|
Vistan omituisen jäätymisen syyn selvitys
|
|
|
Sentri
Newbie
|
13. maaliskuuta 2009 @ 15:16 |
Linkki tähän viestiin
|
Olen täältä foorumilta usein löytänyt hyödyllistä apua ongelmiin, niin toivon että niin kävisi nytkin. Ongelmanani on se, että Vista kaatuilee satunneisesti useita kertoja päivässä. Kuva pysähtyy, ja jos sillä hetkellä kaiuttimista kuului jotain ääntä, ääni sekoaa ja kaamea kirskunta särkee korvat, ja on pakko sulkea kone virtakatkaisimesta. Useimmin tämä sattuu pelatessa, mutta myös muulloin. Tämä siis tapahtuu hyvin usein, joka päivä useita kertoja. Olen yrittänyt sulkea eri softia ja olen päivittänyt ajureita, mutta mikään ei näytä toimivan. Olisiko mitään keinoa jolla voisin selvittää mikä aiheuttaa jäätymisen? Yritin kerran katsoa windowsin järjestelmälokia, mutta ainoa virhe siellä oli "käynnistyksessä havaittiin tietokoneen sulkeutuneen virheellisesti" tjsp. Ei tule bluescreeniä eikä mitään muutakaan mikä kertoisi virheestä. Minulla on asennettuna dual-boottina Ubuntu, mutta kaatuiluja tapahtui jo ennen sen asennusta. Ubuntun puolella kone ei ole kaatuillut. (en ole kyllä käyttänytkään sitä läheskään yhtä paljon) Minulla on käytössä kaksi näyttöä, mutta kone kaatuu vaikka käytössä olisi vain yksi näyttö. Alan olla jo toivoton asian suhteen.
Tässä on myös DxDiag jos se mitään auttaa.
|
Senior Member
|
15. maaliskuuta 2009 @ 18:58 |
Linkki tähän viestiin
|
|
Eipä tuohon yksiselitteistä ratkaisua ole. Mutta:
-seuraa lämpötiloja jollakin siihen soveltuvalla ohjelmalla, etenkin näyttis.
-kokeile toista näyttistä
-testaa muistit memtestillä.
-testauta poweri>kokeile toisella powerilla.
-silmämääräinen emon tarkistus; kondensaattorit yms.(vuodot, pullistumat)
Onko Ubuntu samalla kovolla? Jos ei niin kovossakin voi olla vikaa.
|
|
Sentri
Newbie
|
17. maaliskuuta 2009 @ 12:27 |
Linkki tähän viestiin
|
Mites, voiko vaikuttaa asiaan että minulla on AMD Phenom(tm) 9500 Quad-Core (64bit) ja Vista 32bit? Aiheutuuko siitä jotain ongelmia että kannattaisiko minun asentaa 64bit Vista?
Edit: kaatuilut vaikuttavat tulevan useammin rasituksen alla, eli varsinkin uusimpia pelejä pyörittäessä, pitää vielä tarkastaa tuo toinen kovo niin sitten näkee onko se siitä kiinni.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 17. maaliskuuta 2009 @ 12:29
|
Senior Member
4 tuotearviota
|
17. maaliskuuta 2009 @ 12:40 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus: Mites, voiko vaikuttaa asiaan että minulla on AMD Phenom(tm) 9500 Quad-Core (64bit) ja Vista 32bit? Aiheutuuko siitä jotain ongelmia että kannattaisiko minun asentaa 64bit Vista?
ei vaikuta
♫ HTPC ♫
Antec Fusion Black | Asus P5E-VM HDMI mATX | Intel C2D e2200 @ 3.0GHz + Scythe Ninja Mini | EVGA 8800GT 512MB | Muistia vitusti | Linux | Samsung 32" + ViewSonic 22" | Yamaha RX-V657 | Magnat Quantum 503
|
Senior Member
9 tuotearviota
|
17. maaliskuuta 2009 @ 13:57 |
Linkki tähän viestiin
|
|
jääkö ääni nykimään paikoilleen ?? tuo kuulostaa hyvin tutulta :D
syy on todenäköisesti prosessorissa joka jumiutuessaan ei käynnistä konetta uudestaan. toinen vaihtoehto on että sinulla on atin HD4000 sarjan näytönohjain. tuo korjaantuu uusimmilla ajureilla. overdrive ei jostakin syystä toimi oikein näillä korteilla, aiheuttaa juuri lukittumisia ja parhaimmassa tapauksessa kortin hajoamisen ( kokemusta on )
SF-2000 || Corsair CX 750M || SaberTooth 990FX R2 || AMD FX-8350@4.75Ghz/1,43V || Asus R9 290 DirectCU II || 16GB Team Group 2400Mhz DDR3 || Blackice 360 GTX || NeXXos ST30 || Swiftech Mcp655 || EK Supermacy || ClearFlex tubing || Deathadder 4G/Destructor 2/Steelseries 6Gv2 || Sennheiser PC350 || 22" 2ms LCD Iiyama Prolite B2206WS || ASUS Xonar DX || Win7 Ultimate N
http://www.speedtest.net/result/2401459507.png
|
|
Sentri
Newbie
|
19. maaliskuuta 2009 @ 13:50 |
Linkki tähän viestiin
|
|
Kokeilin eilen kolme kertaa ajaa ubuntun memtestiä, jumittui joka kerta samaan kohtaan. (johonkin Pass: 8% Test: 0% Moving Blocks tjsp en muista tarkemmin) Aika ei enää kulkenut eteenpäin eikä mitään tapahtunut. Voin tästä varmaankin olettaa että muistissa on jotain vikaa?
Niin ja näyttis on NVIDIA GeForce 8800 GT.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 19. maaliskuuta 2009 @ 13:51
|
Senior Member
9 tuotearviota
|
19. maaliskuuta 2009 @ 21:45 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sentri: Kokeilin eilen kolme kertaa ajaa ubuntun memtestiä, jumittui joka kerta samaan kohtaan. (johonkin Pass: 8% Test: 0% Moving Blocks tjsp en muista tarkemmin) Aika ei enää kulkenut eteenpäin eikä mitään tapahtunut. Voin tästä varmaankin olettaa että muistissa on jotain vikaa?
Niin ja näyttis on NVIDIA GeForce 8800 GT.
mikä emolevy ja millaset muistit? onko muistit dual channelissa?
SF-2000 || Corsair CX 750M || SaberTooth 990FX R2 || AMD FX-8350@4.75Ghz/1,43V || Asus R9 290 DirectCU II || 16GB Team Group 2400Mhz DDR3 || Blackice 360 GTX || NeXXos ST30 || Swiftech Mcp655 || EK Supermacy || ClearFlex tubing || Deathadder 4G/Destructor 2/Steelseries 6Gv2 || Sennheiser PC350 || 22" 2ms LCD Iiyama Prolite B2206WS || ASUS Xonar DX || Win7 Ultimate N
http://www.speedtest.net/result/2401459507.png
|
|
Sentri
Newbie
|
20. maaliskuuta 2009 @ 16:09 |
Linkki tähän viestiin
|
Muistikampoja on 4096 MBytes Dual Channel DDR2. Mitenkähän saisin tietää kumpi (tai mahdollisesti molemmat) kammoista on rikki? Voinko ottaa toisesta slotista kamman pois ja kokeilla memtestiä yhdellä kammalla?
Emolevy Fujitsu Siemens AMD690VM-FMH
|
Senior Member
4 tuotearviota
|
20. maaliskuuta 2009 @ 16:58 |
Linkki tähän viestiin
|
Emolevystä hyppäsi heti silmään valmistaja. Onko koneesi pakettikone? Emolevyn valmistaja ei kyllä pitäisi olla Fujitsu-Siemens vaan ECS, vai olenko väärässä? Eli siis todennäköisesti sinulla on Fujitsu Siemensin Scaleo-jotain -pakettikone, jossa tuo emon valmistaja on ECS. Todennäköisesti kone on vieläpä Soneralta hankittu jos oikein hyvin osaan arvata.. :D
Eipähän tuolle emolevylle voi muuta sanoa kuin että mieluiten heittäisi vesilintua sillä. Meinaan veljellä ainakin Fujitsun Scaleo-pakettikone josta Vista kyrvähti ja palautuslevyjen puutteessa päätettiin yrittää asentaa toinen Vista tilalle. Eihän se onnistunut ja Fujitsulta sanottiin että on käyttäjän vastuulla ostaa 3-4 dvd-levyä joille polttaa sitten erikseen palautuslevyt ekalla Windowsin käynnistymiskerralla. Teki mieli viedä asia kuluttajaviranomaiselle kun vaativat tilaamaan 40 € arvoiset Windoosan asennuslevyt jolla koneen olisi saanut taas toimimaan, mutta veljen hermoja säästääksemme ajateltiin vaihtoehtoisia menetelmiä ja sain softamodattua tuon emon jolloin ei tarvinnut alkaa valitusrumbaan sen pidemmälti...
Meni vähän offtopiciksi mutta neuvoni on ja pysyy, vaihda emolevy. Muisteista tuskin johtuu ja voi näyttää siltä että johtuisikin vaikka vika olisi emolevyssä, kannattaa silti ottaa toinen kampa vuorollaan irti ja ajaa MemTestit läpi.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 20. maaliskuuta 2009 @ 17:01
|
|
Sentri
Newbie
|
20. maaliskuuta 2009 @ 19:32 |
Linkki tähän viestiin
|
Kyllä on valitettavasti pakettikone :P Ei ollut paljoa budjettia silloin kun tämän hommasin. Ei kyllä ole soneralta sentään, ja ihme kun tuo CPU-Z antaa tuon emolevyn nimeksi. Kokeilen tuossa kohta niitä kampoja erillään ja katson mitä tapahtuu.
Edit: typoja
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 20. maaliskuuta 2009 @ 19:33
|
Senior Member
9 tuotearviota
|
21. maaliskuuta 2009 @ 14:45 |
Linkki tähän viestiin
|
|
päälimmäisenä tuli mieleen että olisi joku budjetti emo.. noissa kun tuppaa olemaan ongelmia jos ostaa esimerkiksi laadukkaat pieni latenssiset muistit.
mutta jos on paketti kone niin koko roska takaisin jos on takuuta.
konetta ei saa avata takuu aikana ja huonolla tuurilla siellä on tunnistin asennettuna minkä takuu palvelu tarkistaaa ekana ja mitätöi takuun jos kotelo on avattu.
SF-2000 || Corsair CX 750M || SaberTooth 990FX R2 || AMD FX-8350@4.75Ghz/1,43V || Asus R9 290 DirectCU II || 16GB Team Group 2400Mhz DDR3 || Blackice 360 GTX || NeXXos ST30 || Swiftech Mcp655 || EK Supermacy || ClearFlex tubing || Deathadder 4G/Destructor 2/Steelseries 6Gv2 || Sennheiser PC350 || 22" 2ms LCD Iiyama Prolite B2206WS || ASUS Xonar DX || Win7 Ultimate N
http://www.speedtest.net/result/2401459507.png
|
|
Mainos
|
  |
|
Senior Member
4 tuotearviota
|
21. maaliskuuta 2009 @ 14:55 |
Linkki tähän viestiin
|
Jos ajatellaan että olet siihen pakettikoneeseen tyrkännyt 8800 GT:n niin eipä tuo kovin ihme ole mikäli alkaa hyytymään ja pätkimään. Nuo pakettikoneiden emot kun on suunniteltu toimimaan vain halvimmalla mahdollisella kapasiteetilla eli jos tuohon vielä jonkun tehokkaammankin näyttiksen tyrkkäisi sisälle niin veikkaan (vain) että pätkimiset ja jäätymiset lisääntyy. Osta uusi emolevy, ne ei enää nykyään hirveästi maksa ja paranee noi yhteensopivuusongelmat huomattavasti. Pakettikoneen muistit kyllä käy hyvin siihen uuteenkin, jos ei niihin ole halukkuutta satsata. Esim. joku 40 € halppisemolevy on jo kymmenen kertaa parempi kuin tuo ECS. Ja se, miksi CPU-Z näytti emolevyn nimeksi Fujitsu-Siemens, on syytä siitä koska tuossa emolevyssä on Fujitsun joku tietty piiri, joka näyttää tiedot päin vitt*a ja mm. muiden käyttiksien asentaminen on tuskaa, koska tuolle emolevylle ei Fujitsu-Siemens ole tehnyt ajureita muille käyttiksille kuin Vistalle. Tässäkin yksi syy lisää jättää pakettikoneet sikseen.
Eihän siinä mitään takuuta enää ole, varsinkin jos kopan sinetti on leikattu auki ja koneen sisään katsottu. Tuo riittää takuun eväämiseen vaikka sitä vielä kenties olisikin jäljellä. Ei toki kaikilla valmistajilla välttämättä mutta Fujitsu-Siemensillä ihan takuuvarmasti eväävät takuut tuon perusteella. Eli jos sinne olet kurkannut niin takuusta on turha haikailla... Myy se ECS vaikka huutonetissä halvalla pois (emon arvo on ehkä noin 10-20 euroa) ja osta tilalle joku 40-60 € emolevy, tietty sitä silmälläpitäen että jos joskus haluat päivittää konetta. 80 € emolevyllä alkaa jo olla tällä hetkellä niin hyvät päivitysvarat ettei enää kalliimpaa kannata ostaa. Ja muista että tuohon koppaan ei mahdu kuin micro-ATX emolevy...
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 21. maaliskuuta 2009 @ 15:03
|