Philips dvd737
|
|
FluidFlow
Newbie
|
22. tammikuuta 2004 @ 04:10 |
Linkki tähän viestiin
|
--> Palmari
Ymmärrän, että keltainen fontti näkyy poltetuissa leffoissa. Mutta sama ongelma esiintyy kun katselen esim. divx/xvid leffaa esim. Lord of the rings 1 tekstityksellä ja Windtalkers tekstityksellä. Siinäkin on valkoinen teksti. Kuva ja ääni pyörivät hyvin, mutta ajoittainen kirkas valkoinen fontti tekee silmät kipeäksi. Teksti on jopa kirkkaampi kuin tv:stä tuleva normaali ohjelma.
Olen kokeillut keventää kuvan kirkkautta esim. soft asetuksilla, mutta ei auta.
Mielestäni laitteen pitää pystyä pyörittämään myös VCD:t. Ja jos VCD:n ja osa DVD:n leffassa esiintyy mustavalkoisuutta niin varmasti laitteessa on vikaa. Kokeilin kaverin laitetta omassa tv:ssäni ja ne pyörivät ihan moitteettomasti.
TV on n. 10 vuotta vanha, mutta olen voinut katsella PAL ja NTSC leffat ihan hyvin. Ei ongelmia. Ihmettelenpä vain, että miksi toisella dvd laitteella kaikki pyörii hyvin vaikkakin on yli puolet halvempi ja toisella kuva on tosi mustavalkoista. Ilmeisesti olen saanut maanantai kappaleen käsiin.
Ajattelin viedä laitteen takaisin ja testata sitä kauppassa samoilla vcd/dvd levyillä. Sitten selviää asia. Ostin tämän osittain siksi, koska luettuani käyttäjien kommenteja sain hyvän kuvan laitteesta.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 22. tammikuuta 2004 @ 04:13
|
A.Hess
Junior Member
|
22. tammikuuta 2004 @ 05:33 |
Linkki tähän viestiin
|
"Keltainen fontti näkyy vain poltetuissa leffafiluissa, jossa käytät sub tai srt tekstitystä, kaupallisissa dvd-levyissä tottakai valkoinen"
Eli tarkoitatko poltetuissa dvd-leffoissa vai divx-leffoissa?
onko tästä apua:
http://keskustelu.afterdawn.com/thread_view.cfm/8401
|
mpk666
Member
|
22. tammikuuta 2004 @ 06:17 |
Linkki tähän viestiin
|
Vaihda sieltä Philipsin asetuksista ulostuloksi PAL, jos ei jo ole, jos vieläkin esiintyy mustavalkoisuutta veikkaan että koneessa on vikaa.
|
FluidFlow
Newbie
|
22. tammikuuta 2004 @ 07:18 |
Linkki tähän viestiin
|
Vein laitteen takaisin ja testasin omia levyjä paikan päällä. Siellä kaikki toimii hyvin. Sain sitten kuulla, että ehkäpä minulla on S-video päällä jos esiintyy mustavalkoista. Otin laitteen takaisin kotiin ja testasin. Yllätys! Vika olikin S-videossa. Kytkin sen takaisin AV2-muotoon ja kaikki lähti pelamaan tosi hyvin. Kaikki toimii hyvin ja tekstitys samoin on oikein värisenä, mutta nyt vasta tajuan miten pieni se keltainen fontti on. Eikä se edes ole kunnon keltainen vaan aika vaalea.
Mutta kiitoksia kaikille hyvistä kommenteista. Meinasin jo luopua laitteesta kokonaan, mutta nyt olen taas tyytyväinen Philipsin DVD 737 omistaja. Kaikki tähän menneessä poltetut divx/xvid leffat ovat toiminneet moitteetta ja samoin tekstitykset.
|
vla
Suspended due to non-functional email address
|
22. tammikuuta 2004 @ 16:42 |
Linkki tähän viestiin
|
Ostin viime viikolla anttilan ale-kasasta
Super Troopers-nimisen leffan joka
muuten toimii ihan ok mutta jossain 1h 14 minuutin kohdalla (ampumaratakohtaus, täytyy tarkistaa myöhemmin tarkka kohta) jämähtää soitin ihan totaalisesti jumiin.
Innostuin kokeilemaan muutamaa muutakin levyä ja sama esiintyy ainakin Shanghai Knightsissä
(myös jossain tunnin kieppeillä)
Jos kappaleen yli hyppää ennen ongelmakohtaa niin toisto sujuu ihan ok levyn loppuun asti.
Levyt on kyllä paljaalla silmällä katsoessa naarmuttomia ja toimii vanhassa halpissoittimessa ihan ok.
Onko kukaan huomannut vastaavaa ?
|
skunkki
Newbie
|
22. tammikuuta 2004 @ 18:44 |
Linkki tähän viestiin
|
Olen testannut laitetta noin 1 kk ja yhdessäkään leffassa ei ole ilmennyt jumiutumista tai muutakaan ongelmaa ja olen ollut laitteeseen erittäin tyytyväinen.Myös dixv/xvid homma toimii hyvin.Ainoa mihinkä toivoisin parannusta on tekstin koko ja väri divx-leffoissa.Tietääkö mihin voi tästä asiasta jättää palautetta? ja onko kenelläkään tietoo ovatko luvanneet uutta firmwaree ja minkälaisia parannuksia?
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 2. helmikuuta 2004 @ 12:47
|
julmu
Junior Member
|
23. tammikuuta 2004 @ 11:23 |
Linkki tähän viestiin
|
https://www.consumer.philips.com/global/b2c/common/contact/contact_intro.jhtml;jsessionid=GBT1JHNXMAJMFJ0RMRERX2NHKFSEKHAW?divId=0
tuosta voi ainakin jättää palautetta
|
RaaKe
Suspended due to non-functional email address
|
25. tammikuuta 2004 @ 11:51 |
Linkki tähän viestiin
|
jeez ihan hyvä soitin mutta parissa leffassa oli ongelmia se valitti tälleen "Codec. Not Suported (QPEL)"
oisko tähän mitään ratkaisua?
|
mpk666
Member
|
26. tammikuuta 2004 @ 16:56 |
Linkki tähän viestiin
|
Vaihdoin oman Yamadani Philipsiin ja pitää kyllä sanoa että kyllä kannatti!
-Yli 19 merkkiset tekstit pelaavat.
-Parempi DVD toisto!
-Osa teksteistä jotka ei toimineet Yamadalla toimivat Philipsillä ongelmitta!
Jos harkitset YAMADA vai PHILIPS, ehdottomasti Philips!
Toisaalta tämähän on vain oma mielipiteeni!
|
Supo
Senior Member
1 tuotearvio
|
2. helmikuuta 2004 @ 12:10 |
Linkki tähän viestiin
|
Joo olen kanssa tosi tyytyväinen laitteeseen.Paras investointini tänä vuonna:)
|
skunkki
Newbie
|
2. helmikuuta 2004 @ 12:46 |
Linkki tähän viestiin
|
No niin nyt se sitten tapahtui.Philipsi sanoi sopimuksen irti n.1 1/2 kuukauden käytön jälkeen.Aluksi levyt alkoi pysähteleen ja
sitten tuli disc erroria vaikka levyissä ei ollut naarmuja tai ´likaa.Nyt ei enään tunnista mitään levyjä.onneksi on vielä takuuta jäljellä 10 1/2 kuukautta.Muuten
olen ollut erittäin tyytyväinen.
Vein laitteen giganttiin 3.2.Sanoivat että lukupää menee todennäköisesti vaihtoon ja
saan laitteen pian takaisin.mitä se pian sitten gigantissa tarkoittaa....
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 4. helmikuuta 2004 @ 10:33
|
Jupex
Junior Member
|
4. helmikuuta 2004 @ 04:48 |
Linkki tähän viestiin
|
Tukeeko toi DivX 3.0:aa ? Ja miten on ID3-tagien laita?
|
uke75
Suspended due to non-functional email address
|
4. helmikuuta 2004 @ 14:10 |
Linkki tähän viestiin
|
Onkos kukaan kokeillut tuota uutta firmwarea?
Software upgrade version 4.1.26 Release Notes
New features:
Support on embedded multi audio streams in .avi file format
Support on Embedded multi subtitle stream in .avi file format
Enhanced property display of MPEG-4/DivX video files
Zoom feature improved
General improvement
Improved font support for subtitle
|
Moolokki
Member
|
4. helmikuuta 2004 @ 15:23 |
Linkki tähän viestiin
|
Kokeilin juuri tuota uusinta firmwarea (4.1.26). Pikaisen testin perusteella voin ainakin todeta sen, että laitteen toimintavarmuus tuntuisi parantuneen. Entisellä firmwarella (4.1.19), kun käytettiin pikakelausta ja/tai zoomia, saattoi soitin jäädä jumiin ja vain virrankatkaisu auttoi. Nyt ei tunnu jumivan sitten millään, mikä on hyvä juttu.
Ikävä kyllä tekstitys tuntuu yhäkin katoavan taustaan yhtä tehokkaasti kuin ennenkin. Kunhan tässä ehtii katselemaan muutamia leffoja, niin sitten voi kommentoida enemmän jos huomaa muitakin parannuksia.
Kokeilin divX -leffoja sekä DVD+R että CD-R levyiltä.
|
Eza
Senior Member
|
4. helmikuuta 2004 @ 15:28 |
Linkki tähän viestiin
|
Itse tilasin just äsken to soittimen NetAnttilasta. Toivottavasti on yhtä hyvä kuin mainostatte =) Ekaksi meinasin sitä Yamadaa, mutta kun se oli lopussa verkkokauppa.com:ssa ja teidän kehujenne takia päädyin philipsiin.
4.2.2004 tilattu ja samantien tilaus vahvistus sähköpostiin.
|
mansja01
Suspended due to non-functional email address
|
4. helmikuuta 2004 @ 19:48 |
Linkki tähän viestiin
|
voisko joku sanoa mitenkä toi firmware päivitys
asennetaan ???? lontoon murre vähä heikkoa!!!
ja vielä, onko se uusin päivitys tuonu apua siihen että texti on keltaista ja aika pientä
|
s4m1
Newbie
|
5. helmikuuta 2004 @ 10:37 |
Linkki tähän viestiin
|
Poltat sen .rom teidoston cd-rw:lle (itse poltin Nerolla)
laitat soittimeen virrat päälle ja levyn sisään ja odotat jonkun aikaa niin kelkka aukee ja sit nyppäät töpselin pois seinästä,noin helppoa :)
Tekstit on edelleen saman laista suht pientä keltasta :( Seuraavaa päivtystä odotellessa :)
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 5. helmikuuta 2004 @ 10:38
|
Jupex
Junior Member
|
6. helmikuuta 2004 @ 04:21 |
Linkki tähän viestiin
|
Soitin tuli eilen. Kiva soitin. Pelkistetty muotoilu. Kaukosäätimen painikkeet loogisissa paikoissa. Leffat toistuivat hyvin. Tekstitykset toistuivat myös hyvin. Keltaiseen fonttiin tottuu yllättävän nopeasti. Ainoastaan sillon siitä ei saa selvää, kun se osuu elokuvassa stickynä olevien tekstien päälle. Kaiken lisäksi tekstitykset tarjoavat hyvät naurut muutamassa kohtaa omintakeisten suomennosten ansiosta.
Miinusta siitä että liitinpaneeli on United:iin verrattuna karu. SP-dif liitintä olisin tarvinnut MD soittimelle. Myös valikkojen hämmästyttävä samankaltaisuus Unitediin ihmetyttää.
Lisäksi jotain outoa tapahtui... vahingossa laitoin Mandrake Linux 9.2 cd-rw 1/3:n sisään. Kun mitään ei tapahtunut ja ruudussa luki vain "Loading disc" otin sen pois ja huomasin mikä levy sisällä oli. Nyt se ei enää toimi. Siis... asennus ei käynnisty. Ihme homma.
|
uke75
Suspended due to non-functional email address
|
6. helmikuuta 2004 @ 15:29 |
Linkki tähän viestiin
|
Tänään saapui philipsi meitsillekin, ihan hyvältä vaikuttaa. Päivitin softan tohon uusimpaan mutta ihmettelen että mitä mahtaa toi väitetty "parannettu fonttituki tekstitykseen" tarkottaa. Aikasemmista viesteistä päätellen mikään ei ole muuttunut divx tekstien suhteen... Mielestäni ei tarttis muuta parannusta kuin että fonttikoko ehkä hiukka isompi ja tekstit valkosena ja sijainti vähän alempana ettei olis kuva-alueella.
|
Jupex
Junior Member
|
6. helmikuuta 2004 @ 15:39 |
Linkki tähän viestiin
|
Just hyvä että ovat kuva aluella. Laajakuvatelkkarinomistajat tykkää :P
|
Eza
Senior Member
|
6. helmikuuta 2004 @ 15:56 |
Linkki tähän viestiin
|
Juu tottakai kuvan alueella. Laajakuva telkun kanssa on aika pirullista katsoa laajakuva elokuvaa jossa on tekstit mustalla alueella. Joutuu laittamaan mustat palkit joka reunaan silloin. MTV3 ikävä kyllä lähettää vieläkin laajakuva elokuvat siten, jopa digikanavilta! Laajakuva telkun omistajat kärsii!
Niin saako dvd737:ssa DivX:iä anaformiseksi? vai miten olette laajakuva telkkarin kanssa toimineet?
|
Supo
Senior Member
1 tuotearvio
|
7. helmikuuta 2004 @ 06:02 |
Linkki tähän viestiin
|
Ja jos mikä on piristävää,yrittäkääpä katsella Simpsoneita niillä keltaisilla teksteillä.Muuten loistavaan laitteseen on kyllä tehty käsittämätön källi tolla tekstin keltaisella värimokalla:)
|
tötterö
Newbie
|
8. helmikuuta 2004 @ 18:09 |
Linkki tähän viestiin
|
Mites kaverit saatte päivityksen tehtyä. Olen seurannut ohjeita tarkkaan:
Write the downloaded file onto a blank CD-R or
CD-RW disc, using the following settings:
?File System CD-ROM ISO Level 2
?Mode 1/2/XA (tä?)
?Character set ISO 9660
?Finalised, single session
?Write speed low
Finalised the disc.
NOTE: Packet writing application for drag &
drop copying cannot be used for
creating an upgrade disc. Use only a
dedicated CD writing application
allowing ?disc at once? recording.
No UDF setting as well.
Mutta kun ei niin ei. Sanoo FAIL joka kerta, enkä enää viitti tuhlata levyjä tähän. Olen käyttäny Mr Data 80min levyjä.
|
mpk666
Member
|
8. helmikuuta 2004 @ 18:46 |
Linkki tähän viestiin
|
Toi mode 1/2/XA valitaan, kun alat polttaan levyä esim. Nerolla ISO välilehdestä samasta saat muutkin asetukset säädettyä! Kokeile vaihtaa levymerkkiä, jos vaikka auttais??? Ite päivitin ihan vaan Sonyn CD-RW:n kautta.
...ja muista "Finalised ja Single Session"!
|
Mainos
|
|
|
Supo
Senior Member
1 tuotearvio
|
9. helmikuuta 2004 @ 11:42 |
Linkki tähän viestiin
|
Joo kannattaa ehdottomasti tehdä ne päivitykset aina rw-levylle.Siellä missä on se uus päivitystiedosto on kyllä myös hyvät ohjeet miten se tehdään.
|