Asensin uuden ohjelman jonka jälkeen kovalevy alkoi temppuilemaan, aluksi kyseisen kovon selaaminen takkusi aivan tuhottoman paljon, lähes kaatui kun yritti kansioissa mennä. Käynnistin muutaman kerran koneen uusiksi ja välillä ei tunnistanut kovalevyä ollenkaan, ja välillä tunnisti mutta selaaminen oli edelleen vaikeaa. Sitten poistin sen asentamani ohjelman jonka jälkeen nuo ongelmat alkoivat, koska pidän mahdollisena että se johtui siitä?!. Parin päivän päästä kovoa ei yleensä edes löytynyt ollenkaan. Eilen aloitin uudestaan tutkiskella asiaa ja käynnistin varmaan 10 kertaa koneen uusiksi ja joka kerralla kävi tällä tavalla--->>> Kovalevy löytyy, kaikki tiedostot näkyvät ja selaaminen onnistuu, mutta vain noin 10sec-1min ajan, sen jälkeen kovalevy yhtäkkiä häviää omasta tietokoneesta, jos koneen buuttaa uusiks niin sitten näkyy taas muutaman sekunnin ajan.
Testasin toisella koneella kovalevyä ja tapahtuu aivan samalla tavalla kuin mitä kerroin. Kaapelit ja väylät on testattu miljoona kertaa ja vika ei ole niissä.
Voisiko olla mahdollista että siinä kyseisessä ohjelmassa olisi ollut virus? Miten kannattaisi edetä asian kanssa, olen aivan ulapalla, kuin muikku broileririsotossa.
Suuret kiitokset jo etukäteen =)
Live Linux käyttikseltä voisi tarkistaa onko asemalla autorun.inf tiedostoa. Jos on niin poista se levyltä Linuxissa ja sitten puhdista koneista haittaohjelmat.
Levyn diagnosointiohjelmalla voisi tarkistaa levyn kunnon.
Boottaavan esim. CD:n tekoon tarvittavat tiedostot löytyvät kiintolevyn valmistajan sivuilta tai voit ladata Ultimate Boot CD:n, jossa löytyy eri valmistajien testit.
hmmm... kerkesin katsoa etsi-toiminnolla löytyykö "autorun"-tiedostoa ennen kuin kovo hävisi näkymästä, ei löytynyt.
Tuolta antamastasi linkistä löytyy kyllä seagate kovolle jotain ohjelmia, en vaan tajua noista mitää ku en ole ennen käyttänyt :S. Pystyyköhän noilla edes katsomaan kovoa mitenkään ku kone ei tunnista kovoa kuin sen pienen hetken aina käynnistyksen jälkeen?
Voiko mikään virus edes tehdä tämmöstä?
Kokeilin vikasietotilassa ja siinä ei löydy sitä rikkinäistä kovoa ollenkaan.
Koneessani on xp, ja käyttis on asennettu toimivalle kovolle.
Kokeilin juuri biossista katsoa, sielläkin se välillä tunnistaa sen ja välillä ei..
Testasin toisella koneella kovalevyä ja tapahtuu aivan samalla tavalla kuin mitä kerroin. Kaapelit ja väylät on testattu miljoona kertaa ja vika ei ole niissä. & Kokeilin juuri biossista katsoa, sielläkin se välillä tunnistaa sen ja välillä ei.. => Taitaa olla kiintolevy rikki.
Tuolta ladatusta CD-image-tiedostosta voi polttaa levyn.
Siltä bootataan kone eli ei mennä Windowsiin lainkaan vaan levy sisältää oman käyttiksensä (DOS).
Mutta kun ei näy biosissakaan, niin silloin ei voi testata.
Jep siltähän tuo vaikuttaa että rikki on, mut eipä sinänsä tullut yllätyksenä, vanha ja huonosti toiminut kovo jo oli..harmittaa vaan niin ku meni hirveet määrät korvaamattomia valokuvia ja omia kuvattuja videoita lukuisilta reissuilta.. mut ei mahda mitää, pitää jatkossa ottaa varmuuskopioita, piti tämäkin taas kantapään kautta oppia :D
Kiitoksia tukis:lle vaivasta =)
Piirilevyä vaihtamalla (tai sen korjaamalla) saattaisi saada toimimaan.
Samanlaisesta levystä otettu piirilevy saattaisi toimia.
Ilmeisesti pitäisi olla melko "samanikäinen" leyy mistä ottaisi:
Lainaus:Elekroniikan voi vaihtaa, mutta vain jos ottaa samasta tuotantoerästä olevan vastaavan. Parin viikon ikäero voi jo olla liikaa, koska elektroniikan bugeja aina korjaillaan ja komponentteja päivitetään ja signaalien ajoitukset hieman muuttuvat, eli väärän tyyppinen piirilevy lukee levyllä olevia bittejä väärässä vaiheessa, lukuvirheitä tulee liikaa. Oikein huonosti sattuessa piirilevy on totaalisesti väärä, eli voi jopa oikosulkuja syntyä jos valmistaja on muuttanut johtimien pinnijärjestyksiä tai vaihtanut moottorityyppiä. Kuten tiedämme, näennäisesti saman näköisissä 3½ tuuman metalliklönteissä voi olla lähes ääretön määrä erilaista elektroniikkaa ja tusinoittain erilaisia moottoreita, eikä päältäpäin voi päätellä sopiiko jokin tuntematon osa yhteen toisen kanssa.