Läppärissäni oli ennen malli UJ-810B DVD-RAM -asema, joka oli vähän rajoittunut ja hidas, mutta teki kaiken mitä sille luvattiin lähes kaksi vuotta, jolloin se lopetti. Onneksi kuitenkin juuri ennen takuuajan loppumista, joten kone huoltoon Powermilliin. Huolto laittoi uuden samanlaisen (mistä olivatkin vanhan mallin löytäneet?), mutta se olikin valmiiksi rikki, eikä tunnistanut tyhjiä levyjä, joten kone uudestaan huoltoon. Tällä kertaa huolto laittoi tilalle otsikon kertoman uudemman mallin, ja olin aluksi oikein tyytyväinen, koska se osasi polttaa myös +R/RW -levyt ja jopa +R-DL. Mutta sitten tuli ongelmiakin, joista seuraavassa:
- Asema lukee kyllä vanhoja DVD-RAM levyjäni, mutta ei osaa kirjoittaa sellaiselle. Kaikkien netistä löytyvien speksien mukaan UJ-840 erilaisilla kirjainloppuliitteillä kirjoittaa DVD-RAMeja 5x -nopeudella.
Tietääkö kukaan, onko kuitenkin niin, että D-loppuliitteellä oleva malli ei tätä osaisi?
Enkä kaipaa ehdotusta DVD-RAMien roskiin heittämisestä, koska minulla todellakin on niille hyödyllistä käyttöä. Pärjään kyllä LG:n USB-DVD-RAM-aseman avulla, mutta ihmetyttää vain tämä kumma ominaisuuden puute.
- Toinen tärkeämpi ongelma on, ettei asema suostu millään menemään Ultra-ATA-tilaan, vaan toimii sitkeästi vain PIO-tilassa. Kaikki netistä löytämäni asetusmuutoskeinot ja rankemmatkin konstit olen kokeillut, mutta ilman tulosta. Tämä aiheuttaa sen, ettei asema ole juurikaan entistä asemaani nopeampi, vaikka sen speksien mukaan pitäisi olla noin yleensä 4x nopeampi polttaja. Koska PIO-tilassa asema ei teoriassakaan voi toimia speksiensä nopeudella, ei tämä voi olla ominaisuus. Mutta missä sitten on vika? Apuva!!! Tietääkö joku?
Huolto kyllä tarjoutui toimittamaan uuden vanhanmallisen aseman parissa viikossa, mutta päätin kuitenkin pitää tämän tuon +RW -kyvyn takia. Mutta olishan se kiva bonus saada asema toimimaan nopeammin.
Nimim: Kiitollinen pienistäkin vihjeistä
|