Jos se on oikea speksin mukainen CD, sen näytteenottotaajuus on 44.1 kHz ja bittejä on 16. Silloin tuo High Resolution Technology etc. viittaa vain siihen, että levy on aluksi äänitetty paremmalla laadulla ja vasta miksaus tai masterointivaiheessa puristettu 44.1/16 formaattiin. Välttämättä tuo ei tuo levylle mitään lisälaatua, sillä lähes kaikissa studioissa käytetään käsittääkseni vähintään 18-bitin signaalinkäsittelyä, vaikkei sitä erikseen mainostetakaan. Itse asiassa 96 kHz/24 bit taitaa olla isommissa studioissa jo aivan vakiokamaa.
48 kHz on lähinnä DVD:issä (elokuvat) ja DATissa käytetty näytteenottotaajuus. DVD Audio ja SA-CD käyttävät sitten korkeampia taajuuksia.
edit:
Jos noita lukuja vielä haluaa jotenkin selventää, niin 16 bittiä riittää jo n. 96 dB:n dynamiikkaan (=hiljaisimman ja kovimman äänen välinen ero). 1 bitti lisää teoriassa dynamiikkaa n. 6 dB. Jos kuuntelutilassa pohjakohinan taso on vaikkapa 20 dB (yöllä tai maalla), tavanomaisilla hifi-kaiuttimilla (herkkyys 90 dB/W) tarvitaan 400 W:n jatkuva teho, jotta koko dynamiikka voidaan hyödyntää. Käytännössä lisäbitit auttavatkin lähinnä siinä, että äänitys ja signaalinkäsittely voi olla hieman huolettomampaa, kun dynamiikasta on varaa hukata hiukan.
Näytteenottotaajuus taas määrää lähinnä kuinka suuria taajuuksia ääni voi sisältää. 44 kHz mahdollistaa koko ihmisen nimellisen kuuloalueen (20 Hz - 20 kHz) tallennuksen. Pientä polemiikkia käydään kuitenkin siitä, onko tuo alue oikeasti riittävä vaativimmallekin kuuntelijalle. On teorioita, joiden mukaan myös kuuloalueen ulkopuoliset yliäänet vaikuttaisivat mm. äänen sävyyn. Siinä mielessä korkeampi näytteenottotaajuus voisi olla hieman parempi tai ainakin varmempi.
Mutta tosiaan normi-CD:lle tallennettaessa korkeampaa sämpletaajutta ei voi käyttää.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 3. tammikuuta 2006 @ 08:44
|