|
Keskustelualueet
Keskustelualueet
|
|
Uusi kone alta 900e
|
|
Pecos_Bill
Newbie
|
24. elokuuta 2012 @ 15:50 |
Linkki tähän viestiin
|
Olen jo vähän aikaa harkinnut pelikoneen ostamista vanhan läppärin tilalle. Nyt on päästy hankinnassa seuraavalle portaalle eli päätös koneen hankinnasta on tehty. Enään pitäisi miettiä minkälaisen koneen sitä ostaisi. Koneen tulen kokoamaan itse ensinmäistä kertaa, joten kokoamisestakin kysyttävää rittää. Asiaa hieman tutkailtuani olen päätynyt seuraavan laiseen settiin. Kertokaa ideoita, virheitä yms.


Onko kyseinen setti sellainen, että sillä pelaa uusimpia pelejä vähintään kohtuullisella laadulla? Näyttis taitaa olla pullon kaula, mutta taitaa menetellä jonkin aikaa. Onko emolevyssä, virtalähteessä yms. varaa parannuksiin parin vuoden päästä, ettei kaikkia tarvitsisi silloin uusiksi ostaa? Ovatko osat yhteensopivia ja keskenään toimivia? Olen yrittänyt katsoa, että olisi, mutta parempi varmistaa asioista enemmän tietäviltä. Onko koppa tarpeeksi tilava kyseisille osille, esim. mahtuuko prossuntuuletin? Näitäkin olen yrittänyt katsoa, mutta todennäköisesti joku merkittävä mitoitus on unohtunut.
Mintenkäs sitten mukana tulevat piuhat, ruuvit, yms. Sisältääkö tuulettimet piuhat js ruuvit mukanaan ja onko virtalähteessä paikat kaikille kolmelle tuulettimelle (prossutuuletin taitaa mennä emolevyyn)? Puuttuuko ostoskorista jotain, mitä tarvittaisiin koottaessa, jos työkalujen lisäksi ei ole mitään?
Aloittelijana kysymyksiä on reippaasti, kiitos jo etukäteen vastaajille.
|
AfterDawn Addict
18 tuotearviota
|
25. elokuuta 2012 @ 12:27 |
Linkki tähän viestiin
|
onhan tuohan ok setti,
poweriin ei mene ainoatakaan tuuletinta,ne menevät emoon,nykyään kun emoissa on 5-6 tuuletinpaikkaa oikeastaan aina,
emolevyn mukana pitäisi sata-johdot tulla,
prossutuulettimen pitäisi mahtua,on se sen verran pieni,
piitahnaa et tarvitse,ellet aio käyttää muiss alaitteissa sitä,koska prossun siilen mukana tulee tahnaa/se on kiinni jo coolerissa
jos budjetti venyy,niin näyttikseksi radeon 7850 1gb malli,maksoikohan se jotain 190e? eli jos budjetti venyy,niin ota se,
Manhattan By Night 2: AMD FX-8350@4.6Ghz, Asus 990FX Crosshair V-Z 4x2GB1600hz RAM, Gigabyte Radeon HD6990, Super Flower GGP750W, Corsair H80i Rosewill Armor Evo, Windows 7 Professional 64bit
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 25. elokuuta 2012 @ 12:28
|
RatCon
AfterDawn Addict
|
25. elokuuta 2012 @ 14:14 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gereti:
jos budjetti venyy,niin näyttikseksi radeon 7850 1gb malli,maksoikohan se jotain 190e? eli jos budjetti venyy,niin ota se,
Tai sitten Phenom + 7870 ?

Tiedän että prossu on heikompi, mutta jälleen vahtoehto. Tuo on pakettina niille ketkä eivät innostu virittelytä, haluavat vain hyvän koneen ja that´s it. Kasaus kuuluu hintaan, käyttiksen joutuu/pääsee asentamaan itse.
Jos taas sen pitää olla Intel, niin lähtisin tällä setillä:

Mikäli on liian kallis, ton 30e voi tinkiä jättämällä kasauksen pois ja kasaamalla itse. Sitten menee alle 900.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 25. elokuuta 2012 @ 14:19
|
Mainos
|
  |
|
AfterDawn Addict
18 tuotearviota
|
25. elokuuta 2012 @ 15:39 |
Linkki tähän viestiin
|
joo,ääni ratkonin amd-setille,on tuo 7870 hinta kyllä pudonnut järkyttävästi,ota ihmeessä tuo phenom+7870,ja jos prossusta loppuu teho,ja amd:n uutuudet onnistuvat,niin vaihtaa sen sitten tilalle,
Manhattan By Night 2: AMD FX-8350@4.6Ghz, Asus 990FX Crosshair V-Z 4x2GB1600hz RAM, Gigabyte Radeon HD6990, Super Flower GGP750W, Corsair H80i Rosewill Armor Evo, Windows 7 Professional 64bit
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 25. elokuuta 2012 @ 18:40
|
|