Kone rikki
|
|
Jigatron
Newbie
|
30. elokuuta 2011 @ 16:29 |
Linkki tähän viestiin
|
Elikkä semmoinen ongelma että molemmat kovalevyt nähtävästi menivät rikki peräkkäin, jonka jälkeen kone itse meni pimeäksi.
Pari päivää sitten alkoi muutamaan kansioon tulla virheilmoituksia, ja kun koneen käynnisti uudelleen, ei enää lähtenyt Windows käyntiin. Lisäksi toinen kovo (D-asema) alkoi pitää ikävää, tasaista hankaavaa ääntä joka voimistui joka kerta kun konetta yritti käynnistää. Otettuani äänekkään levyn irti yritin korjata Windowsia asennuslevykkeellä ja kun ei tulosta tullut, yritin kerran asentaa Windowsia uudeleen C:lle. Asennuksen aikana alkoi tulla tasaista tahtia virheilmoituksia tiedostoista, joita ei voitu lukea eikä asennusta lopulta voitu suorittaa loppuun. En tiedä, oliko hyvä idea yrittää asentaa Windowsia uudelleen, mutta tarkoituksena oli päästä pelastamaan edes osa korruptoitumattomista tiedostoista ulkoisille asemille.
Semmoinen ihmeellisyys vielä, että kun nyt viimeisiä kertoja yritin käynnistää konetta, ei se lähde enää käyntiin, mutta jostain päin koneesta itsestään (ei siis kovosta) kuuluu vaan hiljainen sirisevä ääni. Kuulostaa siltä että ääni saattaisi kuulua virtalähteestä. Mainittakoon vielä se, että tämä alkoi sen jälkeen, kun kokeilin koneeseen vanhempaa kovoa toisesta koneesta ja sen pois otettuani yritin käynnistää ilman kovoa. Tämän ei kuitenkaan kuulemani mukaan olisi pitänyt aiheuttaa vahinkoa, mutta ei olisi ihme jos tapahtumilla olisi jotain yhteistä.
Eli mistä voisi moinen johtua? Tuntuu epätodennäkoiseltä, että molemmat levyt rikkoutuisivat samaan aikaan ihan sattumalta. Voiko joku muu viallinen komponentti (esim. juuri virtalähde) tehdä vahinkoa kovoille? Ihan sen takia kysyn, että jos näin on, ei varmaan kannata yrittää ainakaan laittaa uutta kovalevyä koneeseen ennen kuin vika on korjattu.
|
BPVest
AfterDawn Addict
|
30. elokuuta 2011 @ 17:20 |
Linkki tähän viestiin
|
Koneen osat ja varsinki se poweri?
Want to get your a** kicked? Wear BritishPetroleumVest and have a trip in Mexico!
Toms Hardware: Näistä syistä niin ikävää kuin se onkin, alle 200 dollarin hintaluokasta ei löydy yhtään suosittelemisen arvoista AMD-prosessoria..
|
Jigatron
Newbie
|
30. elokuuta 2011 @ 17:54 |
Linkki tähän viestiin
|
|
BPVest
AfterDawn Addict
|
30. elokuuta 2011 @ 18:43 |
Linkki tähän viestiin
|
FSP:n powerit aika harvoin muita osia hajottaa. Ei tarkota et niin ei vois käydä.
Ton ajan emoista menee konkat hyvällä prosentilla. Veikkaan sitä viaksi.
Ton kovon arvohan on muutama euro, suosittelen liittään sen vaikka USB:n kautta toiseen koneeseen ja kopaamaan siitä kaikki tiedot talteen. Sen jälkeen voi kattoo mitä tolle vois tehä.
Want to get your a** kicked? Wear BritishPetroleumVest and have a trip in Mexico!
Toms Hardware: Näistä syistä niin ikävää kuin se onkin, alle 200 dollarin hintaluokasta ei löydy yhtään suosittelemisen arvoista AMD-prosessoria..
|
yussef
Senior Member
18 tuotearviota
|
30. elokuuta 2011 @ 19:43 |
Linkki tähän viestiin
|
Mite kone toimi sen vanhan kovon kanssa?
|
Jigatron
Newbie
|
30. elokuuta 2011 @ 20:06 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yussef: Mite kone toimi sen vanhan kovon kanssa?
Käynnistyi siinä vaiheessa vielä normaalisti. Windows 2000, joka sille kovolle oli asennettuna, ei lähtenyt latausnäyttöä pidemmälle mutta se on kaiketi odotettavissa kun vaihtaa toiselle koneelle ilman mitään asetusten muutoksia. Pari kertaa kokeilin sen kanssa ihan kokeilumielessä ja sen jälkeen ilman, jolloin meni täysin pimeäksi. Siihen kovoon ei ainakaan mitään vikaa tullut, sillä pistin sen takaisin sen alkuperäiseen koneeseen ja se toimi siinä normaalisti.
|
yussef
Senior Member
18 tuotearviota
|
30. elokuuta 2011 @ 20:18 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jigatron: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yussef: Mite kone toimi sen vanhan kovon kanssa?
Käynnistyi siinä vaiheessa vielä normaalisti. Windows 2000, joka sille kovolle oli asennettuna, ei lähtenyt latausnäyttöä pidemmälle mutta se on kaiketi odotettavissa kun vaihtaa toiselle koneelle ilman mitään asetusten muutoksia. Pari kertaa kokeilin sen kanssa ihan kokeilumielessä ja sen jälkeen ilman, jolloin meni täysin pimeäksi. Siihen kovoon ei ainakaan mitään vikaa tullut, sillä pistin sen takaisin sen alkuperäiseen koneeseen ja se toimi siinä normaalisti.
Kyllä sen olis pitäny käynnistyä. Tietysti kokeilisin mieluummin uudemmlla winulla.
Näyttää kuitenkin siltä, että vika vois tosiaan olla muualla kuin kovossa.
Emolevyllä voi olla monikin asia vialla tai sitten prossun tahna on kuivahtanut ja halkeillut -> kuumenee (tuon voi tarkistaa biosissa odottelemalla).
|
BforeDusk
AfterDawn Addict
|
31. elokuuta 2011 @ 09:23 |
Linkki tähän viestiin
|
Live linux cd
Silla käynnistyy (toimiva) kone ilman kovalevyäkin. Ei siis haittaa seonnut winukka. Pääset katsomaan onko se kovo toimiva ja datat tallessa.
Jos käytätä Puppy Linuxia (se kun lataantuu kokonaan ramiin) niin voit polttaa kovosta datat talteen (tai siirtää ulkoiselle, usb-tikulle jne).
Ja samaten toisessa koneessa se kovo (jos et osaa kytkeä kovoasi rinnalle, vaan vaihdat tilalle) live linuxilla tutkit kovoa.
Kovon valmistajan sivuilta voi imuroida testiohjelman (bootti korppu tai cd) jolla testataan kovon toimivuus.
Hirens Boot CD (tai Ultimate Boot CD) myös sisältää kokoelman noita kovojen testi ohjelmia. Valmistajan sivuilta löytyy se viimeisin versio.
Osta paskaa, saat 2kk kaupan päälle.
- Zz Topelius -
|
AfterDawn Addict
|
31. elokuuta 2011 @ 11:29 |
Linkki tähän viestiin
|
Tärkeät tiedostot kannattaa olla vähintään 2 eri kovalevyllä. Jos ne on samalla, niin seuraus voi olla tuhoisa, jos kovalevy menee rikki.
|
Mainos
|
  |
|
RatCon
AfterDawn Addict
|
31. elokuuta 2011 @ 22:47 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Vingeri: Tärkeät tiedostot kannattaa olla vähintään 2 eri kovalevyllä. Jos ne on samalla, niin seuraus voi olla tuhoisa, jos kovalevy menee rikki.
Harvoin ne yks kas sanoo poks. Voihan niitä laitella muistitikuille yms. Taikka sitten kaks kovoa ykkösraidiin niin toinen kovo pelastuu vaikka toinen menisikin rikki. Eikä tarvitse suoranaisesti sählätä varmuuskopioiden kanssa. Eri asia tietenkin ellei itse sohlaa, tallentaa väärällä nimellä päälle jne.
|