Ongelmia Asusin GTX660 kortin kanssa
|
|
Tonzalez
Newbie
|
3. marraskuuta 2013 @ 23:47 |
Linkki tähän viestiin
|
Eli kokosin tämän uuden koneen pari viikkoa sitten. Ensimmäisten "raskaampien" kuormitusten jälkeen kortti on alkanut temppuilemaan. Näyttöön saattaa yhtäkkiä pukata punaisia viivoja, jonka jälkeen näyttö menee mustaksi. Kuvan palattua windows ilmoittaa näytönohjaimen lakanneen toimimasta.
Ongelmat laukaisee yleensä joku peli, joskus jopa selain. Sen jälkeen tietokone ei halua näyttää edes työpöytää, sillä näyttis kaatuilee koko ajan. Näytönohjain pitää välillä kuormituksen aikana selvää vikinää, jonka korkeus vaihtelee. Kun ruutu on musta, vikinä on matalaa, mutta kun ruudulla tapahtuu paljon kaikenlaista, vikinä muuttuu kimeämmäksi. Tätä ei kuitenkaan kuulu aina. Ongelmat alkavat yleensä reilun tunnin jälkeen. Ongelmaa ei helpota uudelleenkäynnistys. Lämmöt ovat alle 60ºc koko ajan. Korttia ei ole myöskään ylikellotettu. Ongelmien ollessa päällä GPU:n käyttö pomppii kortin mukana tulleen ohjelman mukaan 100% vaikka kone olisi vaan työpöydällä.
Poweri on perus 500w, jonka pitäisi riittää. Kortin ajurit on uusinta mallia, mutta vanhempiakin olen testannut. Käyttöjärjestelmä on ostettu win7 64bit home premium. Kortti on Asus DirectCU OC GTX660. Olisi mukava tietää että onko vika kortissa, ajureissa, powerissa, kokoonpanossa, vai käyttäjässä...
|
Moderator
5 tuotearviota
|
4. marraskuuta 2013 @ 00:18 |
Linkki tähän viestiin
|
Pystytkö sanomaan tarkemmin mikä tämä "perus" 500W poweri on? Tosiaan tuo vikinä joka kortista kuuluu on varmaankin ns. coil whinea http://www.youtube.com/watch?v=HP73edpQwgc
Vielä kannattaa kokeilla Nvidian ajureiden uudelleen asennusta siten että vetäsee vaikka DriverSweeperillä vanhat pois (ohjeet laitan loppuun jos ei ole ennestään tuttu). Tietenkin sitten jos pystyy kaverin koneessa kokeileen sitä näyttistä niin saisi varmuuden onko näyttis/joku muu komponentti rikki.. Tosin vähän kuulostaa että näyttis olisi rikki.
1. Lataa DriverSweeper ja asenna se koneelle http://www.techspot.com/downloads/4266-driver-sweeper.html
2. Käynnistä kone vikasietotilaan ja käynnistä DriverSweeper.
3. Laita raksi kohtaan "nvidia display", "nvidia physx" ja "amd display", sitten paina "clean" ja odota että ohjelma skannaa ja poistaa tiedostot.
4. Kun ohjelma on skannannut ja poistanut tiedostot boottaa kone normisti Windowsiin ja asenna AMD:n ajurit uudelleen.
|
AfterDawn Addict
|
4. marraskuuta 2013 @ 11:45 |
Linkki tähän viestiin
|
Itse epäilen kanssa,että powerissa vois olla häikkää.
Kun rasitus nousee pelatessa,niin tehot hiipuu.
Poverin keloista voi tulla tota vikinää.
Tosiaankin mikä 500 W poveri on kyseessä.
Vikaa voi myös olla kortissakin.
Itselläni sama näyttiskortti ollut muutaman kuukauden,eikä mitään ongelmia ole esiintynyt.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 4. marraskuuta 2013 @ 11:48
|
Tonzalez
Newbie
|
4. marraskuuta 2013 @ 12:08 |
Linkki tähän viestiin
|
Kiitoksia vastauksista. Poweri on Corsairin. Käyn kaverin luona joskus lähiaikoina ja otan näyttiksen mukaan niin näkee tuleeko samat ongelmat. Jos ei niin sitten ongelma on powetissa. Ajurit voisi vielä kerran laittaa uusiksi. Aikaisemmin poistin ajurit winukan sovellusten hallinnasta.
|
Tonzalez
Newbie
|
4. marraskuuta 2013 @ 13:07 |
Linkki tähän viestiin
|
Laitanpa tähän linkit pariin kuvaan jotka eivät suostu näkymään ensimmäisessä postauksessa. Toisesta näkyy että virtaa kortti saa tasaisesti.
imgur.com/aV4NQPs
imgur.com/A57whH6
Edit: en voinut postata linkkejä joten poistin edestä http://
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 4. marraskuuta 2013 @ 13:10
|
micro2013
Suspended due to non-functional email address
|
4. marraskuuta 2013 @ 15:11 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tonzalez: Eli kokosin tämän uuden koneen pari viikkoa sitten. Ensimmäisten "raskaampien" kuormitusten jälkeen kortti on alkanut temppuilemaan. Näyttöön saattaa yhtäkkiä pukata punaisia viivoja, jonka jälkeen näyttö menee mustaksi. Kuvan palattua windows ilmoittaa näytönohjaimen lakanneen toimimasta.
Ongelmat laukaisee yleensä joku peli, joskus jopa selain. Sen jälkeen tietokone ei halua näyttää edes työpöytää, sillä näyttis kaatuilee koko ajan. Näytönohjain pitää välillä kuormituksen aikana selvää vikinää, jonka korkeus vaihtelee. Kun ruutu on musta, vikinä on matalaa, mutta kun ruudulla tapahtuu paljon kaikenlaista, vikinä muuttuu kimeämmäksi. Tätä ei kuitenkaan kuulu aina. Ongelmat alkavat yleensä reilun tunnin jälkeen. Ongelmaa ei helpota uudelleenkäynnistys. Lämmöt ovat alle 60ºc koko ajan. Korttia ei ole myöskään ylikellotettu. Ongelmien ollessa päällä GPU:n käyttö pomppii kortin mukana tulleen ohjelman mukaan 100% vaikka kone olisi vaan työpöydällä.
Poweri on perus 500w, jonka pitäisi riittää. Kortin ajurit on uusinta mallia, mutta vanhempiakin olen testannut. Käyttöjärjestelmä on ostettu win7 64bit home premium. Kortti on Asus DirectCU OC GTX660. Olisi mukava tietää että onko vika kortissa, ajureissa, powerissa, kokoonpanossa, vai käyttäjässä...
kokeile nvidia 314.22 ajureita kortillasi. veljen koneessa vanhempi nvidia 260gtx kortti kaatuili ja kone meni jumiin niin ajoin siihen nvidia 314.22 ajurit niin alkoi toimia.
Kone: Asus M5A78L,AMD FX-8350 4.0 GHz 8-core AM3+,Cooler Master Hyper 212 EVO,Kingston hyperX ddr3 16gt 1600mhz,Asus GTX660 TI-DC2T-2GD5 NVIDIA GeForce GTX660 TI 2048 MB,Intel 330 sata3 SSD 120GT,WD caviar 4tb verran,Corsair TX650W V2 Enthusiast,Samsung S24B350H 24 Led näyttö..
|
Tonzalez
Newbie
|
4. marraskuuta 2013 @ 15:29 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jouko?: Pystytkö sanomaan tarkemmin mikä tämä "perus" 500W poweri on? Tosiaan tuo vikinä joka kortista kuuluu on varmaankin ns. coil whinea
Ääni taitaa tosiaan olla ko. "Coil whineä". Onneksi se on melko hiljaista minulla ja tapahtuu vain välillä, yleensä kaatumisongelmien aikoihin.
|
AfterDawn Addict
|
4. marraskuuta 2013 @ 15:45 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tonzalez: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jouko?: Pystytkö sanomaan tarkemmin mikä tämä "perus" 500W poweri on? Tosiaan tuo vikinä joka kortista kuuluu on varmaankin ns. coil whinea
Ääni taitaa tosiaan olla ko. "Coil whineä". Onneksi se on melko hiljaista minulla ja tapahtuu vain välillä, yleensä kaatumisongelmien aikoihin.
http://www.geforce.com/drivers
Itselläni kortissa Gf 327.23 Driver
link
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 4. marraskuuta 2013 @ 15:58
|
samarit1
Member
8 tuotearviota
|
4. marraskuuta 2013 @ 15:52 |
Linkki tähän viestiin
|
Itsellä juurikin tuo kortti (Sama Asuksen tehdaskellotettu malli)eikä mitään ongelmia uusimpien ajureiden kanssa. En tiedä auttaako tuo tieto yhtään mutta kerroin kuitenkin.
Intel i5 3570k|8 gb Kingston HyperX 1600Mhz|Fractal Design Define R4|Samsung 830 128 gb|Asus Geforce GTX 780 DirectCuII|Asrock Z77 Pro3|1 TB Kovo
|
Tonzalez
Newbie
|
4. marraskuuta 2013 @ 18:45 |
Linkki tähän viestiin
|
Tänään en tehnyt koneelle mitään sillä en jaksanut kun on ainoa välipäivä kun lukion koeviikko päällä. Viisi tuntia World of Tanksia täysillä grafiikoilla ja noin 80fps ilman mitään ongelmia. WoT on lisäksi yksi pahimmista ongelman aiheuttajista.
Edit: minä ja suuri suuni. Noin vajaan tunnin sammuksissa olon jälkeen käynnistin koneen ja avasin operan, jolloin näyttis alkoi pätkiä taas hurjasti ja meni niin jumiin, ettei auttanut muuta kuin painaa reset... nyt se taas iloisesti vilkuttelee työpöytää. Alanpas nyt sitten asentelemaan ajureita uusiksi.
Annoin koneen hurista työpöydälläain napattua taas pari kuvaa:
Juuri muutama sekunti ennen sarjan ensimmäistä kaatumista: http://imgur.com/Wxt6pQV
Ja kaatumissarjan alettua: http://imgur.com/3tibRUD
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 4. marraskuuta 2013 @ 19:23
|
Toniman92
Senior Member
1 tuotearvio
|
4. marraskuuta 2013 @ 19:30 |
Linkki tähän viestiin
|
Koita poistaa toi ASUS GPU TWEAK yms. Tuosta ohjelmasta ollut juttua aikanaan.
Toniman.
## ASUS Z87-A | i5-4670K w/ CM Hyper 212 EVO| 8GB RAM | ASUS GTX 560 TI TOP | Kingston SSDNOV V+300 240Gb | Seagate 1TB | XFX 550W | Bitfenix Raider | 24" display | Razer Lycosa | Logitech G300 | SteelSeries Siberia V2 ##
|
Tonzalez
Newbie
|
4. marraskuuta 2013 @ 20:11 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Toniman92: Koita poistaa toi ASUS GPU TWEAK yms. Tuosta ohjelmasta ollut juttua aikanaan.
Onko luotettava tieto? Tuo tuli näytönohjaimen mukana toimitettuna levyllä. Ajurit vaihdoin versioon 312.22 ja vedin heaven benchmarkin läpi ilman mitään ongelmia. Pisteitä tuli reilut 2600. Lämmöt ei noussut yli 65 asteen ja näyttiksen tuulettimet kävi max 70%
|
Tonzalez
Newbie
|
5. marraskuuta 2013 @ 08:58 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tonzalez: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Toniman92: Koita poistaa toi ASUS GPU TWEAK yms. Tuosta ohjelmasta ollut juttua aikanaan.
Onko luotettava tieto? Tuo tuli näytönohjaimen mukana toimitettuna levyllä. Ajurit vaihdoin versioon 312.22 ja vedin heaven benchmarkin läpi ilman mitään ongelmia. Pisteitä tuli reilut 2600. Lämmöt ei noussut yli 65 asteen ja näyttiksen tuulettimet kävi max 70%
Kuitenkin tänä aamuna WoT:tia käynnistäessä taas näyttis kaatui. Kone ei ole edes ollut missään rasituksessa tänään. Nämä kaatumiset ovat ihan satunnaisia.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 5. marraskuuta 2013 @ 10:53
|
micro2013
Suspended due to non-functional email address
|
5. marraskuuta 2013 @ 15:47 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tonzalez: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tonzalez: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Toniman92: Koita poistaa toi ASUS GPU TWEAK yms. Tuosta ohjelmasta ollut juttua aikanaan.
Onko luotettava tieto? Tuo tuli näytönohjaimen mukana toimitettuna levyllä. Ajurit vaihdoin versioon 312.22 ja vedin heaven benchmarkin läpi ilman mitään ongelmia. Pisteitä tuli reilut 2600. Lämmöt ei noussut yli 65 asteen ja näyttiksen tuulettimet kävi max 70%
Kuitenkin tänä aamuna WoT:tia käynnistäessä taas näyttis kaatui. Kone ei ole edes ollut missään rasituksessa tänään. Nämä kaatumiset ovat ihan satunnaisia.
kokeileppas scannata ccleanerilla konettasi.
ccleaner poistaa rekisteri virheitä.
ja kokeile malvarebytes ohjelmaakin,se poistaa haittaohjelmia.
Kone: Asus M5A78L,AMD FX-8350 4.0 GHz 8-core AM3+,Cooler Master Hyper 212 EVO,Kingston hyperX ddr3 16gt 1600mhz,Asus GTX660 TI-DC2T-2GD5 NVIDIA GeForce GTX660 TI 2048 MB,Intel 330 sata3 SSD 120GT,WD caviar 4tb verran,Corsair TX650W V2 Enthusiast,Samsung S24B350H 24 Led näyttö..
|
Tonzalez
Newbie
|
5. marraskuuta 2013 @ 16:04 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus: kokeileppas scannata ccleanerilla konettasi.
cclea ner poistaa rekisteri virheitä.
ja kokeile malvarebytes ohjelmaakin,se poistaa haittaohjelmia.
Kannattaako tuota malvarebytesiä edes koittaa kun koneessa on F-Secure? Ccleanerin testaan. Olen aiemmin tarkkaillut prosesseista onko siellä joku ylimääräinen kaveri (en muista sen nimeä, löytyi joltain foorumilta että jollakin oli ollut syynä) mutta mitään ylimääräistä ei ole näkynyt
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 5. marraskuuta 2013 @ 16:13
|
AfterDawn Addict
|
5. marraskuuta 2013 @ 16:17 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tonzalez: Lainaus: kokeileppas scannata ccleanerilla konettasi.
cclea ner poistaa rekisteri virheitä.
ja kokeile malvarebytes ohjelmaakin,se poistaa haittaohjelmia.
Kannattaako tuota malvarebytesiä edes koittaa kun koneessa on F-Secure? Ccleanerin testaan. Olen aiemmin tarkkaillut prosesseista onko siellä joku ylimääräinen kaveri (en muista sen nimeä, löytyi joltain foorumilta että jollakin oli ollut syynä) mutta mitään ylimääräistä ei ole näkynyt
Koita nyt noilla.
link
link
|
Tonzalez
Newbie
|
5. marraskuuta 2013 @ 16:55 |
Linkki tähän viestiin
|
Ei löytynyt mitään kummallakaan. Viikonloppuna varmaan käyn kaverilla laittamassa kortin sen koneeseen niin näkee onko kortissa vikaa.
|
micro2013
Suspended due to non-functional email address
|
5. marraskuuta 2013 @ 19:47 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tonzalez: Lainaus: kokeileppas scannata ccleanerilla konettasi.
cclea ner poistaa rekisteri virheitä.
ja kokeile malvarebytes ohjelmaakin,se poistaa haittaohjelmia.
Kannattaako tuota malvarebytesiä edes koittaa kun koneessa on F-Secure? Ccleanerin testaan. Olen aiemmin tarkkaillut prosesseista onko siellä joku ylimääräinen kaveri (en muista sen nimeä, löytyi joltain foorumilta että jollakin oli ollut syynä) mutta mitään ylimääräistä ei ole näkynyt
F-secure on muuten hyvä,veli sen on aina ostanut ja maksanut,päivittänyt ja silti se päästi "poliisiviruksen kavereineen läpi".
Kone: Asus M5A78L,AMD FX-8350 4.0 GHz 8-core AM3+,Cooler Master Hyper 212 EVO,Kingston hyperX ddr3 16gt 1600mhz,Asus GTX660 TI-DC2T-2GD5 NVIDIA GeForce GTX660 TI 2048 MB,Intel 330 sata3 SSD 120GT,WD caviar 4tb verran,Corsair TX650W V2 Enthusiast,Samsung S24B350H 24 Led näyttö..
|
Tonzalez
Newbie
|
5. marraskuuta 2013 @ 19:51 |
Linkki tähän viestiin
|
On tuo ihme juttu. World of Tanksia jos käynnistää niin se crashaa heti, mutta War Thunderia kyllä movie-grafiikoilla pyörittää ja se on pikkusen verran nätimpi ja raskaampi peli.
Tänään BF3 pari tuntia ultra-grafiikoilla ilman mitään onkkelmaa. Sen jälkeen laitoin koneen kiinni ja noin tunnin päästä käyntiin ja käynnistin World of Tanksin josta seurasi se, että näyttis tuli hulluksi. Se tapahtuu aina loading screenin jälkeen jolloin pitäisi kirjautua sisään.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 7. marraskuuta 2013 @ 20:26
|
Tonzalez
Newbie
|
9. marraskuuta 2013 @ 01:08 |
Linkki tähän viestiin
|
Dodi, vein näyttiksen tänään kaverille ja nyt kaveri lähetti raportin että opera crashas ja näyttis alko kaatuilemaan samalla lailla kuin minulla. Teki monitoriohjelmaan juuri samanlaiset piikit kuin kuvissa mitkä olen aiemmin linkannut. Sillä on tonnilla kone ja poweri on 550W bronze+, joten eiköhän tuo varmista että näyttis on pipi?
|
Tonzalez
Newbie
|
18. helmikuuta 2014 @ 00:11 |
Linkki tähän viestiin
|
Näytönohajain lähetetty huoltoon 28.11 ja siellä se on edelleen. Mitä kannattaisi tehdä tämän asian suhteen, minusta alkaa kuitenkin olla kohtuutonta tämä odotus. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan.
|
Senior Member
25 tuotearviota
|
18. helmikuuta 2014 @ 08:33 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tonzalez: Näytönohajain lähetetty huoltoon 28.11 ja siellä se on edelleen. Mitä kannattaisi tehdä tämän asian suhteen, minusta alkaa kuitenkin olla kohtuutonta tämä odotus. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan.
Lähetä sähköpostia kyseisen puljuun, koska ei siinä näin kauan sais kestää. Mikä firma muuten kyseessä?
|
Tonzalez
Newbie
|
18. helmikuuta 2014 @ 08:50 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wasdasi: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tonzalez: Näytönohajain lähetetty huoltoon 28.11 ja siellä se on edelleen. Mitä kannattaisi tehdä tämän asian suhteen, minusta alkaa kuitenkin olla kohtuutonta tämä odotus. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan.
Lähetä sähköpostia kyseisen puljuun, koska ei siinä näin kauan sais kestää. Mikä firma muuten kyseessä?
On laitettu muutamaan otteeseen ja jonkinlaista vastausta on tullut mutta mitään ei ole tapahtunut. Kyseessä on CDON koska siellä oli kaikki komponentit alennuksessa kun ostin osia.
|
Senior Member
3 tuotearviota
|
18. helmikuuta 2014 @ 10:14 |
Linkki tähän viestiin
|
Enpä ole yllättynyt CDON:in toiminnasta...
BitFenix Shinobi windowed | i5 3570K + Corator DS | Samsung 840 120GB | 2x500GB WD HDD | ASUS DC2o GTX 660 | Antec HCG 520W | Kingston Hyper X blue 8GB 1600mhz | Perus dvd-asema | Asus P8Z77-V LX2 || Acer Aspire 7736ZG | T4400 2,2ghz | G210M | 3gb RAM | 250gb HDD | 17" Led Lcd
|
Mainos
|
|
|
AfterDawn Addict
|
18. helmikuuta 2014 @ 11:43 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Tumpelo666: Enpä ole yllättynyt CDON:in toiminnasta...
Jossain on ollut tietoja,että toi CDON.com firma olis konkkaan menossa.
Kohtuullinen aika takuuasioiden käsittelyyn on 3-4 viikkoa.
Sen jälkeen kaupanpurku,tai vastaava tuote tilalle.
link
|