Elokuvahistorian yleisimmät kliseet
|
|
Senior Member
|
1. helmikuuta 2006 @ 14:39 |
Linkki tähän viestiin
|
Näitähän on paljon, joten kertokaapa minullekkin, jos jotain jää pois ;)
Taitaa nämä sijoittua tuonne action puolelle...
- Elokuvan sankari hakataan aina henkihieväriin, mutta juuri ennen viimeistä iskua sankari saa uudet voimat ja hakkaa pahiksen/pahikset 30 sekunnissa.
- Aina kun on hätätilanne, kuten hirviö/murhaaja tms. ajaa ihmistä takaa, niin
1. Auto ei starttaa ikinä, jolla pääsisi karkuun.
2. Kännykällä ei saa ikinä soitettua apua, koska linjat on poikki tai akku on loppu.
- Leffan lopussa jo kuolleeksi luultu henkilö ei olekkaan kuollut, vaan saapuu viime hetkellä loppuhuipennukseen ja tappaa pahiksen.
- Kun pahikselta on saatu aseet pois, on hänellä aina jossakin hihassa tikari/pieni revolveri tai jokin muu pikku ase.
- Sankarit ja hyvikset ovat aina komeita ja kauniita.
- Ennen kuin pahis sytyttää tulipalon, sytyttää hän zipolla savukkeen, jonka jälkeen hän heittää zipon bensaan.
- Aina kun hyvis tappaa pahiksen tai vaikka räjäyttää jonkin rakennuksen jossa pahis kuolee mukana, ehtii hyvis sanoa aina jotain tyyliin: "Take this son of a bitch"
- Hyvien puolella on usein joku typerä ja kaikkea vastaanväittävä poliisi.
- Kun elokuva käsittelee alieneiden hyökkäystä maapallolle tai jotakin suurta luonnonuhkaa, kuten asteroidia, niin ihmisten selviydyttyä elokuvan loppupuheen pitää aina U.S.A:n presidentti.
- Mitkään turva/hälytysjärjestelmät eivät ikinä toimi.
- Auton varastaminen onnistuu aina alle 10 sekunnissa.
- Ihmiset ratkaisevat aina jonkin kiperän arvoituksen/salasanan vajaassa minuutissa.
|
Tomekki
Member
|
1. helmikuuta 2006 @ 15:24 |
Linkki tähän viestiin
|
- Baarissa olut jää aina juomatta.
- Poliisitutkinnan aikana on poikettava ainakin kerran strippibaarissa
- Taksikuskille annettava rahamäärä on aina jämpti, sattui kouraan
sitten mitä tahansa taskunpohjalta.
- Pelottavan musiikin aikana ei koskaan tapahdu mitään pahaa, mutta sen loputtua kylläkin.
- Puhelin on aina yöpyödällä sängyn vieressä ja siihen soittaa joku keskellä yötä...
- Aikapommi ei koskaan räjähdä, vaan se pysähtyy viimeiseen sekuntiin eli silloin, kun ihmiset puristavat silmiään kiinni hädissään.
- Kun pitäisi olla piilossa ja hiljaa, niin jotakuta rupeaa aivastuttamaan tai kännykkä soimaan jne.
- Aina kun lähdetään ulos kodista, ovea ei lukita.
-Ikkunanlasin läpi heittäytymisestä ei synny haavoja, naarmuja tai muutakaan vahinkoa. Lasi rikkoutuu helposti eikä vahingoita.
-Heitetty teräase osuu aina terä edellä.
- JA VIIMEINEN : Sankari osuu kaikkiin rosvoihin aina yhdellä laukauksella, mutta pääpahikseen ammutaan aseet tyhjiksi eikä osuta.
hehhhe..
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 1. helmikuuta 2006 @ 15:28
|
marjakat
Junior Member
2 tuotearviota
|
1. helmikuuta 2006 @ 15:48 |
Linkki tähän viestiin
|
-Kun sankari(tar) juoksee karkuun sisätiloissa, niin tottakai juostaan yläkertaan ja umpikujaan - ei missään nimessä ulko-ovelle
-Kun sankari(tar) juoksee karkuun ulkosalla, paetaan mahdollisimman syrjäiselle ja pimeälle kujalle - ei missään nimessä julkiselle paikalle jossa voisi olla muitakin ihmisiä
-Kun yöllä mennään Yrityksen tietokoneille etsimään Salaisia Tiedostoja, ovat koneet aina valmiina päällä. Todella kätevää.
|
Senior Member
7 tuotearviota
|
1. helmikuuta 2006 @ 16:23 |
Linkki tähän viestiin
|
Eipä tullut nyt enempää mieleen kuin yks..oli sen verran vakuuttavat listaukset edellä :)
-Kun joku juoksee katua pitkin karkuun ja sitä jahdataan autolla niin tietysti juostaan tietä pitkin eikä mennä sivuun!
AsRock Z68 Pro3 \i5 2500K+ Artic Cooling Freezer Pro 13\ MSI GTX580 Twin Frozr II \8Gb DDR3 1600MHz\ Spinpoint 1TB \BitFenix Shinobi + XFX 650W
|
Chi
Member
|
1. helmikuuta 2006 @ 18:35 |
Linkki tähän viestiin
|
-Ammukset eivät koskaan lopu kesken sankarilta
-Älykkäät ihmiset ovat silmälasipäitä, sankareilla ei koskaan ole niitä
-Ikkunat ovat aina auki yöllä, etenkin jos on ukonilma
-Ravintolassa tilattu ruoka jää syömättä tai ei koskaan edes saavu
-Huippupalkkaiset valkoiset käyttävät pukuja ja puhuvat kirjakieltä, saman firman etnisen ryhmän edustajien puheesta ei saa mitään selvää
-Naiset ovat aina hoikkia, kauniita ja pitävät tiukkoja vaatteita
-Jenkkileffassa presidentti/hänen edustajansa pyytää apua maailman pelastamiseen
-Jos matkataan köyhään maahan, kyläläiset ym. ovat automaattisesti sankarin puolella
Lisätään vielä tämä: muinaisten sivilisaatioiden kieli on lähes poikkeuksetta englanti, korkeintaan orjia komennetaan "oikealla" kielellä. Vaikka sanoja on vaikea lausua, ne eivät koskaan ole hukassa.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 1. helmikuuta 2006 @ 18:39
|
xmedia666
Senior Member
|
1. helmikuuta 2006 @ 19:01 |
Linkki tähän viestiin
|
-Kun pahista lätkästään turpaan niin taju lähtee, kun taas hyvälle samanlainen isku tai jopa pahempi, jättää se vain korkeintaan naarmun
-Jos esim. scifi elokuvassa joku olio päästetään päiviltä niin kuitenkin loppusekunneilla ennen tekstejä ilmenee jotain mistä koko paha saattaa syntyä jälleen
-Jos päähenkilö tai joku muu tärkeä henkilö ohjelman kannalta myrkytetään niin sille on aina vastalääke, jos ei niin se keksitään ennen henkilön kuolemaa
-Kun lentokone tekee pakkolaskun se osuu aina kuivalle maalle vaikka yli 50% maan pinta-alasta on vettä
-Jos joku on kastunut läpimäräksi niin parin minuutin aikana henkilö on kuivunut kokonaan
-Esim. rikoselokuvissa kun tehdään tarkka, hyvinsuunniteltu ja vedenpitävä suunnitelma jonkin esineen/asian varastamiseksi, se menee aina pilalle
Näitä keksisi vaikka kuin paljon, mutta tuossa nyt joitain=)
: 5300 Xpress music
: 160gt kovo, SmartXX LT OPX V2 modpiiri, Hitachi-lg dvd-asema
: v7, Flip top cover + swap magic v3.6
|
AfterDawn Addict
6 tuotearviota
|
1. helmikuuta 2006 @ 21:02 |
Linkki tähän viestiin
|
Varsinkin jenkkiläisissä. Tuolla vähän jo mainitiinkin, jos kansasta on ylipainoisia n. 70% leffoissa suhde on 1%.
Nykyisin jo taitaa pikkuisen nousta.
Aina kun ollaan kusella tai isommalla hädällä tapahtuu jotain.
"Pahoinpitely, Murha, Kuullaan salaisia tietoja juoruja, Lemmiskellään, Käytetään tajuntaa lajentavia aineita ja parhaassa tapauksessa pytystä tulee joku olio, tai persuksien alla on pommi.
Onhansekumma kun ei rauhassa saa kakkia edes ekokuvissa, "paitsi jos menee housuun".
Edit:
Alkoi nyt mainostus "The Legend of Johnny Cash", vuoden odotetuin ensi ilta.
Montahan tänä vuonna tulee, meinaa odotetuimpia ensi iltoja.
Sitä saa mitä tilaa, joskus enemmänkin.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 3. helmikuuta 2006 @ 21:48
|
spertti
Senior Member
|
1. helmikuuta 2006 @ 22:13 |
Linkki tähän viestiin
|
-Poliisit eivät ikinä kerkeä syödä hampurilaisiaan loppuun, vaan ne on heitettävä auton ikkunasta hälytyksen sattuessa.
|
Senior Member
|
2. helmikuuta 2006 @ 01:34 |
Linkki tähän viestiin
|
Clint Eastwood länkkäri:
Saapuu kaupunkiin, hakataan, menee nuolemaan haavojaan, tulee takaisin ja tappaa kaikki.
|
Senior Member
1 tuotearvio
|
2. helmikuuta 2006 @ 19:16 |
Linkki tähän viestiin
|
las ballenas son el camino
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 2. helmikuuta 2006 @ 19:18
|
Voltaren
Senior Member
|
2. helmikuuta 2006 @ 21:10 |
Linkki tähän viestiin
|
Sotilastaustaa tutkiessa kaikki on ainaki ollu vietnamissa ja persianlahdella.
|
Senior Member
|
3. helmikuuta 2006 @ 10:51 |
Linkki tähän viestiin
|
Pahiksen saadessa sankarin kiinni hän ei tapakaan sankaria välittömästi vaan sankari laitetaan johonkin ansaan/laitteeseen jossa sille pitäisi koitua varma ja tuskallisen hidas kuolema. Tässä vaiheessa pahis kuitenkin poistuu kuviosta ja sankari pääsee viime hetkelle pakenemaan varmalta kuolemalta.
Eli jos olet pahis niin ammu sille sankarille välittömästi nappi otsaan äläkä peleille!
|
AfterDawn Addict
1 tuotearvio
|
3. helmikuuta 2006 @ 12:01 |
Linkki tähän viestiin
|
Hampaat aina puhtaina vaikka olisi olleet autiolla saarella kuukauden tai köytettynä paskahuussiin viikon,kaukana OralB:stä ja Pepsodentistä.
- Iltakoulu->Taukobaari->Roskapankki->Taxi -
- C-kupin tissit ja A-luokan perse,muu on hifistelyä -
- God Hates Us All -
|
mihku
Member
|
3. helmikuuta 2006 @ 14:21 |
Linkki tähän viestiin
|
Eikä vain hampaat - aivan sama onko sankaritar autiolla saarella vai nouseeko juuri sängystä, hiukset ovat täydellisessä kuosissa ja meikki viimeisen päälle laitettuna.
|
veijok88
Member
1 tuotearvio
|
3. helmikuuta 2006 @ 20:28 |
Linkki tähän viestiin
|
En tahtois rasisti olla, mut olen huomannu että lähes kaikissa jenkkileffoissa on mustaihoinen sekä homo, tai homontyylinen ihminen. Action leffoissa mustaihoinen jää aina henkiin tai kuolee ensimäisenä. Sitten raaka-arskan leffassa Commando oli kyllä mieleen jäävä kohtaus. Sankari laittaa miinoja talojen ympärille ja talot räjähtää sisältäpäin ja vieläpä moneen kertaan.
no niiin no hee!
|
Senior Member
1 tuotearvio
|
3. helmikuuta 2006 @ 22:55 |
Linkki tähän viestiin
|
-jenkkipoliiseilla tuntuu olevan autoista ja taloista päätellen paremmat palkat kuin suomalaisilla virkaveljillään.
-ovia ei todellakaan lukita ja usein niitä ei edes vedetä perässä kiinni.
-jenkit eivät todennäköisesti kärsi pahanhajuisesta hengityksestä koska heti herättyään alkaa kiihkeä suutelu, luonnollisesti meikit hyvin paikallaan nukutun yön jälkeen
muuten, aukeaako jenkeissä ulko-ovet aina sisäänpäin, kun täällä Suomessa ainakin kaikki tähänastiset kotioveni aukeavat ulospäin, mikä vaikeuttaa esim. KRP:n tulevaa rynnäkköä..?
Quote: -Auton ovia ei lukita juuri koskaan.
itselläkin sellainen romu etten viitsi vaivautua
Maailmassa on vikana se, että tyhmät ihmiset ovat niin varmoja kaikesta - ja älykkäät niin epävarmoja.
Bertrand Russell
|
Kalmisto
Suspended due to non-functional email address
|
4. helmikuuta 2006 @ 04:00 |
Linkki tähän viestiin
|
Viimeksi viime torstaina sarjassa Lost, kun Charlie otti huumetta, joko huuleen tai nenuun, niin vaikutus alkoi välittömästi.
Näin miltei aina, kun sarjassa/elokuvassa käytetään.
Ainoastaan suonensisäisesti otettuna vaikutus on miltei välitön.
That's the way a-ha a-ha I like it, a-ha a-ha
|
dr.dr
Senior Member
2 tuotearviota
|
6. helmikuuta 2006 @ 04:31 |
Linkki tähän viestiin
|
-tietokonetta käytettäessä kuuluu aina hienot äänitehosteet
-koskaan ei käytetä hiirtä
-esim. selaimen avaaminen vaatii vähintään 20 napin painalluksen
-notepadikin on varmaan hienoilla animaatioilla ja grafiikoilla varustettu
AsRock S478 P4Dual-880Pro (Chipset: Via PT880 Pro) | Intel P4 3,0 GHz Prescott @ 3,22 GHz | Club 3D X800 XL @ 425/540 | Seasonic S12-430W | Kingston 1,5 GB | Seagate PATA 120 GB + SATA 200 GB | 3DMark05: 5405, 3DMark06: 1891
|
prik
Member
2 tuotearviota
|
6. helmikuuta 2006 @ 05:52 |
Linkki tähän viestiin
|
1. Jos joku törmää autolla seinään tai lyhtypylvääseen, niin auto räjähtää.
2. Kun jotain henkilöä ammutaan, se lentää pitkässä kaaressa, vaikka se oikeasti vain lyyhähtäisi maahan.
-=>Tällä sivulla olevan tekstin ja/tai grafiikan osittainenkin kopioiminen ilman oikeudenhaltijan lupaa ja 20 kvadriljoonan euron tekijänoikeuskorvauksia on tekijänoikeudellisista syistä ehdottomasti kielletty ja saattaa johtaa ankariin oikeudellisiin toimenpiteisiin, joiden seurauksena voi olla jopa tietokoneesi takavarikointi ja 12 oktiljoonan euron sakot sekä elinikäinen tietokoneen ja internetin käyttökielto.<=-
|
Chi
Member
|
8. helmikuuta 2006 @ 10:20 |
Linkki tähän viestiin
|
-Avaruudessa kuuluu äänitehosteet hienosti, vaikka se on todellisuudessa mahdotonta.
-Veijok88 jo mainitsi sen, että jenkkileffoista löytyy ainakin se pakollinen musta. Tämä on joko esimiesasemassa tai pakollisena taustahillujana, varmaa on että hän murjauttaa rasistisen kommentin "valkoisten poikien" touhuista ennemmin tai myöhemmin.
-Jos joku osaa täydellisesti oman alansa, hänellä on myös muihin aloihin liittyviä piilokykyjä. On toki hauskaa nähdä kuinka hyvä rikosetsivä on myös matemaatikko, psykologi ja valheenpaljastin. :D Jos nämä ominaisuudet tulevat muuten puheeksi leffassa, sankari kertoo niiden olevan "ihmistuntemusta".
-Ravintoloissa ei koskaan ole vanhoja ihmisiä, korkeintaan hellyyttävä mummo&pappa, jotka tulivat juhlistamaan 60-vuotispäiväänsä.
-Kun mennään lohduttamaan menetyksen kokenutta henkilöä, tämä kertoo elämäntarinansa. Alkaa usein sanoilla "When I was a kid.."
-Mustien leffoissa ei ole yhtään valkoista
-Alemman keskitason palkalla on mahdollista elää kattohuoneistossa
|
Tonski
Senior Member
|
8. helmikuuta 2006 @ 13:57 |
Linkki tähän viestiin
|
-Pääpahiksen tappo ei ikinä kestä yhtä vähän aikaa kuin jonkun vartijapahiksen tappaminen.
-Jos päähenkilö kuolee, kuolee hän sankarina, ja saa pahan kukistettua ennen tätä.
-Jos elokuvassa on terroristeja ne liittyy aina ja aina vaan edelleen jonnekkin Lähi-Idän maihin. (Esim. Irak, Saudi-Arabia) Joskus käy poikkeuksia ja terroristit ovatkin venäläisiä.
-Kaikki käy aina coolisti. Esim. lännenelokuvissa kun jätkä pyörittää sormensa varassa revolveria se ei tipu maahan. =)
-Panttivankitilanteissa alussa kaappaaja sanoo "Kukaan ei liiku ja mitään ei neuvotella!" mutta sitten pikkuhiljaa alkaa päästämään ihmisiä ulos. Joku uhkarohkea poliisi antaa kaappaajalle itsensä kaikkien panttivankien asemasta.
Siinä pari.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 8. helmikuuta 2006 @ 13:58
|
xmedia666
Senior Member
|
9. helmikuuta 2006 @ 06:41 |
Linkki tähän viestiin
|
Quote: Jos elokuvassa on terroristeja ne liittyy aina ja aina vaan edelleen jonnekkin Lähi-Idän maihin. (Esim. Irak, Saudi-Arabia) Joskus käy poikkeuksia ja terroristit ovatkin venäläisiä.
Unohtakaamme sana joskus kun puhutaan "James bond" elokuvista ja varsinkin uudemmista joissa ovat aina venäläiset rikollisia/terroristeja.
: 5300 Xpress music
: 160gt kovo, SmartXX LT OPX V2 modpiiri, Hitachi-lg dvd-asema
: v7, Flip top cover + swap magic v3.6
|
Juha_P
Newbie
|
9. helmikuuta 2006 @ 15:09 |
Linkki tähän viestiin
|
- Kytän pitää olla aina sänkipartainen ja juoppo tai muuten hulttio
- Kumi autossa vinkuu hiekallakin
- aseeseen ei koskaan tarvitse laittaa luoteja enemmän
- hiukset ei mene koskaan sekaisin tappeluissa
- Pahis kertoo aina aikeensa, kun hyvä jätkä on joko vangittuna tai "kuolemaisillaan"
toivottavasti näitä ei mainutta. Nämä minulle tuli mieleen
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 9. helmikuuta 2006 @ 15:10
|
Senior Member
4 tuotearviota
|
10. helmikuuta 2006 @ 09:29 |
Linkki tähän viestiin
|
Eilen 24:ssa laukastiin se EMP ja sen seurauksena kaikki sähkölaitteet lamaantuu ja valot pimeni. No kaverit tempas vaan taskulamput vyöltä ja taas mentiin :D
Acer Aspire 3022WLMi.
Epox 8K3A+ / AMD Athlon 2000+ / 768 MB DDR.
|
Mainos
|
|
|
Senior Member
4 tuotearviota
|
10. helmikuuta 2006 @ 09:31 |
Linkki tähän viestiin
|
marjakat :lle vaan sen verran, että aika monissa firmoissa koneita pidetään aina auki, jotta viruspäivityset sun muut datahallinnon hommat pelittävät.
Acer Aspire 3022WLMi.
Epox 8K3A+ / AMD Athlon 2000+ / 768 MB DDR.
|