB(4x32GB)//PowerColor Radeon RX 6900 XT Red Devil Ultimate 16GB GDDR6//Corsair 1600W AX1600i.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 14. kesäkuuta 2011 @ 13:07
|
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 13:50 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ropsu44: Riittää. Nvidian sivuilla kerrotut virta vaatimukset ovat peak ratios eli näytönohjain ylikellotettuna ja maximaalisessa rasituksessa. 450 WATTIA RITTÄÄ. PELKÄLLÄ SSD:LLÄ EI SELVIÄ.
Kyllä se nyt niin on että yksikään 450W virtalähde ei ole tarpeeksi GTX 580:lle. Ja Teppoinen itse sanoi, että SSD nyt aluksi käyttöjärjestelmälle ja peleille. Perinteisen kovalevyn hän ostaa sitten myöhemmin videovarastoksi. Näin ollen 240Gb SSD lienee hyvä tällaisella budjetilla.
Tässä vielä oma ehdotukseni, jossa on huippu osia mutta menee kyllä hieman budjetin yli. Kaikki osat ovat Jimm's PC-storesta.
Kpl Hinta Nimi
=================================================================
1 129,00? Define XL Titanium Grey ATX-kotelo, Titaani
1 95,00? Blu-Ray BD-R /DVD±RW LS 10x SATA, Musta Bulk
1 275,00? Core i7 2600K, LGA1155, 3.4 GHz, 8MB (Huippu-uutuus!)
1 437,00? 240GB Agility 3 Series SSD-kiintolevy, 525/500, MLC, 2.5", SATA III
1 139,00? 750W 750AX, ATX2.31-virtalähde, 80+ Gold
2 170,00? 8GB Dual Kit Ripjaws X (2x4GB), DDR3 1600, F3-12800CL9D-8GBXL 9-9-9-24
1 60,40? Silver Arrow prosessorijäähdytin LGA775/1156/1366/AM2/AM3
1 499,00? GeForce GTX 580 Phantom, 3GB GDDR5, 2xDVI/HDMI/DP
1 311,00? Maximus IV Extreme, Rev 3.0, LGA1155, Intel P67, DDR3, ATX
=================================================================
Yhteensä: 2115,40?
Abit IP35-E | Core 2 Duo E8400 @ 3.6Ghz @ stock cooler | 4x1GB@800Mhz Kingston DDR2 ValueRAM | Corsair TX750W | XFX Radeon HD4890 Black Edition 1Gb @1Ghz core/1,1Ghz (X4) GGDR5 | Western Digital Caviar 250GB 7200rpm + Western Digital Caviar Green 1TB 7200rpm + 1TB Western Digital My Book + 2TB Western Digital My Book
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 14. kesäkuuta 2011 @ 14:05
|
ropsu44
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 15:26 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mAzq_: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ropsu44: Riittää. Nvidian sivuilla kerrotut virta vaatimukset ovat peak ratios eli näytönohjain ylikellotettuna ja maximaalisessa rasituksessa. 450 WATTIA RITTÄÄ. PELKÄLLÄ SSD:LLÄ EI SELVIÄ.
Kyllä se nyt niin on että yksikään 450W virtalähde ei ole tarpeeksi GTX 580:lle. Ja Teppoinen itse sanoi, että SSD nyt aluksi käyttöjärjestelmälle ja peleille. Perinteisen kovalevyn hän ostaa sitten myöhemmin videovarastoksi. Näin ollen 240Gb SSD lienee hyvä tällaisella budjetilla.
Tässä vielä oma ehdotukseni, jossa on huippu osia mutta menee kyllä hieman budjetin yli. Kaikki osat ovat Jimm's PC-storesta.
Kpl Hinta Nimi
=================================================================
1 129,00? Define XL Titanium Grey ATX-kotelo, Titaani
1 95,00? Blu-Ray BD-R /DVD±RW LS 10x SATA, Musta Bulk
1 275,00? Core i7 2600K, LGA1155, 3.4 GHz, 8MB (Huippu-uutuus!)
1 437,00? 240GB Agility 3 Series SSD-kiintolevy, 525/500, MLC, 2.5", SATA III
1 139,00? 750W 750AX, ATX2.31-virtalähde, 80+ Gold
2 170,00? 8GB Dual Kit Ripjaws X (2x4GB), DDR3 1600, F3-12800CL9D-8GBXL 9-9-9-24
1 60,40? Silver Arrow prosessorijäähdytin LGA775/1156/1366/AM2/AM3
1 499,00? GeForce GTX 580 Phantom, 3GB GDDR5, 2xDVI/HDMI/DP
1 311,00? Maximus IV Extreme, Rev 3.0, LGA1155, Intel P67, DDR3, ATX
=================================================================
Yhteensä: 2115,40?
Liian iso kotelo. Liian kallis emo, Noctualta saa paremman prossuhäähyn, liian iso psu, SSD Ei riitä. Halpenee vuoden loppuun mennessä, Hyvä vaihoit näyttiksen ehdottamaani.
Se psu, jota ehdotin TUOTTAA YLI 500 WATTIA, mutta katoin tilastoja ja totesin, että se ei riitä. Tässä on parempi: http://www.jimmspc-store.fi/tuote/PSU-351F
PARHAAT VIRTALÄHDE MERKIT:
Corsair
Seasonic
Seasonic valmistaa corsairin parhaimmat virtalähteet, joten on sama kumman ottaa.
Kone:
Asus Matrix GTX 580, i5-2500k, Asus P76 sabertooth lga1155, 2x WD 1,5 tb caviar green ja Corsair Force GT 120GB+ 90GB GT, Corsair H100, G Skill 4x4 16gb 1600mhz,CORSAIR 800D, blu ray cd dvd, XFX 1000W 80+ PLATINUM, creative x-fi fatality, 8kpl scythe gentle typhoon 1450rpm tuulettimia, 3 Blacksilent 1200rpm. KAIKKI JOHDOT modattuja.
Oheislaitteet: Asus pro art 1920x1200 näyttö, Razer blackwidow mekaaninen, Razer MAMBA 4G, thermaltake esports 6500dpi, corsair sp2500, Steelseries ja tritton ax720 kuulokkeet, Cyborg Fly 5 ja Iphone 4s
|
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 15:38 |
Linkki tähän viestiin
|
Laitoin tuohon kokoonpanoon kalliita huippuosia jos budjetti kestää. Ja vaihdoin myös Phantom mallin näytönohjaimen kuten mainitsit, olin täysin unohtanut sen. Kiitos muistutuksesta. Se onkin Anarchya parempi vaihtoehto kun otetaan Teppoisen pyyntö huomioon.
|
AfterDawn Addict
23 tuotearviota
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:05 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teppoinen88: Koska kone tulisi telkkariin kiinni, olisi se samalla HTPC, eli Blu rayt katselisin sillä. Myös tv-kortin voisin siihen asentaa. Tästä käytöstä johtuen tietokoneen tulisi olla mahdollisimman hiljainen, lähes äänetön. Aikaisemmin olen käyttänyt PS3:sta Blu ray -soittimena ja sen hurina on aivan liian kova tuohon käyttöön. Kotelon siis tulisi olla hiljainen ja myös blu ray-asema saisi olla mahdollisimman hiljainen.
Hiljainen HTPC - Tehokas pelikone asennettuna samoihin kuoriin on käytännössä mahdoton yhtälö toteuttaa. Jos PS3 mielestäsi pitää liikaa ääntä leffoja katsoessa niin voit varautua kovempaan melutasoon tietokoneen kanssa. Tiedän koska omistan itsekkin pleikan ja tiedän paljonko se pitää ääntä.
Tehokkaat osat vaativat paljon virtaa mikä muuttuu lämmöksi ja niihin tarvitaan tehokkaat jäähyt. Vaikka kellot laskevat ellei rasitusta ole niin tuulettimet pyörivät tietyllä nopeudella silti. Komponentit eivät välttämättä pidä kauheasti ääntä mutta kotelo tuuletukseen on syytä valita säätimet joilla ne saa pudotettua myös minimiin. Äänettömäksi sen saa vain passiivisena ja tehokkaimpiin osiin ei voi passiivista asentaa ellei jääkaapin kokoista jäähyä siihen asenna. Hiljaisuuden kaava toteutuu vain niin että valitsee mahdollisimman suuret jäähyt, joissa on paljon haihdutus alaa ja hitaat tuulettimet.
Sitten joku puhui virrantarpeesta GTX580 kohdalla. Laitan tähän että ei enää tarvitse arvuutella tai miettiä.
Intel i7 965 3,7 OC + GTX580 Measured power consumption
System in IDLE = 187W
System Wattage with GPU in FULL Stress = 447W
Difference (GPU load) = 260W
Add average IDLE wattage ~ 20W
Subjective obtained GPU power consumption = ~ 280 Watts
On mahdollista rakentaa kompakti ja pienehkö HTPC tehokkailla osilla joten kannattaa miettiä haluaako "HTPCn" joka on pakastimen kokoinen. "Oikea" HTPC on kotiteatterivahvarin kokoinen ;)
Ideaali tilanne on käyttää prosessorin sisäistä näytönohjainta videoiden katseluun ja tehokasta erillistä näyttistä pelaamiseen. Z68 emoilla se onnistuu. H67 myös mutta se ei ole suositeltavaa.
Project "Carbage Can" *Enthusiast Overclocker & Gamer*
Red Bull antaa siivet, Koskenkorva antaa nelivedon!

|
ropsu44
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:30 |
Linkki tähän viestiin
|
OLIN OIKEES SE RIITTÄÄ. PELLET
Kone:
Asus Matrix GTX 580, i5-2500k, Asus P76 sabertooth lga1155, 2x WD 1,5 tb caviar green ja Corsair Force GT 120GB+ 90GB GT, Corsair H100, G Skill 4x4 16gb 1600mhz,CORSAIR 800D, blu ray cd dvd, XFX 1000W 80+ PLATINUM, creative x-fi fatality, 8kpl scythe gentle typhoon 1450rpm tuulettimia, 3 Blacksilent 1200rpm. KAIKKI JOHDOT modattuja.
Oheislaitteet: Asus pro art 1920x1200 näyttö, Razer blackwidow mekaaninen, Razer MAMBA 4G, thermaltake esports 6500dpi, corsair sp2500, Steelseries ja tritton ax720 kuulokkeet, Cyborg Fly 5 ja Iphone 4s
|
Teppoinen88
Newbie
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:35 |
Linkki tähän viestiin
|
Mahtavaa, kun on herättänyt näin paljon keskustelua ja kiitoksia vastauksista!
Vähän heitin epäselvänä tuohon alkupostaukseen tuon HTPC:n. Käytännössä tarkoitin vain, että käytän konetta kotiteatterin yhteydessä, mutta kotelon ei tarvitse olla perinteinen HTPC. Eli ei tarvitse olla vahvarin kokoinen kotelo, voi olla perinteinenkin. Aivan hervoton tuo kotelo nyt ei saa olla, mutta tarkoitus kuitenkin olisi että kone tulisi tv-tason viereen, ei suinkaan sen päälle.
Tottakai siis tehokkaat komponentit syövät virtaa ja siten lämpöä, mutta jos esim prossun saisi passiiviseksi, ehkä jopa näytönohjaimen, ja päälle pari isoa vähintään 120mm kotelotuuletinta, niin kaipa tuolla melko hiljaisen kokoonpanon saisi?
Ja kaipa hiljaisempiakin koteloitakin on, mitä nyt on ehdotettu. Kotelossa saisi siis olla vaimennuslevyjä.
SSD tosiaan kiintolevyksi, mutta voisi olla pienempikin kuin 240GB. Kuitenkin noiden hinnat tullee alas, enkä akuutisti tarvitsisis SSD:ä kuin ehkä 120 GB. Hankin sitten lisää kun näyttää siltä. Siihen kun ei tosiaan varastoitaisi mitään muuta kuin käyttis ja pelit.
Virtalähteestä nyt sen verran, että alimitoitettu se ei missään nimessä saisi olla. Eli en mielelläni siinä lähtisi pihistelemään, kunhan on hiljainen.
|
AfterDawn Addict
14 tuotearviota
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:38 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ropsu44: OLIN OIKEES SE RIITTÄÄ. PELLET
Kysympä näin offtopicina, mikä sua vaivaa?
Define R4 / Asus Z87-A / i5-4670k / Crucial 2x4gb / GTX660 / RX-5300 / 2x F3 1TB / Crucial M4 / Eizo FS2333 / Mionix Naos 7000 / Sidewinder X4 / STR-DH520 + Cambridge Audio Minx Min 10 x5 + Boston Soundware XS Sub / Corsair Vengeance 1500 / Superlux HD330 & HD681B / G27 / PS3 / X360S
|
Member
2 tuotearviota
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:39 |
Linkki tähän viestiin
|
Onkohan kaikki liian isoa ja kallista nykyään??
Iso kotelo: parempi ilmankierto ja enemmän laajennusvaraa
Iso virtalähde: Yleensä todella tehokas ja hyvä hyötysuhde
Liian kallis emolevy: Todella paljon ominaisuuksia
Mikään ei ole liian isoa jos valitsee komponentit järkevästi:
Virtalähde joka sopii koteloon, kotelo joka sopii pöydän alle.
Btw: Turha tulla tänne mollaamaan toisia.
i7-5820K + HR-02 Macho | MSI R7870 Twin Frozr III | X99-A/USB 3.1 | 16Gb DDR4 2400 | LG Blu-Ray | ASUS Xonar DGX | Seasonic P-760 | Define R4 | HD103SJ 1Tb + Force 3 SSD 120Gb
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 14. kesäkuuta 2011 @ 16:40
|
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:40 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sidrend: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ropsu44: OLIN OIKEES SE RIITTÄÄ. PELLET
Kysympä näin offtopicina, mikä sua vaivaa?
Tuo kaveri trollaa. Varmasti on tietoa kokoonpanoista, mutta jostain syystä pahalla päällä...
Abit IP35-E | Core 2 Duo E8400 @ 3.6Ghz @ stock cooler | 4x1GB@800Mhz Kingston DDR2 ValueRAM | Corsair TX750W | XFX Radeon HD4890 Black Edition 1Gb @1Ghz core/1,1Ghz (X4) GGDR5 | Western Digital Caviar 250GB 7200rpm + Western Digital Caviar Green 1TB 7200rpm + 1TB Western Digital My Book + 2TB Western Digital My Book
|
Member
2 tuotearviota
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:41 |
Linkki tähän viestiin
|
Onkohan unohtanu ottaa lääkkeensä tänään?
i7-5820K + HR-02 Macho | MSI R7870 Twin Frozr III | X99-A/USB 3.1 | 16Gb DDR4 2400 | LG Blu-Ray | ASUS Xonar DGX | Seasonic P-760 | Define R4 | HD103SJ 1Tb + Force 3 SSD 120Gb
|
ropsu44
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:43 |
Linkki tähän viestiin
|
Yritin poistaa viestin ku se oli niin vitun outo, mut mua vitutti et kaikki trollas sitä 450w seasonicin psu:t
Tepponen vois tulla antaa niit vastauksii jo.
Täs on se paketti taas:
http://aijaa.com/v.php?i=002888184867.bmp
Kone:
Asus Matrix GTX 580, i5-2500k, Asus P76 sabertooth lga1155, 2x WD 1,5 tb caviar green ja Corsair Force GT 120GB+ 90GB GT, Corsair H100, G Skill 4x4 16gb 1600mhz,CORSAIR 800D, blu ray cd dvd, XFX 1000W 80+ PLATINUM, creative x-fi fatality, 8kpl scythe gentle typhoon 1450rpm tuulettimia, 3 Blacksilent 1200rpm. KAIKKI JOHDOT modattuja.
Oheislaitteet: Asus pro art 1920x1200 näyttö, Razer blackwidow mekaaninen, Razer MAMBA 4G, thermaltake esports 6500dpi, corsair sp2500, Steelseries ja tritton ax720 kuulokkeet, Cyborg Fly 5 ja Iphone 4s
|
Member
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:44 |
Linkki tähän viestiin
|
450W Seasonic ei ole ollenkaan huono, mutta GTX 580 vaan sattuu olemaan ahne.
Abit IP35-E | Core 2 Duo E8400 @ 3.6Ghz @ stock cooler | 4x1GB@800Mhz Kingston DDR2 ValueRAM | Corsair TX750W | XFX Radeon HD4890 Black Edition 1Gb @1Ghz core/1,1Ghz (X4) GGDR5 | Western Digital Caviar 250GB 7200rpm + Western Digital Caviar Green 1TB 7200rpm + 1TB Western Digital My Book + 2TB Western Digital My Book
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 14. kesäkuuta 2011 @ 16:45
|
Member
2 tuotearviota
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:45 |
Linkki tähän viestiin
|
i7-5820K + HR-02 Macho | MSI R7870 Twin Frozr III | X99-A/USB 3.1 | 16Gb DDR4 2400 | LG Blu-Ray | ASUS Xonar DGX | Seasonic P-760 | Define R4 | HD103SJ 1Tb + Force 3 SSD 120Gb
|
AfterDawn Addict
23 tuotearviota
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:45 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teppoinen88: Mahtavaa, kun on herättänyt näin paljon keskustelua ja kiitoksia vastauksista!
Vähän heitin epäselvänä tuohon alkupostaukseen tuon HTPC:n. Käytännössä tarkoitin vain, että käytän konetta kotiteatterin yhteydessä, mutta kotelon ei tarvitse olla perinteinen HTPC. Eli ei tarvitse olla vahvarin kokoinen kotelo, voi olla perinteinenkin. Aivan hervoton tuo kotelo nyt ei saa olla, mutta tarkoitus kuitenkin olisi että kone tulisi tv-tason viereen, ei suinkaan sen päälle.
Tottakai siis tehokkaat komponentit syövät virtaa ja siten lämpöä, mutta jos esim prossun saisi passiiviseksi, ehkä jopa näytönohjaimen, ja päälle pari isoa vähintään 120mm kotelotuuletinta, niin kaipa tuolla melko hiljaisen kokoonpanon saisi?
Ja kaipa hiljaisempiakin koteloitakin on, mitä nyt on ehdotettu. Kotelossa saisi siis olla vaimennuslevyjä.
SSD tosiaan kiintolevyksi, mutta voisi olla pienempikin kuin 240GB. Kuitenkin noiden hinnat tullee alas, enkä akuutisti tarvitsisis SSD:ä kuin ehkä 120 GB. Hankin sitten lisää kun näyttää siltä. Siihen kun ei tosiaan varastoitaisi mitään muuta kuin käyttis ja pelit.
Virtalähteestä nyt sen verran, että alimitoitettu se ei missään nimessä saisi olla. Eli en mielelläni siinä lähtisi pihistelemään, kunhan on hiljainen.
Tehokkaille näyttiksille ei ole kehitetyy passiivisia jäähyjä koska ne eivät yksinkeraisesti riitä. Hiljaisin tapa on toteuttaa vesijäähyllä eli iso lauhdutin ja muutama hitaasti pyörivä flekti. Tällöin saadaan riittävästi jäähdytyspinta-alaa
Tehokkaimpia passiivi näyttikset ovat HD5770 luokkaa jolla ei pelata pelejä maks asetuksilla. 120gb levyyn mahtuu noin 6-9 peliä. käyttis varaa noin 20gb ja nykyään saa jo varata ~10gb/peli. Joitakin ohjelmia on miltei pakko asentaa. esimerkiksi nyt viirustutkat, tarvitsemasi mediaohjelmat jne. 120GB on täynnä ennenkuin päivä valkiaa jos se on ainoa levy.
XFX valmistaa melko edullisia powereita mutta Core ja Core Pro ovat seasonicin tuotantoa joten luottavaisin mielin voi niiden kanssa olla.
Project "Carbage Can" *Enthusiast Overclocker & Gamer*
Red Bull antaa siivet, Koskenkorva antaa nelivedon!

Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 14. kesäkuuta 2011 @ 16:47
|
Member
2 tuotearviota
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:47 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mAzq_: Tuohon sitten sopiva kotelo. Tuo Define R3 saattaisi olla hyvä? Joku koteloihin erikoistunut voisi suositella.
Define R3 on laadukas ja hiljainen. Hyös paljon laajennusvaraa. Sellainen pakettiin.
Suosittelen myös Corsairin Graphite sarjaa.
i7-5820K + HR-02 Macho | MSI R7870 Twin Frozr III | X99-A/USB 3.1 | 16Gb DDR4 2400 | LG Blu-Ray | ASUS Xonar DGX | Seasonic P-760 | Define R4 | HD103SJ 1Tb + Force 3 SSD 120Gb
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 14. kesäkuuta 2011 @ 16:48
|
Mainos
|
  |
|
AfterDawn Addict
23 tuotearviota
|
14. kesäkuuta 2011 @ 16:50 |
Linkki tähän viestiin
|
Project "Carbage Can" *Enthusiast Overclocker & Gamer*
Red Bull antaa siivet, Koskenkorva antaa nelivedon!

|
|