Tässä parin viime päivän ajan olen painiskellut seuraavanlaisen ongelman kanssa: näyttöön ei välillä tule kuvaa, kun kone käynnistetään. Koneeseen siis tulee virta, mutta se ei anna minkäänlaista piippausta, eikä näyttöön ilmesty kuvaa.
Mitä olen tehnyt:
1. Ajattelin vian olevan näytössä, kokeilin sitä toiseen koneeseen ja hyvin toimii. Vika ei siis voi olla näytössä eikä johdossa.
2. Puhdistin pölyt koneen sisältä (aika paljon sitä olikin kertynyt huh huh). Tällä ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta ongelmaani.
3. Ajattelin näytönohjaimessa olevan jotain vikaa, joten vaihdoin sen toiseen porttiin, mutta käynnistettäessä sain 3 piippausta (monitor or display card error). Niimpä vaihdoin näytönohjaimen takaisin vanhalle paikalleen ja käynnistin koneen -> se käynnistyi normaalisti ja ajattelin vian olevan tällä korjattu.... mutta
Seuraavana aamuna vika ilmestyi taas......
4. Luin, että muistikammoissa saattaa olla vikaa, ja testasin käynnistämistä jokaisella kammalla erikseen. Yhden kamman kohdalla en saanut konetta käyntiin, joten päättelin sen (tai portin) olevan vioittunut ja irrotin kamman ja sain taas koneen toimimaan. Seuraavalla käynnistyskerralla ongelma kuitenkin esiintyi taas ja jatkoin kampojen testailua -> aikani vekslailtua kone käynnistyi normaalisti kun kaikki kammat olivat kiinni.
5. Tarkistin kaikki johdot, otin ne irti ja kiinnitin uudelleen. Ei vaikutusta.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että koneen saa päälle, kun irrottelee jotain osia koneen sisältä ja törkkää ne takaisin kiinni. Voisiko vikana olla siis äksyilevä emolevy? Emoni on Gigabyte GA-K8NXP-SLI nForce4-SLI
Alan olla aika neuvoton tämän ongelman kanssa, joten neuvoja otetaan kiittäen ja kumarrellen vastaan!
Tuo memtest antoi 0 error eli ilmeisesti muistit ovat kunnossa. Furmarkin annoin pyöriä jonkin aikaa mutta en oikein teidä, mitä tuosta pitäisi katsoa?
Tänä aamuna sain taas 20 minuuttia irroitella ja uudelleenkiinnittää osia koneen sisällä, että sain tämän romun käynnistymään.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dise: Tuo memtest antoi 0 error eli ilmeisesti muistit ovat kunnossa. Furmarkin annoin pyöriä jonkin aikaa mutta en oikein teidä, mitä tuosta pitäisi katsoa?
Tänä aamuna sain taas 20 minuuttia irroitella ja uudelleenkiinnittää osia koneen sisällä, että sain tämän romun käynnistymään.
Furmarkilla laitat vakaustilassa pyörimään.. annat pyöriä riittävän kauan (tunti varmasti jo riittää.. uskoisin ainakin) ja jos ei ole kone kaatunut niin ei näyttikses ole vikaa.