Elikkä lupauduin hankkimaan uuden tietokoneen 5 vuotta vanhan peruskannettavan korvikkeeksi. Konetta on kuitenkin aina käytetty täysin samassa paikassa, joten kannettava sen ei välttämättä tarvitse olla. Kone tulisi keskusyksikölle olisi paikka huoneen nurkassa, jossa leveyttä max 25 senttiä. Mieluiten mahdollisimman siro kone, ehkä jollekkin minialustalle rakennettu? Käyttötarkoitus nettiselaaminen sekä selainpelien pelailu. Viitsisikö joku kerätä paketin noiden specsien perusteella. Ja kokoamista ei tarvitse sisällyttää hintaan.
Yksi mahdollinen ratkaisu jota olen miettinyt saattaisi voisi olla eee box1501u http://jimmspc.fi/tuote/EB1501U-B0077 juuri pienen kokonsa ja hintansa puolesta. Sen saisi myös helposti telkkariin kiinni. Kuinka kyseinen kone pärjää kuvailemassani käytössä?
Mikähän paketti olisi ns. kustannustehokkain, jos mukaan valitsee vielä n.150 euron näytön, kun vertailee nykyisiä kannettavia, itse kasattua konetta tai tuota eee boxia.
Mutta sitten se onkin jo kunnon paketti, niin kunnollinen kuin tohon hintaan voi olla.
Tuo 400e linkittämäsi häviää prossutehossa, joka nettiselauksessa on pääkäytössä, ja sitten siinä taas on hd-leffan tasoinen ION-näyttis. Pienikokoinen toki.
Tuotteet on ostettu multitronicista, jimmssiltä, datasystemiltä ja verkkokaupasta. Multitronicista siksi, koska tuo näyttö oli vielä viikonloppuna siellä 165e ja muutama muukin osa tuli samoilla postikuluilla. Muista myymälöistä hain tuotteet itse. Yhteishinta 613,35e sisältää 10e postikuluja.
Eikös tolla nettiä selailla taas seuraavat 5v.
Ja jos joku etsii noita kyseisiä muisteja niin ainakin itse sain huomata että monessa paikassa niitä ei ole, mutta datasystemssiltä sain ne seuraavana päivänä ja vielä 86,60e hintaan.
Noniin! Ihan hyvät palikat on. Ei mikään tehohirmu, mutta aivan riittävä mainitsemaasi tulevaan käyttötarkotukseen. Tosta prossustahan saa edelleen sen neliytimisen jos on hyvä tuuri. Ohjeet siihen täällä: