Omistan siis Mitsumin 7802TE dvd±polttavan aseman. Asema on ollut minulla jo muutaman kuukauden ja toiminut ihan oikein. Olen polttanut cd- ja dvd- levyjä useita kymmeniä täysin onnistuneesti - paria omaa kämmiä lukuunottamatta.
Tänä iltana alkoivat kuitenkin ongelmat. En tiedä mistä ongelmat johtuvat, mutta asema ei enää polta yhtään mitään. Tänään aiemmin päivällä asensin DVD Shrinkin uusimman version 3.1 ja halusin luonnollisesti testata sitä käytännössä. Otin dvd-hyllystä elokuvan ja ajattelin kokeilla tehdä siitä varmuuskopioita. Sain elokuvan ripattua kiintolevylle normaalisti, mitään ongelmia ei ollut.
Seuraavaksi yritin polttaa elokuvaa dvd:lle. Poltto alkoi normaalisti, Nero 6.302 luki normaalisti puskurit täyteen, mutta kun polton olisi pitänyt varsinaisesti alkaa, ilmoitti Nero seuraavaa:
22:57:49 MITSUMI DW-7802TE
SCSI command aborted
MITSUMI DW-7802TE/H1 T0
22:58:33 Burn process failed at 2x (2 760KB/s)
Ensimmäisessä poltto yrityksessäni käytin levynä DataTrackin DVD-R levyä, jotain olen polttanut onnistuneesti jo yli 20kpl. Ajattelin ensin että nyt sattui huono levy tai että olin mokannut jotain asetuksissa tai joissain. Otin uuden levyn, tälläkertaa ONE DVD+R ja koetin polttoa uudelleen. Taas sama juttu poltto epäonnistui.
Nyt aloin jo ihmetellä että jokin ei ole oikein. Seuraavaksi koetin polttoa Verbatimin DVD-RW -levyllä. Myös ensimmäinen RW-poltto epäonnistui. Tässä vaiheessa ruuvasin jotain asetuksia ja taisinpa koettaa poistaa asemaa Device managerista. Poisto onnistui ja buuttasin koneen. Kokeilin polttoa uudelleen Verbatimin DVD-RW -levyllä ja tälläkertaa poltto lähti normaalisti käyntii ja tuntui toimivan oikein. Innostuin ja keskeytin polton, koska näytti selvästi siltä että vika oli korjaantunut kun poistin laitteen Device managerista ja annoin Windowsin löytää sen uudelleen. Laitoin asemaan taas Datatrackin DVD-R -levyn, käynnistin polton, jätin koneen tekemään polttoa ja poistuin itsevarmana huoneesta. Kun palasin puolentunnin kuluttua, oli ruudussa taas sama virheilmoitus: "Burn process failed at 2x (2 760KB/s)"
Nyt olin varma että kaikki ei ole kohdallaan. Yritin polttaa cd-levyjä. Myöskään cd-levyjen poltto ei enää onnistunut, vaan Nero latasi ruutuun vieläkin enemmän virheilmoituksia:
23:59:28 MITSUMI DW-7802TE
SCSI command aborted
MITSUMI DW-7802TE/H1 T0
23:59:28 MITSUMI DW-7802TE
Could not perfom end of Disc-at-once
0:00:32 MITSUMI DW-7802TE
Could not perfom EndSession
0:01:02 Burn process failed at 10x (1500KB/s)
Testailin asemaa cd-r ja cd-rw levyillä. Välillä sain yhden polton onnistumaan, mutta seuraavaa yrittäessä oli lopputulos taas sama. Cd-rw -levyjen tyhjennys onnistuu normaalisti.
Kokeilin myös poistaa Neroa ja asentaa sitä uudelleen, mutta se ei vaikuttanut mitenkään. Tämä on vähintäänkin hämmentävää koska vielä viikko sitten asema poltti dvd-levyt aivan normaalisti ilman mitään ongelmia. Mitään toista poltto-ohjelmaa en ole vielä koettanut, sillä epäilen että vika ei välttämättä ole tuossa softassa vaan jossain muualla. Onko kenelläkään mitään ideaa mistä yllämainitut ongelmat voisivat johtua?
Eräs mainitsemisen arvoinen seikka on vielä tuo emolevyn integroitu äänikortti. Ostin viimeviikolla Surround kaiuttimet koneeseeni. Koneessa on nForce- ohjauspaneeli josta näitä kaiuttimen ominaisuuksia säädellään. Syystä tai toisesta tämä nForce paneeli ei toiminut koneessani, vaan se ilmoitti aina käynnistyessään:
"SndStorm.exe has encountered a problem and needs to close. We are sorry for the inconvenience."
Sain ohjelman kuitenkin toimimaan hakemalla Abitin sivuilta emolevyn ajurit ja asentamalla ne uudelleen. Tänään sitten tämän dvd/cd-poltto-ongelman ilmennyttyä kävin Windowsin update sivustolla ja latasin sieltä päivityksiä jotka olin ladannut jo aikaisemminkin, mutta kone löysi ne nyt uudelleen (ilmeisesti emolevyn ajurit olivat poistaneet päivitykset, tai vastaavaa). Ladattuani ja asennettuani päivitykset buuttasin koneen. nForce paneeli oli taas lakannut toimimasta, ajettelin, että tämä ehkä liittyisi tuohon dvd/cd -ongelmaan ja yritin polttoa, mutta turhaan poltto ei onnistunut edelleenkään.
Jos joku osaisi antaa vihjettä mistä tämä yllättävä poltto-ongelma voisi johtua, niin olisin kovasti kiitollinen.
Tietokoneen tiedot:
AMD Athlon XP 2400+ 2000MHz Thoroughbred FSB266
ABIT NF7-S, NFORCE2 SOCKET A ATX S-ATA
512 MB DDR333
3D Prophet FDX 8500 LE
Liteon DVD-ROM Drive, 16xDVD & 48xCD max, Buffer size 512KB, LTD 163
Mitsumi DW 7802 TE Dual Format DVD Recorder 4x/4x/2.4x/2x/16x/10x/12x/40x (firmware 1.01)
DIAMONDMAX+9 80GB DMA133 7200RPM 2MB
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 11. tammikuuta 2004 @ 19:50
|