Hieman haastavampi kannettavan etsintä
|
|
Junior Member
|
6. kesäkuuta 2012 @ 19:32 |
Linkki tähän viestiin
|
Tarkoituksena olisi 2 viikon sisään hankkia itselleni tehokas läppäri. Ominaisuuksiltaan sen pitäisi olla sellainen, että soveltuu yliopisto-opiskeluun (mutta saa olla isokin näyttö), elokuvien katsomiseen ja pelaamiseen (erityisesti Diablo 3).
Läppärillä tulen ottamaan muistiinpanoja, sekä suorittamaan raskaitakin toimenpiteitä, kuten videorenderointia, kuvankäsittelyä, compileemista jne. Myös HD-leffojen katselu laitteella olisi tietysti mukavaa, sillä tulen olemaan tien päällä melkoisen paljon (hyvä akkukesto on siis ehdottomasti plussaa).
Eikö ollut tarpeeksi haastavat kriteerit? Ongelmana tässä on se, että en ole osannut hintaluokkaan ottaa vielä mitään kantaa. Eli jos vain mahdollista, haluaisin ehdotuksia eri hintaluokista (esim. 500e-800e, 1000e-1200e, 1200e-1500e). Tietenkin olen tyytyväinen jo yhteen ehdotukseen :). Mieluiten ei peliläppäriksi leimattua laitetta, sillä osa rahoituksesta tulee muualta.
When Chuck Norris jumps into the water, Chuck Norris doesnt get wet. Water gets Chuck Norris
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 6. kesäkuuta 2012 @ 19:33
|
AfterDawn Addict
14 tuotearviota
|
6. kesäkuuta 2012 @ 20:06 |
Linkki tähän viestiin
|
Define R4 / Asus Z87-A / i5-4670k / Crucial 2x4gb / GTX660 / RX-5300 / 2x F3 1TB / Crucial M4 / Eizo FS2333 / Mionix Naos 7000 / Sidewinder X4 / STR-DH520 + Cambridge Audio Minx Min 10 x5 + Boston Soundware XS Sub / Corsair Vengeance 1500 / Superlux HD330 & HD681B / G27 / PS3 / X360S
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 6. kesäkuuta 2012 @ 20:11
|
Member
1 tuotearvio
|
6. kesäkuuta 2012 @ 20:21 |
Linkki tähän viestiin
|
Marksavv:n tehokoppa 2012
Emo: Asrock Z77 pro4 Prossu: i5 2550k 4,5Ghz, jäähynä Thermalright HR-02 Macho Muistit: Kingston HyperX 4Gbx2 1600mhz Massamuistit: Ocz Agility 3 120Gb Virtalähde: Nexus NX-8060 Koppa: joku vanha :D
|
Junior Member
|
6. kesäkuuta 2012 @ 20:40 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Multiplay: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sidrend: http://www.jimms.fi/tuote/X53SC-SX741V
http://www.jimms.fi/tuote/N56VM-S4034V
http://www.jimms.fi/tuote/N56VZ-S4026V
Tuossa nyt joitakin esimerkkejä, kaikilla onnistuu nuo mitä tulisit koneella tekemään. Akkukestokin jokaisessa varmaan kohtalainen, ainakin akuissa on tehoa.
Sitten vaihtoehtona ultrabookit. Keveyden ansiosta päteviä mukana kuljetettavia, akutkin kestäviä. Lisäksi näissä yleensä SSD joka nopeuttaa koneen toimintaa huomattavasti.
Esimerkiksi tämä: http://www.jimms.fi/tuote/UX32VD-R3001V Todella tehokas akku ja 24gb ssd cachea, joka nopeuttaa mukavasti. Miinuksena optisen aseman puute, jos sellaiselle on tarvetta.
Kiitos, noi laittamasi näyttävät hyviltä. Mietin vaan tuota keskusmuistia, eikös 4gb ole aikalailla tarpeeksi? Vai tarvisiko sittenkin 8gb?
EDIT: mistäs hintaero tämän http://www.jimms.fi/tuote/X53SC-SX741V ja muiden välillä syntyy?
When Chuck Norris jumps into the water, Chuck Norris doesnt get wet. Water gets Chuck Norris
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 6. kesäkuuta 2012 @ 20:43
|
Junior Member
|
6. kesäkuuta 2012 @ 20:43 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sidrend: http://www.jimms.fi/tuote/X53SC-SX741V
http://www.jimms.fi/tuote/N56VM-S4034V
http://www.jimms.fi/tuote/N56VZ-S4026V
Tuossa nyt joitakin esimerkkejä, kaikilla onnistuu nuo mitä tulisit koneella tekemään. Akkukestokin jokaisessa varmaan kohtalainen, ainakin akuissa on tehoa.
Sitten vaihtoehtona ultrabookit. Keveyden ansiosta päteviä mukana kuljetettavia, akutkin kestäviä. Lisäksi näissä yleensä SSD joka nopeuttaa koneen toimintaa huomattavasti.
Esimerkiksi tämä: http://www.jimms.fi/tuote/UX32VD-R3001V Todella tehokas akku ja 24gb ssd cachea, joka nopeuttaa mukavasti. Miinuksena optisen aseman puute, jos sellaiselle on tarvetta.
Kiitos, noi laittamasi näyttävät hyviltä. Mietin vaan tuota keskusmuistia, eikös 4gb ole aikalailla tarpeeksi? Vai tarvisiko sittenkin 8gb?
EDIT: mistäs hintaero tämän http://www.jimms.fi/tuote/X53SC-SX741V ja muiden välillä syntyy?
When Chuck Norris jumps into the water, Chuck Norris doesnt get wet. Water gets Chuck Norris
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 6. kesäkuuta 2012 @ 20:44
|
AfterDawn Addict
14 tuotearviota
|
6. kesäkuuta 2012 @ 22:08 |
Linkki tähän viestiin
|
Kyllä se hintaero selittyy ihan tehoeroilla.
i7-3610QM vs. i5 2430M
GT650M vs. GT630M vs. GT520MX
Lisäksi noissa kahdessa kalliimmassa löytyy bluray asemat sekä fullhd näyttö (1920x1080), kun 700e koneessa on 1366x768 resoluutioon kykenevä näyttö.
Sellaisia eroja. Ultrabook on tosiaan sitten asia erikseen, siinä joutuu hieman maksamaan ohuudesta ja sen sellaisesta.
4gb keskusmuistia on täysin riittävä, mutta 8gb aina parempi - vaikkei sitä vielä oikeastaan tarvitse.
Define R4 / Asus Z87-A / i5-4670k / Crucial 2x4gb / GTX660 / RX-5300 / 2x F3 1TB / Crucial M4 / Eizo FS2333 / Mionix Naos 7000 / Sidewinder X4 / STR-DH520 + Cambridge Audio Minx Min 10 x5 + Boston Soundware XS Sub / Corsair Vengeance 1500 / Superlux HD330 & HD681B / G27 / PS3 / X360S
|
Mainos
|
|
|
Junior Member
|
6. kesäkuuta 2012 @ 22:31 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sidrend: Kyllä se hintaero selittyy ihan tehoeroilla.
i7-3610QM vs. i5 2430M
GT650M vs. GT630M vs. GT520MX
Lisäksi noissa kahdessa kalliimmassa löytyy bluray asemat sekä fullhd näyttö (1920x1080), kun 700e koneessa on 1366x768 resoluutioon kykenevä näyttö.
Sellaisia eroja. Ultrabook on tosiaan sitten asia erikseen, siinä joutuu hieman maksamaan ohuudesta ja sen sellaisesta.
4gb keskusmuistia on täysin riittävä, mutta 8gb aina parempi - vaikkei sitä vielä oikeastaan tarvitse.
Mites tota.. jos isompaa näyttöä haluais (16"+), onkos sellasia näillä kriteereillä?
ja tuossa ystävältä kuulin että ssd normikovon ohessa ois aika hyvä kans..
When Chuck Norris jumps into the water, Chuck Norris doesnt get wet. Water gets Chuck Norris
|