|
Keskustelualueet
Keskustelualueet
|
|
Uusi kone kaatuilee monesti päivittäin
|
|
Darusk
Newbie
|
17. heinäkuuta 2011 @ 22:42 |
Linkki tähän viestiin
|
Hei!
Kasasin tuossa parisen viikkoa sitten koneen (tiedot nähtävissä alempana) josta olen nyt ongelmitta kerennyt nauttia toissapäiväiseen asti. Tässä parin päivän sisällä kone on alkanut käyttäytyä oudosti tehden mm. seuraavanlaisia asioita
(Huom! ongelmat tapahtuvat täysin satunnaisesti, eivätkä esimerkiksi vain rasituksen alla.)
- Kone käynnistää itsensä uudestaan ilman varoitusta, palautuessa sanoo vaan yhtäkkisestä sammutuksesta (se musta ruutu jossa voi mm. valita safe moden)
- Yhtäkkiä USB-laitteet lakkaavat toimimasta (hiiri ja näppäimistö pimenee, kuulokkeissa pysyy valot mutta muuten lakkaavat toimimasta) ja samalla kaiuttimista alkaa kuulua todella kovalla säröilevää melua (kaiuttimet liitetty kiinni koneen taakse 3,5mm porttiin emolevyyn), tämän lisäksi näytöissä kuvat jäätyvät, kone pakko sammuttaa virtanappulasta.
Nämä tapahtuvat aika pitkälti vuorotellen (se voi tosin olla sattumaa?) ja noin 1-3 kertaa päivässä (+-15 tuntia käyttöä per vuorokausi).
Ylempänä mainittujen lisäksi sain tänään päivällä ensimmäistä kertaa BlueScreenin.
Problem signature:
Problem Event Name: BlueScreen
OS Version: 6.1.7601.2.1.0.256.48
Locale ID: 1035
Additional information about the problem:
BCCode: d1
BCP1: FFFFFA8C07FF4D60
BCP2: 0000000000000002
BCP3: 0000000000000000
BCP4: FFFFF8800735351E
OS Version: 6_1_7601
Service Pack: 1_0
Product: 256_1
Koneen tiedot:
Emolevy: Asrock Z68 Pro3
Prosessori: Intel i5 2500k 3,3Ghz
Muistit: G.Skill RipJaws-X DIMM Kit 8GB PC3-12800U CL9-9-9-24 (DDR3-1600) (Sandy Bridge)
(Valmistajan tuotekoodi: F3-12800CL9D-8GBXL)
Virtalähde: XFX Core Edition PRO 650W
Näytönohjain: MSI GTX560 Ti Hawk (valmiiksi ylikellotettu malli)
Heti ensimmäiseksi ongelmien alettua rupesin tarkkailemaan lämpötiloja, tulin siihen tulokseen että ylikuumenemis-ongelmasta ei ole kyse sillä prosessorin lämmöt idlessä noin. 40 astetta ja rasituksessa 55 astetta. Näytönohjaimella taas idle 35 ja rasituksessa 55-60 astetta.
Jatkoin tutkimista ajamalla memtestin muisteille yhdessä sekä erikseen, testit menivät puhtaasti läpi eikä tullut mitään huomautuksia. Kuitenkin käydessäni Asrockin sivuilla yhteensopivien muistien listassa ei mainita käyttämiäni muistikampoja, pitäisikö tästä huolestua?
En muista tehneeni mitään isompia päivityksiä niihin aikoihin kun ongelmat alkoivat, kaikkien ajureiden pitäisi olla ajantasalla ja päivitin äskettäin windowsista käsin biosin versiosta 1.10 versioon 1.50 (tämä siis ongelmien alkamisen jälkeen, ei ole vaikuttanut ongelmien tiheyteen).
EDIT: Laskin biosista muistien kellot 1600 -> 1333Mhz, katsotaan miten vaikuttaa asiaan.
Paketissa ilmoitetaan muistien käyttöjännitteeksi 1,5v mutta biosissa se on 1,545v, onko tämä huono homma?
Alkaa minulta loppua ideat kesken, jos joku pystyisi tarjoamaan edes hieman apua olisin todella kiitollinen. Vastaan mielelläni kysymyksiin.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 17. heinäkuuta 2011 @ 23:32
|
Senior Member
4 tuotearviota
|
18. heinäkuuta 2011 @ 01:57 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Darusk: Hei!

Mikä kovalevy sulla on? Onko SSD ja vielä SATA3? Siinäkö syyllinen? Suuri osa BS:stä liittyy jollain tavalla muisteihin, joko kovalevyyn tai RAMiin. En voi millään uskoa, ettei tuo Sandylle varta vasten tehty muisti kelpaisi systeemillesi. Googlailin vähän Asrock Z68 ongelmia ja ainakin pari kertaa tulivat eteen USB-ongelmat. Ethän ole kytkenyt USB-laitteita epähuomiossa USB3:een? Käytätkö halpaa hubia? Se voi kuulemma aiheuttaa ongelmia. Joissakin tapauksissa umpimähkäistä uudelleenkäynnistystä oli aiheuttanut virtalähde, olisiko se mahdollista?
CMOS:n voisit tietysti nollata, ulkoiluttaa sen patteria puoli tuntia, tehdä Mem-testin vähintään 7 kertaa (miksi juuri 7 kertaa, en tiedä, jollakin sivulla sanottiin, että se pitää läpäistä vähintään seitsemästi), kokeilla vain yhtä muistikampaa ja pelkästään yhtä USB-laitetta kerrallaan. Oletko antanut Windowsin ongelmanratkaisun yrittää? Eihän sitä tiedä, vaikka se löytäisi. Aja chckdsk.
Onko koneessasi McAfee? Se voi aiheuttaa ongelmia. Aja viruksentorjunnallasi syvätarkistus, ettei ole pöpöjä (vieläkin muistan kauhulla vuodelta 2003 Sasserin, joka tuhosi koneeni).
Noilla voisit sokkona kokeilla, jos nappaisi. Kun se Winukka tarjoaa sitä Safe Modea, niin oletko tosiaan sitä kokeillut? Asrockin neuvokkipalstalla random rebootit olivat tuntemattomia, joten ongelmasi on joko kyseiselle emolle harvinainen tai ei johdu ainakaan siitä.
Ronskisti vaan...
Asus P8P67 Pro Rev 3 <> i7 2600K 4,5GHz <> Vertex3 240/SATA3 <> WD CB 1T 7200/SATA3 <> Zotac GTX 580 Amp! <> 4x4GB G.Skill Ripjaws DDR3 1600 CL9 <> Antec Twelve Hundred <> Antec Kühler H2O 920 <> Antec CP-1000 <> Optiarc DVD <> Dell UltraSharp U2711 2560x1440
PCMark7 5999 <> 3DMark Vantage P28929 <> 3DMark 11 P7525 <> 3DMark06 31955
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 18. heinäkuuta 2011 @ 02:01
|
Darusk
Newbie
|
18. heinäkuuta 2011 @ 02:58 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Robustus:
Mikä kovalevy sulla on? Onko SSD ja vielä SATA3? Siinäkö syyllinen? Suuri osa BS:stä liittyy jollain tavalla muisteihin, joko kovalevyyn tai RAMiin. En voi millään uskoa, ettei tuo Sandylle varta vasten tehty muisti kelpaisi systeemillesi. Googlailin vähän Asrock Z68 ongelmia ja ainakin pari kertaa tulivat eteen USB-ongelmat. Ethän ole kytkenyt USB-laitteita epähuomiossa USB3:een? Käytätkö halpaa hubia? Se voi kuulemma aiheuttaa ongelmia. Joissakin tapauksissa umpimähkäistä uudelleenkäynnistystä oli aiheuttanut virtalähde, olisiko se mahdollista?
CMOS:n voisit tietysti nollata, ulkoiluttaa sen patteria puoli tuntia, tehdä Mem-testin vähintään 7 kertaa (miksi juuri 7 kertaa, en tiedä, jollakin sivulla sanottiin, että se pitää läpäistä vähintään seitsemästi), kokeilla vain yhtä muistikampaa ja pelkästään yhtä USB-laitetta kerrallaan. Oletko antanut Windowsin ongelmanratkaisun yrittää? Eihän sitä tiedä, vaikka se löytäisi. Aja chckdsk.
Onko koneessasi McAfee? Se voi aiheuttaa ongelmia. Aja viruksentorjunnallasi syvätarkistus, ettei ole pöpöjä (vieläkin muistan kauhulla vuodelta 2003 Sasserin, joka tuhosi koneeni).
Noilla voisit sokkona kokeilla, jos nappaisi. Kun se Winukka tarjoaa sitä Safe Modea, niin oletko tosiaan sitä kokeillut? Asrockin neuvokkipalstalla random rebootit olivat tuntemattomia, joten ongelmasi on joko kyseiselle emolle harvinainen tai ei johdu ainakaan siitä.
Heti ensimmäiseksi haluan kiittää että vaivauduit panostamaan vastaukseesi ja oikeasti miettimään mahdollisia ongelmanaiheuttajia summamutikassa ehdottelun sijaan. Sitten asiaan.
Kovalevyna toimii Samsung Spinpoint F3 1TB joka on kiinni SATA2 liitännällä.
CMOS:in olen nollannut (patteri irti n. 10 minuutiksi), ongelma on toistunut tämänkin jälkeen.
Virustentorjuntana toimii Kaspersky jolla on ajettu täystarkistukset ja muut vastaavat, eli luultavasti viruksesta ei ole kyse.
USB2 laitteet on kiinni USB2 porteissa kuten kuuluukin, en käytä usb hubia (offtopic: mitenkäs tuo muuten toimii, voiko USB3 portteihin voi kytkeä USB2 laitteita ongelmitta?)
Kuten ylempänä mainitsin kävin laskemassa muistien kellot 1600 -> 1333Mhz biosista sekä siirsin yhden paljon virtaa käyttävän usb-laitteen etupaneelista taakse, näillä muutoksilla on nyt tullut melkein nelisen tuntia uptimeä putkeen joten elättelen tässä toivoa ongelman selättämisestä. Todella mielenkiintoista kyllä jos näillä muutoksilla asian saa korjattua.
Seuraillaan tilannetta.
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 18. heinäkuuta 2011 @ 03:00
|
AfterDawn Addict
17 tuotearviota
|
18. heinäkuuta 2011 @ 06:56 |
Linkki tähän viestiin
|
iMac 27" 3.5GHz Quad-core Intel Core i7, Turbo Boost up to 3.9GHz- 8GB 1600MHz DDR3 SDRAM 2X4GB-256GB Flash Storage- NVIDIA GeForce GTX 780M 4GB GDDR5- Apple USB SuperDrive Apple Magic Mouse + Magic Trackpad- Elisa-viihde 100/10 valokuitu. Asus X70AC Series.
|
Junior Member
|
18. heinäkuuta 2011 @ 09:38 |
Linkki tähän viestiin
|
Ite sain viimeviikolla aivan saman bluescreenin ja muutenkin koko windows lagasi aivan tajuttomasti esim tehtävienhallintaa en saanut auki enkä konetta sammutettua. Windowsin uudelleen asentaminen auttoi ainakin minulla.
|
Senior Member
4 tuotearviota
|
18. heinäkuuta 2011 @ 14:24 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Darusk: Laskin biosista muistien kellot 1600 -> 1333Mhz, katsotaan miten vaikuttaa asiaan. Paketissa ilmoitetaan muistien käyttöjännitteeksi 1,5v mutta biosissa se on 1,545v, onko tämä huono homma?
Jos sulla on muistit XMP-asetuksilla, se laskee jännitteet ja kellot automaattisesti sopiviksi. G.Skillin sivuilta ilmeni, että muistia voi ajaa jopa 1,65V:lla. Kun kaikki neljä muistipaikkaa ovat täynnä, voi olla että jännitettä pitääkin nostaa yli 1,6:n, että pakka saadaan vakaaksi.
Asia kiinnostaa, koska itselläni on juuri tuo sama muisti ja nuo samat 8 gigaa. Mulla on ne XMP:llä 1600 MHz:ssä ja kerroin 45:ssä ja vakaasti mennään taas, kun tuo Vertex3 asettui toimimaan (kop kop). Oletko kokeillut autokellotusta, että millaiset kertoimet ja kellot se emo itse katsoo itselleen sopiviksi?
Aika hassua, että random rebootteja kun googlailee, niin hyvin monella on G.Skillin Ripjaw 1600MHz 8GB ja Samsungin Spinpoint F3 1TB samassa koneessa. Kukaan ei kylläkään ole epäillyt, että ne kaksi eivät jostain syystä sopisi yhteen. Kiinnostava yksityiskohta silti, joka johtunee siitä, että molemmat ovat hyvin yleisiä komponentteja ja sattuvat usein pariksi väkisinkin.
Ronskisti vaan...
Asus P8P67 Pro Rev 3 <> i7 2600K 4,5GHz <> Vertex3 240/SATA3 <> WD CB 1T 7200/SATA3 <> Zotac GTX 580 Amp! <> 4x4GB G.Skill Ripjaws DDR3 1600 CL9 <> Antec Twelve Hundred <> Antec Kühler H2O 920 <> Antec CP-1000 <> Optiarc DVD <> Dell UltraSharp U2711 2560x1440
PCMark7 5999 <> 3DMark Vantage P28929 <> 3DMark 11 P7525 <> 3DMark06 31955
|
Gameson
Senior Member
5 tuotearviota
|
18. heinäkuuta 2011 @ 17:46 |
Linkki tähän viestiin
|
Mulla on nuo samat muistit ja sama kovo eikä oo kone kertaakaa buuttailu eikä mitään siitä asti ku kootin tän.
2500k, Hd 6870 Direct Cu, Samsung F3, seasonic p660w, Cooler Master Enforcer, Asrock p67 Performance
|
Senior Member
4 tuotearviota
|
18. heinäkuuta 2011 @ 18:28 |
Linkki tähän viestiin
|
Tuli mieleen, ovatko äänikortin ajurit ajan tasalla. Jollakin Asrock-emon omistajilla oli ollut Realtekin kanssa häikkää.
Ronskisti vaan...
Asus P8P67 Pro Rev 3 <> i7 2600K 4,5GHz <> Vertex3 240/SATA3 <> WD CB 1T 7200/SATA3 <> Zotac GTX 580 Amp! <> 4x4GB G.Skill Ripjaws DDR3 1600 CL9 <> Antec Twelve Hundred <> Antec Kühler H2O 920 <> Antec CP-1000 <> Optiarc DVD <> Dell UltraSharp U2711 2560x1440
PCMark7 5999 <> 3DMark Vantage P28929 <> 3DMark 11 P7525 <> 3DMark06 31955
|
Darusk
Newbie
|
18. heinäkuuta 2011 @ 19:58 |
Linkki tähän viestiin
|
Ongelma korjaantunut, kaatuilu loppunut kokonaan.
Ilmeisesti muistien kellojen laskeminen auttoi asiaan (auto [1600Mhz] -> 1333Mhz), miksi näin? Sitä en tiedä.
Kiitos kaikille avusta!
Viestiä on muokattu lähettämisen jälkeen. Viimeisin muokkaus 18. heinäkuuta 2011 @ 20:02
|
Gameson
Senior Member
5 tuotearviota
|
18. heinäkuuta 2011 @ 23:42 |
Linkki tähän viestiin
|
Jännite muistille ei ilmeisesti riittänyt. Laittaisin itse takuusen muistit koska kyllä niiden pitäis toimia 1600mhz:naki sillä 1,5v jännitteelä millä luvataankin.
2500k, Hd 6870 Direct Cu, Samsung F3, seasonic p660w, Cooler Master Enforcer, Asrock p67 Performance
|
Mainos
|
  |
|
BPVest
AfterDawn Addict
|
18. heinäkuuta 2011 @ 23:47 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Gameson: Jännite muistille ei ilmeisesti riittänyt. Laittaisin itse takuusen muistit koska kyllä niiden pitäis toimia 1600mhz:naki sillä 1,5v jännitteelä millä luvataankin.
Varmaan ne toimiiki. Toimiiko just tossa emossa on toinen juttu.
Want to get your a** kicked? Wear BritishPetroleumVest and have a trip in Mexico!
Toms Hardware: Näistä syistä niin ikävää kuin se onkin, alle 200 dollarin hintaluokasta ei löydy yhtään suosittelemisen arvoista AMD-prosessoria..
|
|