Onnibusin entisen toimitusjohtajan Pekka Mötön johtama Tuup Oy on lanseerannut Kyyti-nimisen taksipalvelun Oulussa. Liikennöinti aloitetaan tänään ja tavoitteena on käynnistää lähiaikoina myös Tampereella ja Turussa.
Kyyti tarjoaa kolme erilaista palvelutasoa, joiden perusteella asiakkaat voivat tasapainoilla kyydistä maksetun hinnan ja matka-ajan välillä. Express-luokassa matka taitetaan ... [ lue koko uutinen ]
Lue uutisartikkeli kokonaisuudessaan ennen kuin kommentoit aihetta.
Artikkelista muistui, kun olin Kamerunissa ja kuljin siellä taksilla. Lähtiessä autossa (vanha keltainen Corolla, suksitelineet katolla!) ei ollut muita, mutta matkalla muutaman sadan metrin välein kuski hidasti, kun joukko ihmisiä seisoi tien laidalla ja vislasi avoimesta ikkunasta heille. Sitten porukka huuteli minne päin ovat pyrkimässä, ja siitä riippuen kuski otti kyytiin tai jatkoi matkaansa. Lopulta takapenkillä oli vähintään neljä aikuista ja etupenkillä kolme, kuskin lisäksi! Käsijarrun päälle oli laitettu tyyny, jotta siinä oli mukavampi istua... Eräällä kerralla oli näiden lisäksi yksi istumassa konepellillä! Mahtaako tuo Flex -kyyti olla tuollaista? ;-)
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ikisumi: Artikkelista muistui, kun olin Kamerunissa ja kuljin siellä taksilla. Lähtiessä autossa (vanha keltainen Corolla, suksitelineet katolla!) ei ollut muita, mutta matkalla muutaman sadan metrin välein kuski hidasti, kun joukko ihmisiä seisoi tien laidalla ja vislasi avoimesta ikkunasta heille. Sitten porukka huuteli minne päin ovat pyrkimässä, ja siitä riippuen kuski otti kyytiin tai jatkoi matkaansa. Lopulta takapenkillä oli vähintään neljä aikuista ja etupenkillä kolme, kuskin lisäksi! Käsijarrun päälle oli laitettu tyyny, jotta siinä oli mukavampi istua... Eräällä kerralla oli näiden lisäksi yksi istumassa konepellillä! Mahtaako tuo Flex -kyyti olla tuollaista? ;-)
Ehkä tuolla Kamerunissa oli vieklä joku "Superflex" -vaihtoehto tarjolla. Tietenkin tammikuussa, Oulussa, yön pikkutunteina tuo konepellillä matkustaminen voisi olla jo hintaluokkaa 1? + alv, kaipa sillekin asiakkaita riittäisi? ;-)
Joo-o mitäköhän tästä tulee, en kyllä haluaisi minkään haisevan/köhisevän ihmisen tai oksentavan känniläisen kanssa henkilöauton/pakun takapenkille ahtautua. Onnibus on jo ihan tarpeeksi ahdas kiitos.
Onneksi en oo niin köyhä että matka pitäisi löytyä 1?urolla :)
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD: voisi olla jo hintaluokkaa 1? + alv, kaipa sillekin asiakkaita riittäisi? ;-)
Uutista mainostettiin taksimatkat superhalvalla, uutisessa ei mitään kogreettista hinnoista, mutta muutaman kilometrin taksimatka noin eurolla on ehkä sitä.
Jotekin epäilen että keskimääräinen hinta on jotain muuta kuin superhalpaa, kartellihinnat saattaa alittaa.
Mikähän se kartellihinta sitten on? Jos haluaa kommentoida aiheeseen niin kannattaa ensin perehtyä mikä taho Suomessa taksien hinnoista päättää...