Muutama päivä sitten, yrittäessäni pelata netissä CoD2:sta rupesi tapahtumaan kummia. Pääsen liittymään serverille mutta välittömästi tämän jälkeen tulee toistuvia connection interrupted huomautuksia ja pingikin heittelee melko korkeissa lukemissa. Muuten netti toimii kuitenkin aivan normaalisti ja eri nopeustestit sekä pingaaminen ja traceroute antavat aivan tavallisia tuloksia. Ennen ongelmien alkua olin juuri päivittänyt Avastin uusimaan versioonsa mutta se lienee lähinnä sattumaa, etenkin kun olen nyt asentanut sekä pelin, että Avastinkin jo uudelleen.
Pelin outo käytös tapahtuu nimenomaan kun olen pelissä jollakin serverillä. Jos vaihdan Winidowsiin ollessani serverillä (Alt + Tab siis) tuntuisi peli pyörivän aivan normaalisti taustalla (pelin äänistä päätellen). Tätä tukee myös Sygaten palomuurin Traffic Historyjen tarkastelu: jos pidän Windowsissa Sygatea auki ja menen peliin hetkeksi, nään takasin Windowsiin vaihdettuani jonkinlaisia piikkejä yhteydessä (ilmeisesti silloin kun peli valittaa yhteysongelmia). Pelin pyöriessä taustalla on bittivirta tasaista koneeni ja serverin välillä.
Voiko joku virus tms. aiheuttaa tällaista? Olen skannannut koneeni Avastilla, Spybotilla sekä Ad-Awarella ja korjannut niiden löytämät viat mutta ongelma jatkuu. Testasin myös CoD UO:ta ja sama ongelma toistuu siinäkin. Tässä HJT-loki:
Logfile of Trend Micro HijackThis v2.0.2 Scan saved at 21:53:29, on 2.4.2008
Platform: Windows XP SP2 (WinNT 5.01.2600)
MSIE: Internet Explorer v6.00 SP2 (6.00.2900.2180)
Boot mode: Normal
EDIT: Pieni lisäys. Huomasin juuri Windows Explorerin pyrkivän nettiin kun olen yhteydessä CoD:n kautta jollekin serverille. Yleensä näin ei ole. Olen Sygate Personal Firewallissa blokannut Windows Explorerin, eikä sitä yleensä näy listassa ja kuten otsikosta käy ilmi olen estänyt Windowsin automaattiset päivitykset.
1. Käynnistä Spybot-S&D Edistyneessä tilassa
2. Jos se ei ole Edistyneessä tilassa, mene Tila-valikkoon ja valitse Edistynyt tila
3. Klikkaa vasemmalla Työkalut
4. Klikkaa listassa Pysyvä suojaus
5. Ota rasti pois kohdasta "Pysyvä TeaTimer" ja paina OK.
6. Käynnistä kone uudelleen.
============
Javan päivitys ja välimuistin tyhjennys:
1. Klikkaa Käynnistä -> Ohjauspaneeli ja tupla-klikkaa Lisää tai poista sovellus Ohjauspaneelissa.
2. Etsi listasta kaikki entiset Java versiosi. (J2SE Runtime Environment.... )
Niissä pitäisi olla seuraava kuva vieressä:
3. Valitse kaikki entiset Java versiosi ja valitse Poista. 4. Asenna uusin Java päivitys seuraavasta linkistä..
5. Käynnistä kone uudelleen asennuksen jälkeen:
Rullaa alas kohteeseen Java Runtime Environment (JRE) 6u5
Paina Download
Ruksaa Accept, ota offline installation, tallenna vaikka työpöydälle ja asenna se.
6. Käynnistyksen jälkeen, mene takaisin Ohjauspaneeliin ja avaa Java asetuksesi (Muita Ohjauspaneelin asetuksia -> Java kahvikuppi).
7. General Settings -osion alla, vedä liukusäädintä (Disk Space) pienemmälle, ja klikkaa Delete Files -nappia.
(Jotkut javapohjaiset ohjelmat saattavat tarvita enemmän levytilaa.
Jos huomaat säädön pienentämisen jälkeen koneessa hitautta, siirrä liukusäädintä isommalle).
8. Varmista että kaikki kaksi valintaa ovat rastitettuja:
*Applications and Applets
*Trace and Log Files
Ja paina OK -nappia
9. Klikkaa OK "Temporary Files Settings" -ikkunassasi.
10. Klikkaa OK jättääksesi Java asetusikkunasi.
============
Ohje AVG:n Anti-Spyware 7.5:n käyttöön
Huom! Tässä ohjeessa sammutetaan tuo reaaliaikasuojaus (Shield). Näin vältetään tilanteet joissa suojaus estäisi esim HijackThis:n työkalun toimintaa.
Tallenna nämä ohjeet tekstitiedostoon tai tulosta nämä, muuten et pääse niihin käsiksi vikasietotilasta
Lataa AVG:n Anti-Spyware 7.5:n ja tallenna ohjelma työpöydällesi.
o Kun olet ladannut ohjelman, kaksoisklikkaa asennuohjelman pikakuvaketta työpöydälläsi, asennus alkaa.
o Asennuksen jälkeen täytyy ohjelma käynnistää ja sen tunnisteet päivittää.
o Käynnistä AVG:n Anti-Spyware.
o Klikkaa "Update" kuvaketta päävalikossa. Sen jälkeen klikkaa "Update now" painiketta.
o Sitten klikkaa "Start Update" kuvaketta jolloin päivitys alkaa.
o Kun päivitykset on ladattu, klikkaa "Scanner" kuvaketta ikkunan ylälaidassa. Valitse sitten "Settings" välilehti.
o Kun "Settings" valikko on auennut, klikkaa "Recommended actions" ja sitten valitse "Quarantine".
o Sitten "Reports" valikon alta:
o Laita täppi kohtaan "Automatically generate report after every scan"
o Ota täppi pois kohdasta"Only if threats were found"
o Sitten klikkaa "Shield" kuvaketta ikkunan ylälaidassa
o "Resident shield is", muuta tila active:stainactive:ksi o Sulje ohjelma, ÄLÄ skannaa vielä.
Käynnistä koneesi vikasietotilaan,
sammuta ja käynnistä
käynnistyksen yhteydessä naputtele F8
valitse nuoli näppäimellä vikasietotila
paina enter ja enter
Toisissa koneissa paukutetaan F8:sin sijasta F5:tä
HUOM! Älä käytä muita ohjelmia AVG:n skannauksen aikana, tämä saattaa häiritä skannausta.
o Kun vikasietotilassa, käynnistä AVG:n Anti-Spyware.
o Klikkaa "Scanner" kuvaketta ikkunan ylälaidassa ja valitse "Scan" välilehti. Sitten klikkaa "Complete System Scan".
o Ewido aloittaa nyt tietokoneen skannaamisen, ole kärsivällinen sillä skannaus vie aikaa.
Kun skannaus on valmis:
TÄRKEÄÄ : Älä klikkaa "Save Scan Report" ennen kuin klikkaat "Apply all Actions"
o Varmistu, että Set all elements to: näyttää Quarantine (1), jos ei, klikkaa linkkiä ja valitse Quarantine popup-valikosta.
o Sinulta kysytään mitä tehdä jos infektioita löytyi, valitse silloin "Apply all actions"
o Sitten klikkaa "Reports" kuvaketta ohjelma yläosasta.
o Klikkaa "Save report as" painiketta ikkunan vasemmassa alalaidassa ja tallenna raportti työpöydälle.
o Sulje ohjelma, käynnistä kone normaalisti ja lähetä AVG:n raportti viestikejuusi.
sammuta ja käynnistä
käynnistyksen yhteydessä hakkaa F8 nappia
valitse nuolinäppäimellä vikasietotila
paina enter ja enter
valitse käyttäjätilisi
paina kyllä
Jossakin koneissa hakataan F8:sin sijasta F5:tä
" Kun vikasietotilassa, pura tiedoston SDFix.zip sisältö (SDFix kansio) työpöydällesi. Työpöydälle pitäisi ilmestyä kansio nimeltä SDFix.
" Avaa SDFix-kansio ja tuplaklikkaa tiedostoa RunThis.bat käynnistääksesi ohjelman.
" Paina Y käynnistääksesi skriptin.
" Työkalu puhdistaa troijalaisen palvelut ja tekee myös joitakin korjauksia rekisteriin. Lopuksi se pyytää käynnistämään koneen uudelleen, "Press any key to Reboot".
" Paina mitä tahansa näppäintä ja kone käynnistyy uudelleen.
" Käynnistyminen kestää normaalia kauemmin sillä SDFix puhdistaa konetta.
" Kun kone on käynnistynyt ja työpöytä latautunut, SDFix kertoo että puhdistus on suoritettu, "Finished".
" Paina sitten mitä tahansa näppäintä sulkeaksesi skriptin ja ladataksesi pikakuvakkeet työpöydälle.
" Lopuksi avaa SDFix kansio (työpöydällä) ja kopioi & liitä tiedoston Report.txt sisältö viestiketjuusi uuden HijackThis:n lokin kera.
Logfile of Trend Micro HijackThis v2.0.2 Scan saved at 19:03:27, on 7.4.2008
Platform: Windows XP SP2 (WinNT 5.01.2600)
MSIE: Internet Explorer v6.00 SP2 (6.00.2900.2180)
Boot mode: Normal
Eipä näyttänyt mitään löytyvän. Windows Explorer on kylläkin lopettanut nettiin pyrkimisensä. Se loppui ADSL-modeemin buuttauksen jälkeen kun IP-osoite muuttui (onkohan näillä asioilla mitään yhteyttä mutta näin on näyttänyt käyvän?). Explorer pyrki siis nettiin CoD2:n ollessa päällä mutta ei pyri enää. Pelin ongelmat jatkuvat mutta ne ilmeisestikin johtuvat jostain yhteysongelmasta. Iso kiitos kuitenkin vaivannäöstäsi ja ohjeistuksestasi.
Mulla on täysin sama ongelma, esim. Guild Warsia pelatessa ping on lähes 10 000, mutta kun otan full screenin pois (windowed) peli pyörii normaalisti. Käytän Sygatea ja Avastia.