Keskusyksikkö ~400?~
|
|
Nasse90
Newbie
|
28. toukokuuta 2008 @ 21:34 |
Linkki tähän viestiin
|
Moikka moi, elikkäs tuossa tulee loppukuulta palkkaa sellaisen 400 sataa euroa, niin meinasin uutta konetta tässä mietiskellä.
Elikkä lähdetään siitä, että budjetti on tuo 400 euroa (tai jos nyt jostakin osasta jää niin kiinni, että muutaman kympin lisäämällä tehot nousisivat huimasti niin voidaan sinne 450:nkin mennä, mutta ei mielellään). Ja tarkotuksena olisi nytten siis tiivistää kaikki pennit kasaan ja saada kyseisellä 400 eurolla mahdollisimman tiukka vehje joka tulee pääasiallisesti cs 1.6 pelaamiseen ja satunnaisesti joidenkin muiden "uudehkojen" PC tykitysten veivailuihin. En ole niinkään grafiikan näyttävyyden perään, joten esimerkiksi jokin cod4 tyylinen peli olisi hyvä saada low etc. asetuksilla rullailemaan hyvin jouhevasti.
Ehdotuksia vaan sitten, sellaisia asioita vielä tiedoksi, että käyttistä ei tarvitse katsoa ollenkaan, vaan pelkät komponentit.
E: tietenkin kotelo myös ja käyttikseksi olen kaavaillut Windows XP:tä, sillä sellaiseen levykkeet löytyy jo entuudestaan.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 29. toukokuuta 2008 @ 12:50
|
Junior Member
3 tuotearviota
|
29. toukokuuta 2008 @ 00:37 |
Linkki tähän viestiin
|
Näyttö, hiiri, näppis? Täytyykö näiden sisältyä budjettiin? Katso allekirjoitukseni ja harkitse myöskin osien ostamista käytettynä vaikkapa tuolta huuto netistä :)
|
Nasse90
Newbie
|
29. toukokuuta 2008 @ 01:14 |
Linkki tähän viestiin
|
Näytön hommaan luultavasti CRT version jostain halvalla, hiiri löytyy, sekä näppis löytyy. Ja kaikki muut oheisvempeleet on kyllä hoidossa, eli pelkän keskusyksikön koteloineen ja kaikkine vaadittavine osineen tarvitsen. Tällä hetkellä alla pari vuotta vanha läppäri, jolla ei enää paljoa pelailla.
Osat mielellään ostaisin uutena ja kaikki samasta paikasta samaan syssyyn, huuto.net ei oikein ole se meikäläisen ostopaikka. Sen verran on skeptikon vikaa, että ei tahdo aina luottaa tuohon käytettyyn tavaraan vaikka varmasti toimiva vaihtoehto moinen olisikin =P Koen myös sen ehkä itselle liian suurta vaivaa ja säätöä vaativana alkaa haalia osia eripuolilta erikseen.
Tosin toki jos jollakin on tarjota hyvää valmista tornia JKL alueelta niin voin harkita ostoa käytettynäkin.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 29. toukokuuta 2008 @ 01:18
|
Nasse90
Newbie
|
29. toukokuuta 2008 @ 13:03 |
Linkki tähän viestiin
|
Ja tosiaan tässä voisin vielä lisäillä sellaisen kysymyksen, että miten tuo kasailu onnistuu näin ensikertalaiselta? Onko liian vaativa homma itse laittaa koko setti kokoon, vai onnistuuko moinen? Käytännössä tiedän kyllä miten homma toimii ja netistäkin näkee aika yksityiskohtaiset ohjeet. Haluaisin vaan joltakin asiantuntijalta mielipiteen olisiko se sitten kannattavampaa vaan antaa ammattimiehen kasata ja maksaa se muutama kymppi ylimääräistä...
|
Euphemos
AfterDawn Addict
3 tuotearviota
|
29. toukokuuta 2008 @ 13:32 |
Linkki tähän viestiin
|
Eipä ole kannattavaa maksaa kasaamisesta, kun se onnistuu manuaaleja pläräävältä aloittelijaltakin kahdessa tunnissa.
Seuraavat osaset Nettori.org:sta:
Antec NSK4480 380W (61,05e)
Abit A-N78HD (62,22e)
AMD Athlon 64 X2 4850E (66,71e)
Palit 9600GT 512MB (114,58e)
PQI 2GB DDR2-800 CL5 (30,96e)
Samsung S250 250GB SATA2 (39,83e)
Optiarc AD-7200S-0B 20X DVD±RW SATA (21,01e)
= 396,36e + postikulut kotiovelle 15e
Jos haluat säästää jossain, niin emon voi vaihtaa MSI P31 Neo-F:ksi (48,87e) ja prossun Pentium E2200:ksi (63,65e), mikä tuo 16,41 euron säästön. Muista osista en lähtisi tinkimään.
"You can´t be a real country unless you have a beer and an airline - it helps if you have some kind of a football team, or some nuclear weapons, but at the very least you need a beer."
-Frank Zappa
|
Senior Member
|
29. toukokuuta 2008 @ 18:36 |
Linkki tähän viestiin
|
E7200 @ 3.8GHz med Xigmatek HDT-S1283| Abit ip35-e | Gainward 4850 GS | Kingston HyperX 2gb 1066mhz | Antec Three Hundred & Anten Neo HE 430w |320+200gb+1,5TB | LG dvdrw 20x Black | BenQ G2200w | Logitech x-230 |Win xp pro sp3/Windows 7
|
Senior Member
5 tuotearviota
|
29. toukokuuta 2008 @ 19:15 |
Linkki tähän viestiin
|
Liian arvokas näyttis. 8400gs geforce puolelta, koska hinta tippuu melkein 60 euroa. Ittellä kiinni kyseinen ja kyllä melkein kaikki pelit pyörivät pelattavasti. Resosta ja muusta saa tinkiä, muttei hirveän ylitehoista näyttistä kannata ostaa.
Miljardi karkkimarkkia:
E6750@3.2Ghz/ Ip35 Pro/ 4gb 800mhz/ 4850@660/1085 /Enermax 525w/ Muutamia teroja tilaa... Noctuan flektejä ja Noctuan 92mm prossucooleri.
|
Member
4 tuotearviota
|
29. toukokuuta 2008 @ 19:30 |
Linkki tähän viestiin
|
Ei muuten taatusti ole ylihintainen näyttis! 8400GS:n kanssa vaan et tiedä mistä kaikesta jäät paitsi, 8400GS on täysi mopo. TOnDeen ehdottama intel paketti näyttää varsin etevältä, vielä voi muutaman euron säästää, jos ottaa emolevyksi Abit IP35-E:n. Ja pyörii muuten uudemmatkin pelit jouhevasti ihan hyvilläkin grafiikoilla. Jos mulla olis 400? ja uus kone tulossa, ottaisin jotain TOnDeen paketin kaltaista.
Intel Core i5 2500k @ 4.7 GHz | KÜHLER H2O 620 | Kingston Hyper-X 4x4GB DDR3 1600 MHz Dual-channel | R9 290 Crossfire, cooled by Arctic Accelero Hybrid | 2x OCZ Agility 3 60Gt RAID0 | Kovalevyjä ~13 TB | Gigabyte Z77X-UP7 | Corsair Obsidian 900D | Corsair AX1200i
|
Senior Member
|
29. toukokuuta 2008 @ 20:34 |
Linkki tähän viestiin
|
T0nDeen Intel-paketti on hyvä vaihtoehto muutaman syyn takia:
A) Emolevyn prosessorikanta on Inteleille sopiva S775 -> paljon tehokkaita uusia prosessoreja saatavana
B) E2180:aa kellottuu mainiosti IP35:llä, joten saat ilmaista lisätehoa helposti pienen kelloittelun kautta
C) HD3850 on hinta/laatusuhteeltaan mainio; pelit pyörivät hyvin ja multimediaominaisuudet ovat mainiot
D) Koppa ja virtalähde ovat Sonata III -laatua, joten tälläkin puolella osien päivitys onnistuu
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti khandaras: Ei muuten taatusti ole ylihintainen näyttis! 8400GS:n kanssa vaan et tiedä mistä kaikesta jäät paitsi, 8400GS on täysi mopo.
/agreed. HD3850 tarjoaa hyvät lähtökohdat uusienkin pelien sujuvaan pelaamiseen, eikä ole pienen prosessorin kellottelun jälkeen ole tippaakaan ylitehoinen.
Tämän vähempää ei uudessa koneessa kannata satsata.
|
Mainos
|
|
|
Nasse90
Newbie
|
29. toukokuuta 2008 @ 21:29 |
Linkki tähän viestiin
|
Juu kiitokset kaikille vastauksista ja avusta, nyt on kuitenkin tilanne sellainen, että saan kesän ajaksi ok pöytäkoneen käyttööni omistajan lähtiessä lomailemaan. Eli koneen ostoa ajattelin lykätä parilla kuukaudella, kun taas tulee ajankohtaiseksi. Luultavasti järkevämpi ratkaisu kun nyt ostaa kone ja sitten toinen kone olisi käyttämättömänä pölyttymässä vieressä.
Pahoittelen, että vein nyt turhaan aikaanne :/ Mutta joudun kyselemään uutta pakettia sitten parin kuukauden päästä.
|