Microsoft aikoo vähentää työvoimaansa 18 000 henkilöllä. Yhtiö työllistää tällä hetkellä Nokian matkapuhelinliiketoimintojen oston myötä yhteensä noin 127 000 ihmistä, joten ohjelmistojätin suunnitelmissa on irtisanoa noin 14 prosenttia koko työvoimastaan.
Kyseessä on Microsoftin historian suurin irtisanomisuutinen. Suurin osa eli noin 12 500 työntekijän vähennys tulee Nokian ja muiden ... [ lue koko uutinen ]
Lue uutisartikkeli kokonaisuudessaan ennen kuin kommentoit aihetta.
Ballmer vakuutti painokkaasti, että työpaikat Suomessa säilyisivät.
? Meillä ei ole merkittäviä suunnitelmia muuttaa sitä, missä päin maailmaa työt tehdään. Haluamme, että työt tehdään siellä, missä ne tehdään nykyisinkin, hän sanoi tiedotustilaisuudessa.
? Kyllä siihen voi luottaa. Jos yhtiön pääjohtaja näin sanoo, niin hän on varmasti asian näin miettinyt, Siilasmaa sanoi tuolloin MTV Uutisille.
On kyllä paljon kertynyt ylimääräistä porukkaa, jos 14% väestä voi joutua lähtemään.
Lainaus: Päällekkäisyyksien vähentämisen lisäksi Microsoft aikoo virtaviivaistaa toimintojaan niin, että yhtiön tuotekehitykseen saataisiin lisää nopeutta. Tämä pitää sisällään kehitystoiminnan modernisointia ja johtamistasojen yksinkertaistamista.
Olisi huomattavasti fiksumpaa tehdä näitä tehostamisia noususuhdanteessa. Harmi vaan että silloin jätetään usein rattaat voitelematta ja palkataan vaan yksinkertaisesti lisää porukkaa.
Nyt kun tavara on jo housuissa, muutos on huomattavasti vaikeampi tehdä ja jälki rumempaa
EDIT: MS tosin ilmeisesti tekee ihan hyvää tulosta, eli siinä mielessä liikkeellä ollaan edelleen ajoissa, eikä vasta sitten kun ollaan tappiokierteessä.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teme565: On kyllä paljon kertynyt ylimääräistä porukkaa, jos 14% väestä voi joutua lähtemään.
Lainaus: Päällekkäisyyksien vähentämisen lisäksi Microsoft aikoo virtaviivaistaa toimintojaan niin, että yhtiön tuotekehitykseen saataisiin lisää nopeutta. Tämä pitää sisällään kehitystoiminnan modernisointia ja johtamistasojen yksinkertaistamista.
Olisi huomattavasti fiksumpaa tehdä näitä tehostamisia noususuhdanteessa. Harmi vaan että silloin jätetään usein rattaat voitelematta ja palkataan vaan yksinkertaisesti lisää porukkaa.
Nyt kun tavara on jo housuissa, muutos on huomattavasti vaikeampi tehdä ja jälki rumempaa
EDIT: MS tosin ilmeisesti tekee ihan hyvää tulosta, eli siinä mielessä liikkeellä ollaan edelleen ajoissa, eikä vasta sitten kun ollaan tappiokierteessä.
Joo viime vuoden viivan alle jäänyt tulos oli vaivaiset 21 miljardia dollaria.
EDIT: MS tosin ilmeisesti tekee ihan hyvää tulosta, eli siinä mielessä liikkeellä ollaan edelleen ajoissa, eikä vasta sitten kun ollaan tappiokierteessä. Joo viime vuoden viivan alle jäänyt tulos oli vaivaiset 21 miljardia dollaria. ------------------------
Piirun yli 5 Mrd/vartti siis. Jollekin moista tulosta on kuvattu "romahdukseksi".Kaikki miehet kannelle!