Aika pitkälti olen päätynyt Dellin UltraSharp U2713HM:n koska haluan näytön, joka on tarpeeksi suuri esim. elokuvien katselemiseen muutaman kaverin kanssa, koska TV:tä en omista, ja tuo 23'' on melko pieni, kun katsellaan muutaman metrin päästä. Sitten taas olen lukenut juttua, että 27'':n 1080p:n näytöissä alkaa häiritsemään reson suhteellinen epätarkkuus kun katselee lähempää, esim pelatessa. Tuon UltraSharpin kanssa en joudu tekemään nähdäkseni kompromissia koon ja tarkkuuden suhteen; ainoastaan hinnan suhteen.
Pitikin muuten jo aikaisemmin kysyä, että mites jos joissain peleissä tulevaisuudessa joutuisikin laskemaan sitä resoa joissain peleissä 1440p:stä alaspäin 1080p:hen, niin käyttäytyisikö näyttö sillon samalla tavalla kuin tavallinen 1080p:n näyttö, vai vääristyisikö kuva jotenkin? Varmaan tyhmä kysymys, mutta muistelen joskus pelanneeni crysistä, jonka kanssa jouduin laskemaan resoa, minkä jälkeen muistaakseni kuvaa katosi ruudun vasemmasta reunasta & alhaalta niin ettei esim kartasta näkynyt yhtä paljon kuin alkuperäisellä resolla: ratio oli siis ilmeisesti jotenkin muuttunut, vaikkei sen olisi pitänyt.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: Pitikin muuten jo aikaisemmin kysyä, että mites jos joissain peleissä tulevaisuudessa joutuisikin laskemaan sitä resoa joissain peleissä 1440p:stä alaspäin 1080p:hen, niin käyttäytyisikö näyttö sillon samalla tavalla kuin tavallinen 1080p:n näyttö, vai vääristyisikö kuva jotenkin?
Molemmat resoluutiot ovat kuvasuhteeltaan 16:9, joten ei pitäisi mitenkään vääristyä.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: Sitten taas olen lukenut juttua, että 27'':n 1080p:n näytöissä alkaa häiritsemään reson suhteellinen epätarkkuus kun katselee lähempää, esim pelatessa. Tuon UltraSharpin kanssa en joudu tekemään nähdäkseni kompromissia koon ja tarkkuuden suhteen; ainoastaan hinnan suhteen
Eh, mulla on 26" jolla pelaan 1920x1080 resolla @ 60Hz. Ei mitään ongelmaa, edes BF3:ssa. Ehkä BF4 oli karseempaa, mutta se olikin beta jota pelasin joten ei voida suoraan sanoa sen pohjalta mitään (kun näyttiksen ajuritkin on mitä on beta vaiheessa).
En usko että 27" samalla resolla ois niin kamalaa mitä siitä pelotellaan. Tottakai suurempi ois parempi, mutta enemmän hifistelijöiden puhetta että karseeta ois.
*edit*
BF3, L4D2, CoH, Metro 2033, Red Orchestra 2. Missään noista peleistä ei oo tullu vastaan että tarttisin paremman näytön. Ja tosiaan, näyttö on yhtä lähellä ku mikä muukaan näyttö, eli en pelaa olohuoneessa tai muutenkaan missään missä näyttö ois kauempana. Näppis, hiiri ja näyttö on samalla pöydällä.
Viime postauksesta onkin jo muutama päivä aikaa. Koitetaas herättää tätä lankaa henkiin:
Jos ajattelen kellottavani jossain vaiheessa, kannattaisi ilmeisesti hankkia joko i5 tai i7. Mutta kannattaako i7:n panostaa, kun lukemani mukaan i5 on kellotettuna jopa i7:aa tehokkaampi? I7:n ominaisuus on ymmärtääkseni hyper-threading, ylimääräisten virtuaalisten ydinten käyttäminen (correct me if I'm wrong!), jota ei pikaisen googletustutkimukseni mukaan kovin monet pelit käytä hyväkseen. On kuitenkin spekulaatiota siitä, tulevatko nyt uuden sukupolven konsoleiden myötä kyseinen ominaisuus laajempaan käyttöön, (mm. BF4 muistaakseni tukee) onhan uusissa konsoleissa reilusti ytimiä. Sitten on vielä tuo kysymys kannasta: mitä eroa on esim. i5 3570k, ja i5 4670k -malleilla, paitsi että toinen on uudempaa settiä kuin toinen: ivy bridge ja haswell; molemmilla hyvin samankaltaiset benchmarkit. Kuinka kauan yleensä yksi prosessorikanta (tässä tapauksessa haswellin 1150) tulee yleensä kestämään --> missä vaiheessa tarvitsisi vaihtaa emolevy, jos tulisi tarve parannella konetta?
Sitten vielä emolevystä: kun kerran halutaan kellotuksen mahdollisuus, kannattaako panostaa emolevyyn ja ostaa joku pelaajille suunnattu lauta, kuten asuksen maximus-sarjan VI Hero vai jokin halvempi, kunhan se on Z78-mallinen? Mitkä ovat emolevyn tärkeimmät ominaisuudet, mihin kannattaa panostaa, kun prosessorin kellottaminen ja pelaaminen 1440p-resoluutiolla on tarkoituksena?
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: Viime postauksesta onkin jo muutama päivä aikaa. Koitetaas herättää tätä lankaa henkiin:
Jos ajattelen kellottavani jossain vaiheessa, kannattaisi ilmeisesti hankkia joko i5 tai i7. Mutta kannattaako i7:n panostaa, kun lukemani mukaan i5 on kellotettuna jopa i7:aa tehokkaampi? I7:n ominaisuus on ymmärtääkseni hyper-threading, ylimääräisten virtuaalisten ydinten käyttäminen (correct me if I'm wrong!), jota ei pikaisen googletustutkimukseni mukaan kovin monet pelit käytä hyväkseen. On kuitenkin spekulaatiota siitä, tulevatko nyt uuden sukupolven konsoleiden myötä kyseinen ominaisuus laajempaan käyttöön, (mm. BF4 muistaakseni tukee) onhan uusissa konsoleissa reilusti ytimiä.
Monen ytimen käyttö voi antaa HT:lle pikkusen etua. Oikeet ytimet hyötyy selkeesti enemmän. Hintaero kummiski 100 euroo, en näe mitään järkee maksaa sitä pelikäytössä. Toissalta jos tarvittee paljon ytimiä ja rahaa on se 200, AMD tarjoo sen.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: Sitten on vielä tuo kysymys kannasta: mitä eroa on esim. i5 3570k, ja i5 4670k -malleilla, paitsi että toinen on uudempaa settiä kuin toinen: ivy bridge ja haswell; molemmilla hyvin samankaltaiset benchmarkit. Kuinka kauan yleensä yksi prosessorikanta (tässä tapauksessa haswellin 1150) tulee yleensä kestämään --> missä vaiheessa tarvitsisi vaihtaa emolevy, jos tulisi tarve parannella konetta?
LGA1155 on vanhentunu kanta, ei kantsi ostaa ellei saa sikahalvalla.
LGA1150:lle ei tuu selkeesti nykyistä tehokkaampia prossuja. Tämä on ennustus.
Kummiski, miks Intel tois 6-ytimisiä prossuja LGA1150:lle? Kuka sit ostais LGA2011? Kunnon päivitettävyyttä Intelin prossukannat ei oo tarjonnu ikinä. AMD voittaa tolla osastolla 1000-0.
Jotkut Intelistit selitti kuinka LGA1155:lla on hyvä päivitettävyys. Voi hommata i3:n ja sit vaihtaa quad coreen. Tossahan ei ollu mitään järkee. Prossut maksaa saman tai enemmän ku pari vuotta sitten. Olis samantien ostanu quadin, olis päässy käyttään sitä kauemmin samalla hintaa. Tai halvemmalla. Sit vielä jotkut kyselee miks i3 prossuja ei täällä suosita.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: Sitten vielä emolevystä: kun kerran halutaan kellotuksen mahdollisuus, kannattaako panostaa emolevyyn ja ostaa joku pelaajille suunnattu lauta, kuten asuksen maximus-sarjan VI Hero vai jokin halvempi, kunhan se on Z78-mallinen? Mitkä ovat emolevyn tärkeimmät ominaisuudet, mihin kannattaa panostaa, kun prosessorin kellottaminen ja pelaaminen 1440p-resoluutiolla on tarkoituksena?
z78 piirisarja on hyvä. Kalliimmissa on yleensä panostettu virransyöttöön. Pelaamiseen emo ei vaikuta juuri mitään, kunhan näyttiksen saa kiinnitettyy. Tietty suuremmat prossun kellot voi auttaa pelaamisessa.
Want to get your a** kicked? Wear BritishPetroleumVest and have a trip in Mexico!
Toms Hardware: Näistä syistä niin ikävää kuin se onkin, alle 200 dollarin hintaluokasta ei löydy yhtään suosittelemisen arvoista AMD-prosessoria..
Noniin, nyt olen ensimmäisen version kasannut:
Suomesta:
Näyttö 27" UltraSharp U2713HM Windows 8.1, 64-bit, ENG, DVD, OEM
Define R4 Black Pearl ATX-kotelo, musta
yht. ~ 750? riippuen mistä kaupoista ostaa
Toivottavasti tuo linkki toimii, en ole ostoskoreja ennen linkkaillut.
En tuota 290x:ää referenssijäähyillä ole ottamassa, se vaan on tuolla hinnalle suuntaa antamassa. Tosiaan onhan tuo vähän yli sen budjetin mitä alunperin ajattelin. Kuitenkin tilanne on se, etten opiskelijana maksa juurikaan vuokraa (Kontula ftw :D) ja asuessani vanhempieni luona tienasin puolen vuoden aikana melkoisen hyvin rahnaa, joten se ei ole ongelma. Haluaisin kuitenkin tietää, onko setti toimiva ja järkevä (1440p!). Onko jotain todella turhaa, mm. tuon valitsemani SSD:n hinta on aika kova, mutta lukemani perusteella nuo samsungin 840 pro:t on hyviä. Tarvitsenko esimerkiksi lisää tuulettimia koppaan ja kuinka on jäähdytystahnan ym. välineiden esim ruuvimeisselien laita? Tosiaan olen juuri muuttanut omaan kotiin joten niinkin perusväline kun ruuvimeisseli loistaa poissaoloaan. :p
Sitten tarvitsisi vielä hiiren ja näppiksen. Tähän asti olen käyttänyt tyyliin lähimmästä säästöpörssistä ostettuja 20? romuja, joten kosketusta näiden vehkeiden laatuun minulla ei ole.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: Saksasta:
link ~ 1350?
Yht. ~ 2100?
en ole ostoskoreja ennen linkkaillut.
Näköjään. Screen shot toimii.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: En tuota 290x:ää referenssijäähyillä ole ottamassa, se vaan on tuolla hinnalle suuntaa antamassa. Tosiaan onhan tuo vähän yli sen budjetin mitä alunperin ajattelin. Kuitenkin tilanne on se, etten opiskelijana maksa juurikaan vuokraa (Kontula ftw :D) ja asuessani vanhempieni luona tienasin puolen vuoden aikana melkoisen hyvin rahnaa, joten se ei ole ongelma. Haluaisin kuitenkin tietää, onko setti toimiva ja järkevä (1440p!). Onko jotain todella turhaa, mm. tuon valitsemani SSD:n hinta on aika kova, mutta lukemani perusteella nuo samsungin 840 pro:t on hyviä. Tarvitsenko esimerkiksi lisää tuulettimia koppaan ja kuinka on jäähdytystahnan ym. välineiden esim ruuvimeisselien laita? Tosiaan olen juuri muuttanut omaan kotiin joten niinkin perusväline kun ruuvimeisseli loistaa poissaoloaan. :p
No tarvittis tietää mitä tilasit.
Tahna tulee koneen mukana, ruuvarin joudut hommaan itte.
Want to get your a** kicked? Wear BritishPetroleumVest and have a trip in Mexico!
Toms Hardware: Näistä syistä niin ikävää kuin se onkin, alle 200 dollarin hintaluokasta ei löydy yhtään suosittelemisen arvoista AMD-prosessoria..
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 6. marraskuuta 2013 @ 21:26
...jotenkin arvasin että tässä kävisi näin. Jos toi vaikka toimis.
EDIT:
Lainaus:No tarvittis tietää mitä tilasit.
<-- En ole varma tarkotitko mennyttä aikaa oikeesti, mutta siis en ole vielä tilannut mitään, tuo on vain ensimmäinen oma ehdotus, mitä hyvinkin saa vielä parannella/korjata. Tilaan sitten joskus kun 290x tulee kustomijäähdytyksillä.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp:link
...jotenkin arvasin että tässä kävisi näin. Jos toi vaikka toimis.
EDIT:
Lainaus:No tarvittis tietää mitä tilasit.
<-- En ole varma tarkotitko mennyttä aikaa oikeesti, mutta siis en ole vielä tilannut mitään, tuo on vain ensimmäinen oma ehdotus, mitä hyvinkin saa vielä parannella/korjata. Tilaan sitten joskus kun 290x tulee kustomijäähdytyksillä.
Ostoskori pdf, ensimmäinen kerta mun muistiini. Tarkotin tosiaan mitä olit tilaamassa.
En tossa vikaa näe. SSD on kyl saakelin kallis. Ottasin jonkun halvemman. Noiden hinnat tippuu vauhdilla.
Want to get your a** kicked? Wear BritishPetroleumVest and have a trip in Mexico!
Toms Hardware: Näistä syistä niin ikävää kuin se onkin, alle 200 dollarin hintaluokasta ei löydy yhtään suosittelemisen arvoista AMD-prosessoria..
Pakko vielä kysyä tosta jäähdytyksestä, eli riittääkö nuo Fractal Designin tuulettimet (140mm Silent Series R2 edessä ja takana), vai kannattaako hankkia lisää? Olen kanssa noista Haswell-prosessoreista lukenut sen verran että ne käyvät melko kuumina, joten riittääkö tuo Scythe Mugen 4, tai toisinsanottuna kuinka pitkälle sillä pystyy kellottamaan?
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: Pakko vielä kysyä tosta jäähdytyksestä, eli riittääkö nuo Fractal Designin tuulettimet (140mm Silent Series R2 edessä ja takana), vai kannattaako hankkia lisää? Olen kanssa noista Haswell-prosessoreista lukenut sen verran että ne käyvät melko kuumina, joten riittääkö tuo Scythe Mugen 4, tai toisinsanottuna kuinka pitkälle sillä pystyy kellottamaan?
Moni menee vakioilla, jotkut hommaavat eteen lisätuulettimen. Jotkut hommaavat pelkästään kattoon, osa sekä että. Mugen 4 riittää todella helposti tuolle prossulle, prossun kellotuksen ongelmana on prossu itse. Jos on halua kellottaa, siihen parhain intelin prossu lienee 2500K. Jokin 4670K taas kellottuu 4Ghz paikkeille suht järjellisesti, siitä ylöspäin alkaa olla mutkikkaampaa, lämmöt nousee todella voimakkaasti eikä prossu enää pysy vakaana niin helposti.
Toisaalta, ainakaan heti alkuun ei kannata kellottaa. Kandee mennä ihan vakiokelloilla, ja katsella miten se pelittää. Sitten vasta jos oikeasti tuntuu siltä, niin voi pikkusen alkaa korottelemaan maltillisesti.
Hyvä tietää! Sitten olisi vielä auki näppis- ja hiirikysymys. Näppäinten kohdalla taidan tyytyä johonkin perus parinkympin luokkaan, vai löytyykö täältä mekaanisten näppisten vankkoja puolestapuhujia? Hiirten kohdalla tuo langattomuus tietääkseni aiheuttaa input lagia, mutta onko näppäimistöillä sama vika? Tuoko hinta loppujen lopuksi muuta kuin ylimääräisiä nappeja/valoja näppäimistöihin? Hiirissä on sitten dpi yleensä mainittu ominaisuuksissa. Hiiren herkkyyden säädeltävyys lennosta on kieltämättä ihan kiva ominaisuus, mutta mikä on tarpeeksi, vai onko dpi samalla tavalla suhteellinen käsite kuin kontrasti näytöissä, eli ei kerro mitään? Viime kerralla kun ostin "pelihiiren", siinä tosiaan oli tuo herkkyydensäätö napista, mutta vasemmanpuoleinen hiiren painike oli paljon jäykempi mihin olin tottunut. Kyllä siihen jossain vaiheessa tottu, mutta kaverit aina ihmetteli että miten sillä pystyy pelaamaan yhtään mitään. :D
Sisältää anti-ghostingin (esim. tietyissä peleissä jos helikopteria lennetään vain näppäimistöllä, ei bugaa vaikka painaisit seitsemää näppäintä pohjaan samaan aikaan) sekä muut käytännön herkut. Tosta ylöspäin on mekaaniset vuorossa. Tietysti halvemmallakin pääsee, mutta tossa nyt yks ehdotus.
Tiedä sitten kelpaako sulle perus jutut esim sidewinder X4 tai samantasoiset mutta ; link Pistin just tohon rinnakkaisketjuun selityksen R4 jäähdytyksestä löytyy googlaamalla
Noniin! Yli kuukausi on viimesista postauksista ja nyt alkaa jo tilaus olemaan oikeasti lähellä! Vielä kuitenkin muutama kysymys:
1. Olen päätynyt hankkimaan 780 ti:n suuresti jo siitä syystä ettei 290x:n customjäähyllisiä vaan taida vähään aikaan tulla. Toiseks tuolla gigabyten 780 ti windforce-versiolla on suhteessa aikas hyvä hinta, 595? mindfactoryssä, joten se on melko looginen valinta. Olen kuitenkin lukenut markkinoille tulevasta kyseisen kortin ylikellotetusta "Ghz"-versiosta. Osaatteko sanoa, onko nämä Ghz-versiot vain valmiiksi ylikellotettuja windforce-versioita, vai jotenkin rakenteellisesti(kin) parempia? Voisiko siis teoriassa windforce-version kellottaa manuaalisesti lähelle Ghz:n lukemia, vaiko ei?
2. Mindfactory ei myy enää tuota super flower golden green 650w:sta poweria, jotenka mitä suosittelisitte sen tilalle? SF:n Golden Kingin 600w:n sais 120?:lla, mut onko jo yliampuvaa ostaa 30? kalliimpi platinum-tason virtalähde? Mitä mieltä olette?
3. Tuo Scythe Mugen on melkoisen kokoinen, joten pitäisikö muistikampojen olla low-profile, että ne mahtuvat tuon tuulettimen kanssa? Emolevynä siis Asuksen Maximus VI Hero ja kotelona Fractal Design Define R4.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: 3. Tuo Scythe Mugen on melkoisen kokoinen, joten pitäisikö muistikampojen olla low-profile, että ne mahtuvat tuon tuulettimen kanssa? Emolevynä siis Asuksen Maximus VI Hero ja kotelona Fractal Design Define R4.
Onko mitään järkee muutenkaan hommata muita ku low profile kampoja?
Want to get your a** kicked? Wear BritishPetroleumVest and have a trip in Mexico!
Toms Hardware: Näistä syistä niin ikävää kuin se onkin, alle 200 dollarin hintaluokasta ei löydy yhtään suosittelemisen arvoista AMD-prosessoria..
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 21. joulukuuta 2013 @ 23:31
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: 3. Tuo Scythe Mugen on melkoisen kokoinen, joten pitäisikö muistikampojen olla low-profile, että ne mahtuvat tuon tuulettimen kanssa? Emolevynä siis Asuksen Maximus VI Hero ja kotelona Fractal Design Define R4.
Onko mitään järkee muutenkaan hommata muita ku low profile kampoja?
Jaa-a, ei kai muuta kun hinnan takia, jos sattuis tilauksen hetkellä olemaan joku muu kun low profile-kampa alennuksessa. Toisaalta tuo corsairin kampasetti http://www.mindfactory.de/product_info....Kit_745381.html vaikuttaa olevan aina varastossa mindfactoryssa, eikä noi hinnat näytä heittelevän kun about 10?:n luokkaa, so might as well stick with it.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti lfhelp: 3. Tuo Scythe Mugen on melkoisen kokoinen, joten pitäisikö muistikampojen olla low-profile, että ne mahtuvat tuon tuulettimen kanssa? Emolevynä siis Asuksen Maximus VI Hero ja kotelona Fractal Design Define R4.
Onko mitään järkee muutenkaan hommata muita ku low profile kampoja?
Jaa-a, ei kai muuta kun hinnan takia, jos sattuis tilauksen hetkellä olemaan joku muu kun low profile-kampa alennuksessa. Toisaalta tuo corsairin kampasetti http://www.mindfactory.de/product_info....Kit_745381.html vaikuttaa olevan aina varastossa mindfactoryssa, eikä noi hinnat näytä heittelevän kun about 10?:n luokkaa, so might as well stick with it.
Want to get your a** kicked? Wear BritishPetroleumVest and have a trip in Mexico!
Toms Hardware: Näistä syistä niin ikävää kuin se onkin, alle 200 dollarin hintaluokasta ei löydy yhtään suosittelemisen arvoista AMD-prosessoria..
Noniin, nyt ois ostoskorit valmiina, laitan ne vielä näytille viimeistä tarkastusta varten ja sitten on tilauksen paikka, kun vielä nuo muutama osa ilmestyy mindfactoryn varastoon (emo ja cooleri).
CDON:sta:
Koppa: Fractal Design Define R4 Virtalähde: Fractal Design Newton 600W --- Onhan hyvä virtalähde? Siinä on platinahyötysuhde, se on puolimodulaarinen ja pidän todella sen tyylistä ja modulaaristen johtojen säilytyspussista; katsoin youtubesta. On myös viiden vuoden takuu, eikös se ole powerille suhteellisen pitkä?
Emojen kohdalla suurimmat erot uskoakseni ovat liitäntämahdollisuuksien ja äänenlaadun saralla: pro:ssa on wireless lan adapter ja useita näytönliitäntöjä (vga, dvi, displayport ect.), kun taas herossa on parempi integroitu äänikortti. Tiedän, etten tule tarvitsemaan langatonta nettiyhteyttä, ja että yhdistän koneen näyttiksen kautta näyttöön, eikä mulla mitään parempaa äänenlaatua vastaan ole. :p Muutenkin tykkään heron ulkomuodosta ja muutamista pienistä yksityiskohdista, kuten Q - ledistä (ilmottaa emossa olevilla ledeillä missä on vika jos kone ei käynnisty).
Tuon prossutuulettimen tietysti voisi ottaa kun on varastossa. Pienen ostajakunnan selityksenä ilmeisesti on se, että tuote on suht uusi. Pakko kysyä Lurluck, että lähtisitkö itse suosittelemaan tuota Noctuaa kun sellaisen näytät itse omistavan. :) Pähkäilin itse noiden scythen ja noctuan välillä kaiken maailman benchmarkkien ja revikoiden kanssa ja päädyin siihen että ne on suht tasaväkisiä isolla hintaerolla, mutta mitä mieltä itse olet?
Tuon powerin kohdalla olen kyllä valmis vaihtamaan, oli tuo Newton sellainen "impulssiostos"-tyyppinen valinta. Riittääkö tuo 550W 780 ti:lle? Virallisesti sille suositellaan vähintään 600W poweria, mutta uskoisin että siihen on laskettu mukaan huonommalla laatusuhteella olevat virtalähteet.
Kotelon kohdalla tuo Nanoxia näyttää ihan passelilta vielä pienemmällä hintalapulla kuin Fractal Design. Suosittelisitko siihen kotelotuulettimiksi nuo mukana tulevat, vai laittaisitko lisää/ vaihtaisitko parempiin?
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ajaJako: Google -Amazon.de - hakuun ; Nanoxia DS 5 -> kokeile esim TripleBuy = 119.68? + 11.90? posti > 131.58£ , noita ei vielä löydy Suomesta, mutta netissä on testejä.
Mitä parannuksia tuossa Nanoxia ds 5:ssa on Nanoxia ds 2:n verrattuna? Lähinnä näyttäisi olavan kookkaampi, ja noita suomen/englanninkielisiä arvosteluja ei oikein tahdo löytyä. Saksankielentaito ei ole ihan tuolla tekniikan tasolla, joten arvostaisin jonkinlaista ouvervjuuta kyseisestä lootasta. :)