Pelit kaatuu
|
|
Nordic.Gamer
Newbie
|
5. helmikuuta 2012 @ 15:27 |
Linkki tähän viestiin
|
Terrve, elikkä ongelma on siis tämmöinen: tilasin jimssiltä 7kk sitten komponentit valmiiksi koottuna, mutta bios ja ajurit jätettiin minulle. Ajurit on asennettu ja olen päivittänyt ne näyttikseen ja äänikorttiin säänöllisesti.
Omistan useita pelejä mutta eniten kaatuilee pelatessa WoWia (world of warcraft). Käytin koneeseen paljon rahaa ja turhautuminen oli aika suuri kun tarkoitus oli olla pelikone. Eli kaatuessa kuva jähmettyy, ääni vääristyy (alkaa tärisemään). Jos taustalla on soinut musiikki niin sen erottaa joskus jotenkuten, paitsi se on hidastunut ja värisee kamalasti. Joskus joutuu vetämään piuhat seinästä, joskus kuva palaa työpöydälle mutta peliäänet kuuluvat yhä ja WoWi tyylinen kursori on esillä.
Ennen kaatuili vain WoWissa mutta nyt se on kaatunut kerran Skyrimissakin joten vika ei voi olla WoWissa. Epäilykseni on että muisti saa liian vähän/liikaa voltteja,
Ennen syytin näytönohjainta. Mutta nyt olen siirtynyt siihen tulokseen että biossin kanssa on jokin ongelma. Olen volttien ja cpu ration kanssa pelleillyt AXTUn avulla, tutkinut eri vaihtoehtoja. Jos joku osaisi antaa vinkkejä tai jotenkin auttaa niin olkaa kilttejä ja vastatkaa
Tämmöset koneessa:
emo: P67 Pro3 B3, LGA1155, Intel P67, DDR3
suoritin: Core i5 2500K, LGA1155, 3.3 GHz, 6MB
virtalähde: 550W Core Edition ATX-virtalähde, 80+ bronze
muisti: Kingston 2x4GB, DDR3 1066MHz, CL7
näyttis: GeForce GTX 560 Ti OC, 1GB GDDR5
AXTU asetukseissa tämmöiset tällä hetkellä:
cpu ratio: 23.0x
cpu voltage offset: +0V
DRAM voltage: 1.530V
PCH voltage: 1.059V
VTT voltage: 1.051V
cpu PLL voltage: 1.832V
VCCSA voltage: 0.925V
Toivottavasti näistä on apua
|
Newbie
2 tuotearviota
|
8. helmikuuta 2012 @ 11:52 |
Linkki tähän viestiin
|
@Nordic.Gamer
Itselläni on kaksi vaihto ehtoa
1.kuinka nopea sinun netti on??
2.jos vaan on mahdollista niin päivitä bios.
Toivottavasti on apua
|
Kuupola
Senior Member
3 tuotearviota
|
8. helmikuuta 2012 @ 13:30 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hakerman77: @Nordic.Gamer
Itselläni on kaksi vaihto ehtoa
1.kuinka nopea sinun netti on??
2.jos vaan on mahdollista niin päivitä bios.
Toivottavasti on apua
BIOSia ei kannata päivittää jos toimii muuten hyvin.
Netin ei pitäisi vaikuttaa pelien kaatuiluun
Kokeileppa nostaa muistien voltteja BIOSista 1.6-7v asti.
AMD Phenom II x4 955 OC 4.2Ghz @ 1.55V, 8GB 1333Mhz Kingston Dual Channel, HD7850 1050/1300Mhz, Gigabyte 990FXA-UD5, Samsung 830 128Gb
Raspberry Pi B rev. 2 512Mb running Raspbian!
|
Nordic.Gamer
Newbie
|
9. helmikuuta 2012 @ 01:25 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hakerman77: @Nordic.Gamer
Itselläni on kaksi vaihto ehtoa
1.kuinka nopea sinun netti on??
2.jos vaan on mahdollista niin päivitä bios.
Toivottavasti on apua
netissä ei todellakaan vika piile. voisi tuota biossin päivittämistLainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kuupola: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hakerman77: @Nordic.Gamer
Itselläni on kaksi vaihto ehtoa
1.kuinka nopea sinun netti on??
2.jos vaan on mahdollista niin päivitä bios.
Toivottavasti on apua
BIOSia ei kannata päivittää jos toimii muuten hyvin.
Netin ei pitäisi vaikuttaa pelien kaatuiluun
Kokeileppa nostaa muistien voltteja BIOSista 1.6-7v asti.
oletko aivan varma? muistikampojen tiedoissa on 1.5V muitten lyhenteiden seassa
Nordic Gamer
|
AfterDawn Addict
14 tuotearviota
|
9. helmikuuta 2012 @ 16:34 |
Linkki tähän viestiin
|
Muisteille voltteja lisää on toki yksi mahdollisuus, mutta kokeilisin ensin ottaa toisen kamman irti ja kokeilla sillä yhdellä kaikissa paikoissa.
Define R4 / Asus Z87-A / i5-4670k / Crucial 2x4gb / GTX660 / RX-5300 / 2x F3 1TB / Crucial M4 / Eizo FS2333 / Mionix Naos 7000 / Sidewinder X4 / STR-DH520 + Cambridge Audio Minx Min 10 x5 + Boston Soundware XS Sub / Corsair Vengeance 1500 / Superlux HD330 & HD681B / G27 / PS3 / X360S
|
Senior Member
12 tuotearviota
|
11. helmikuuta 2012 @ 21:34 |
Linkki tähän viestiin
|
Taas pitää mennä leikkimään, vaikka ei osaa.
Nollaa CMOS.
1055T|Coolink Silentator|M4A78PRO|GTX580|OCZ Platinum 4Gb-800mhz|500GB+1T|SFGKP550W|Windows 7 Home Premium|G19|Sidewinder X8|X-530
|
youpekkad
Senior Member
|
11. helmikuuta 2012 @ 23:24 |
Linkki tähän viestiin
|
Vika voi hyvinkin olla näytönohjaimessa. Gigabyten gtx560ti OC kyseessä? Joo sama kortti täälläkin, ei ollut 100% vakaa tehdasasetuksilla eikä ollut monilla muillakaan. Yritä nostaa jännitettä afterburnerilla ja katso kaatuuko vielä.
i7 2600k@4,5 / P8Z68/V-Gen3 / 8GB / HD7950@1150/1500 / Samsung F3 1TB+WD Caviar blue 1TB / XFX750W / Antec 300 / Benq 1080p 23` @72Hz
|
Nordic.Gamer
Newbie
|
14. helmikuuta 2012 @ 19:42 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rikama: Taas pitää mennä leikkimään, vaikka ei osaa.
Nollaa CMOS.
miten tämä tapahtuu ja mitä se tekee?
|
Mainos
|
  |
|
Moderator
5 tuotearviota
|
15. helmikuuta 2012 @ 18:52 |
Linkki tähän viestiin
|
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Nordic.Gamer: Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Rikama: Taas pitää mennä leikkimään, vaikka ei osaa.
Nollaa CMOS.
miten tämä tapahtuu ja mitä se tekee?
Ota emolevyn patteri vaikkapa minuutiksi pois ja laita takaisin.. (Tämä tietenkin silloin kun kone on sammuksissa)
|