Sain boksin eilen ja pistin sen iltasella toimintakuntoon. Pikaiset ensivaikutelmat:
Heti kättelyssä tilanne näytti pahalta, koska laite näytti vain mustaa ruudulla. Otin ylimääräiset piuhat irti ja johan alkoi rokkaamaan. Kävi ilmi, että jos VCS Scartissa on videot kiinni, niin tuo scart on kaksisuuntainen, eli kun video oli kiinni piuhassa, niin se toinen TV lähdössä oleva scartti näytti videon kuvaa myös, VAIKKA VIDEO EI OLLUT PÄÄLLÄ -> musta ruutu. Manuskasta kävi ilmi, että asetuksissa on valittavissa valitaanko scart lähde automaattisesti vai manuaalisesti. Jätin videot toistaiseksi irti.
Kun kuvan sai näkyviin, niin asennukset ja muut olivat yksinkertaisia. Kellonaikakin tuli taivaalta, piti vaan laittaa aikavyöhyke oikeaksi, koska kello eli GMT aikaa.
Pienoinen yllätys oli suhteellisen kova hurina, joka johtui tietysti kovalevystä. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta kovalevyllisestä boksista, joten en ollut tähän varautunut. Asiaan sai pientä helpotusta, kun laittoi asetuksista Katseluajan Siirto -> ei käytössä. Tämän asetuksen ollessa päällä laite siirtää ilmeisesti jatkuvasti tvstä tulevaa tavaraa puskuriin levylle. Näin milloin tahansa voi kelata live TVtäkin taaksepäin. Ihan kiva pikku nyanssi, mutta jos tätä ei käytä menee kovalevy jonkinlaisen timeoutin jälkeen lepotilaan, eli hyrinä lakkaa. Ääntä saa varmaan myös pienemmäksi laittamalla jotakin vaimentavaa materiaalia boksin jalkojen alle. Ääni nimittäin selvästi resonoituu lisää TV tasostani.
Jonkin verran oli ongelmia oikean kuvasuhteen näytön kanssa. Sonyn laajakuvatv meni aina kauniista laavakuvatilaan, kun lähetys tuli laajana, mutta palattaessa 4:3 tilaan TVkin meni välillä siihen ärsyttävään 4:3 tilaan, jossa on ne mustat palkit laidoilla. Pienen jumpan jälkeen sain kuin sainkin TVn menemään smart tilaan (zoomaa palkit pois). Todennäköisesti TVn ongelma.
Tallennukset on aika mukavia. Perus EPG tallennus on nannaa ja aikojen venytykset ilman mitään lisäohjelmiakin (TAP) on aika helppoa. Aina nasta piirre oli myös se, että jos pistää tallennuksen päälle suoraan REC napilla niin toistamiseen nappia painamalla pääsee laittamaan tallennukselle keston. Pelkästään RECiä painamalla talletetaan määrityksissä määritetty aika, joka voidaan asettaa myös tallentamaan loputtomasti (tai ainakin levyn loppuun ;)
Laitteessa on myös mahdollista leikellä tallenteita. Ihan hyvä, että saa turhaa kamaa poistettua ja näin vapautettua levytilaa. Homma onnistuu mistä tahansa, eli alusta ja lopusta voi ottaa haluamansa määrän pois ja leikkaus onnistuu jopa keskeltä. Merkityn alueen voi myös tallentaa uudeksi tiedostoksi.
Tuo leikkaus ei ole kovin tarkkaa, eli valitut leikkauskohdat eivät ihan tarkalleen mene siihen kohtaan mihin olisi kuvitellut. Yritin poistaa mainoskatkoa, mutta aina tuntui jäävän jotakin ylimääräistä vielä elokuvaan. Tämä voi tosin johtua MPEG2 pakkauksesta, eli kun kaikki framet eivät ole kokonaisia, niin leikkaus katkaisee lähimpien key-framejen kohdalta. Myös leikkauskohtien asettaminen oli näin ensitestin jälkeen hiukan hankalaa. Tuntui ettei boksi aina ottanut merkkiä talteen. Tämä vika voi tosin olla kaken ja sohvan välissä...
Molemmille virittimillä on tosiaan oma antennitulo, joka tarkoittaa siis käytännössä sitä, että ensimmäisen virittimen loop ulostulosta on vedettävä mukana tulevalle lyhyellä antennipiuhalla signaali myös toiseen virittimeen. Aluksi omituiselta tuntuva ratkaisu on siinä mielessä hyvä, että jos alkuperäinen signaali on niin heikko, ettei siitä riitä enää toiselle virittimelle voi tuo toisen virittimen signaalin ottaa toisesta antennista tai vahvistaa erilliselle aktiivisella antennivahvistimella molemmille virittimille oman tasalaatuisen signaalin.
Kanavien vaihtaminen on kohtalaisen nopeaa (ainakin verrattuna vanhaan Digit-All boksiin) ja virheitä lähetyksessä on todella vähän. Muutenkin äänen ja kuvan laatu tuntuu vanhaan boksiin verrattuna paremmalta.
Laitteen käynnistyminen on yllättävän hidasta. Kun laitteen kytkee päälle hyppää telkkari heti AV kanavalle. Sitten on pimeetä vähän aikaa ja kuva räpsäsee muutaman kerran. Vasta hetken kuluttua (ehkä sekunti) lähtee kovalevy kiihdyttämään minkä jälkeen vasta saadaan kuvaa telkkariin. Käynnistymiseen menee siis muutama sekunti.
Kauko-ohjain on aika peruskamaa, mutta toimii hyvin ja loogisesti. Näyttää aika samankaltaiselta kakelta kuin muissakin tallentavissa bokseissa olen nähnyt. Merkittävää oli myös boksi loistava IR signaalin vastaanottokyky. Vanhan boksini kakessa olisi melkein voinut olla tähtäin, sillä vanha boksi totteli kaukoa vain jos osoitin kakella selkeästi suoraan boksiin. Tilannetta vaikeuttaa minun tapauksessani se, että boksi on ns. videopaikalla TV tasossani, television alapuolella. Eli kaken ja boksin välissä on vielä jykevä puupöytä. Topfieldin boksi ottaa kaken signaalit näköjään ihan mistä vaan. Kaken voi osoittaa kattoon tai vaikka ihan päinvastaiseen suuntaan ja siitä huolimatta se toimii. Tosin matkaa TVn ja sohvan välillä on vain 3-4 metriä.
Siinäpä tuota aivan ensituntumaa. Jos jotakin merkittävää ilmenee, niin kirjoittelen sitten lisää. Onhan tätä tässäkin.
|