Eilen aamulla, kun lähdin töihin, jätin koneen päälle. Kyseessä on Fujitsu Siemens Scaleo P-mallinen, puolitoista vuotta vanha pöytäkone. Päivän aikana kone oli sammunut itsekseen ja yritettäessä käynnistää, jäi koko ajan jumiin kohtaan, jossa luki "boot from cd" ja alapuolella "error loading operating system", koneessa käyttiksenä Vista. Ensiajatus oli että levahtiko kovo, mutta parin uuden käynnistysyrityksen jälkeen kone suostui lopulta menemään johonkin "system recovery"-valikkoon ja kehotti luomaan jotain järjestelmän palautuslevykkeitä. Näin myös toimin. Palautuslevykkeiden luomisen jälkeen kone kysyi haluanko palauttaa tehdasasetukset. Koska muitakaan vaihtoehtoja ei ollut tarjolla ja kone ei useaan tuntiin ollut suostunut käynnistämään windowsia normaalisti, tai edes vikasietotilassa, valitsin kyllä. Kun koko rumba oli viimein valmis ja windows asentunut uudelleen, tarkistin kovokapasiteetin ja se oli täysin sama, kuin aikaisemminkin, eli ainakaan kovo ei ollut tuhoutunut. Windowsin sisältäneeltä asemalta oli hävinnyt kaikki tiedot mm. 30 gigaa musiikkia, mutta erillisellä toisella asemalla olleet tiedot olivat ehjiä. Asensin kaikki softat uudelleen ja nyt kone toimii kuten ennenkin, lukuunottamatta windows-kovolla olleiden tiedostojen puuttumista.
Nyt kysynkin, mikä voi sekoittaa käyttöjärjestelmän niin, että kone käyttäytyy, kuin kovalevy olisi paskana, vaikka forkkauksen jälkeen kuitenkin kaikki toimii? Virtapiikki? Virus? Avaruusolioiden hyökkäys? Todella mystistä...
Vaihto ehdoista veikkeisin tuota virtapiikkiä, tai alijännite myös mahdollinen.
Lisäksi jos kovolla paljon tavaraa niin tiedostojen pirstaloituminen voi aiheuttaa saman, tähän on korjauksena eheyttä silloin tällöin, tosin Vista eheyttää oletuksena automaattisesti aika ajoin.
siinä kun asensit vistan uudestaan niin vista kysyy siinä et luodaanko windows.old kansio,jos laitoit siihen kyllä niin sillon sun kaikki ne vanhat tiedostot on siellä,eli katso onko siellä C:// asemalla windows.old kansiota,jos on niin ne sun 30 gigaa musiikkia löytyy sieltä ja kaikki muutkin aikasemmat tiedostot.
Ei kyllä kysynyt mitään windows.old kansion luomisesta, enkä kyseisen nimistä kansiota myöskään hakutoiminnolla löytänyt. Otin HDTunella vähän testejä ja tässä tulokset:
Noi kaksi viimeistä, eli health scan ja error scan eivät ainakaan osoittaisi mitään fyysistä vikaa itse kovossa..